Rami Sipilä on nyt jo kolmatta kertaa esillä mediassa perustamiensa Facebook ryhmien takia. Ensimmäisellä kerralla hän perusti yhteysön, jossa kehotettiin hakkaamaan Teuvo Loman heteroksi. Toisella kertaa hän halusi auttaa somali-ystävämme takaisin Somaliaan - ryhmän rasistisesta kirjoittelusta päätellen väkivallalla - ja nyt hän on valmis istumaan Astrid Thorsin taposta.
Kuka ihmeen Sipilä? Se sama Sipilä, joka nypättiin Perussuomalaisten listalta sitoutumattomana Urjana valtuuston varapaikalle viime kunnallisvaaleissa - politikko. Omien sanojensa mukaan Sipilä ei enää aio hankkiutua politiikkaan. Pakollakin on ihmeteltävä, mistä moinen johtuu. Sipilä nimittäin on hyvää vauhtia tulossa Suomen tunnetuimmaksi Facebookkaajaksi.
Väistämättä Sipilästä tulee mieleen eräs toinen "uutta mediumia" käyttävä möyhääjä: Jussi Halla-aho, joka istuu sentään Helsingin kaupunginvaltuustossa - ja pakko myöntää että täsmällisesti istuukin: poissaolotilastot ovat hänen kohdallaan ihanteelliset.
Sipilän ja Halla-ahon välinen juopa on kuitenkin yhtä syvä kuin Helsingin ja Urjalan välisessä kunnallispolitiikassa. Halla-ahon pitämä maahanmuuttokriittinen Scripta blogi on Suomen luetuimpia blogeja, eikä täysin sattumalta, sillä Halla-aho on hyvä kirjoittaja. Scriptan tekstit ovat näennäisesti laajoja ja kattavia, ja Halla-aho osaa yhdistää toisiinsa liittymättömiä asioita yhteen niin hyvin, että jos niitä tekstejä lukee vailla muuta tietoa asioista, niin takuulla hämääntyy. Kirjoituksien muodoissa on havaittavissa samoja jaarittelun ja kehäpäätelmien muotoja, kuin mihin törmää Jehovan todistajien tai Bhakti - Crishna kirjallisuutta lukiessa: Alussa varovasti ehtotettua ajatusta aletaan tekstin edetessä pitääkin faktana, niin salakavalasti, että on mahdotonta erottaa tiettyä pistettä, jossa suhtautuminen muuttuu. Tällaista johdattelevaa kirjoittelua ei kannata aliarvioida, sillä se jekuttaa helposti fiksunkin ihmisen.
Missä siis mättää?
No, tietysti siinä, että niin Halla-ahon kirjoitusten sisältö, kuin Sipilän rasistiaatteen perusteetkin ovat täysin kestämätöntä potaskaa. Molemmat saivartelevat sananvapuden kanssa ja vääristelevät asioita. Sipilä näkee, että Suomi on itsenäisyydestään kiitollisuudenvelassa Saksalle - tai etenkin natseille. Halla-aho väittää montaakin asiaa, mm. että Suomi on hukkumassa pakolaisiin. Siinä missä Sipilä paljastaa itse kehnon historian tuntemuksensa, Halla-aho luottaa siihen, etteivät suomalaiset osaa laskea. Maahan otetaan 750 pakolaista vuodessa, ja vaikka laskettaisiin mukaan kaikki muutamien kuukausien pituiset tilapäisluvat ynnämuut ja ajatellaan, että nämäkin kaikki jäisivät pysyvästi Suomeen, ei silti päästä kuin 2000 henkeen. Jotta siis Suomen reilun 5 miljoonan väkiluku tuplattaisiin pakolaisilla, menisi tätä tahtia siihen noin 2500 vuotta. Prosentti saavutettaisiin 25 vuodessa.
Varsinainen uhka kultuurille, vaikka kyllähän se tiedetään, että vaikka Pisa-testeissä loistammekin, on käytännön matematiikka meille vaikeaa.
Sitten on vielä Astrid Thors, joka on alusta lähtien saanut lokaa niskaansa. Thorsista on maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa tehty syntipukki kaikkeen, mikä liittyy maahanmuuttajiin. Ministereistä hänen eroamistaan vaativia adresseja on ehdottomasti eniten, kuten myös allekirjoittaneita. Maahanmuutosta vastaava ministeri on varma maahanmuuttokriitikkojen kohde. Thorsin asemaa vaikeuttaa vieläpä sekin, että hän on suomenruotsalainen ja nainen. Hän edustaa paljon sitä, mitä stereotyyppinen isänmaallinen tosimies ei. Onneksi aidosti isänmaalliset ja tosimiehet eivät käytäydykään kuin kurittomat tenavat - ja heitä on sentään paljon enemmän.
Järjettömän apinoimisen ohella tuntuu unohtuvan kuinka demokraattinen hallitus toimii - tai liekö se unohtunut; epäilen, etteivät Sipilän tapaiset möykkääjät ole koskaan edes tienneet kuinka se toimii. Thors ei päätä maahanmuuttoasioista mitenkään omaehtoisesti. Hän ei laadi lakeja ja hyväksy niitä yksin. Thors ei ole vastuussa edes siitä mistä päin maailmaa pakolaisia tulee, sen enempää kuin häntä voi syyttää maamme maahanmuuttopolitiikasta - lopullisista linjauksista kun tässä maassa päättää hallitus.
Mutta annettu käsitys "totuudesta" on täysin toinen.
On tehokkaampaa syöttää kansalle jotain, josta se voi itse päätellä ennalta määrätyn "asioiden todellisen laidan", kuin liata itsensäkin kaatamalla sontaa vastustajien niskaan. Kun ihmiset saa kokemaan silmät avaavan herätyksen, on kannatus taattu. Moni ei niele valmiiksi valmistettua valhetta, mutta harva kykenee erottamaan virheellistä tai vääristeltyä tietoa, jonka pohjalta ajatus tulee muodostetuksi.
Kaikkein parhaiten homma toimii silloin, kun asiat asetetaan selkeästi vastakkain: suomalainen kulttuuri versus Astrid Thors.
Sillä välin, kun nämä rehelliset ja suoraselkäiset, suomalaista kulttuuria vainoharhaisesti puolustavat isänmaan ystävät taistelevat reilusti vääristelemällä asioita valehtelemiseen asti, alfauros itse paistattelee Brysselissä nostamassa liksaa, jollaista ei täältä päin irtoa. Lukee lehtiä, ja myhäilee kun pyörät pyörivät itsekseen.
Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että laillisesti ja vilpittömästi valittun politikkon henkeä voidaan julkisesti uhata ja kerätä teolle vieläpä kannatusta.
Eihän kaikki Sipilän ryhmää tietenkään vakavana uhkauksena pidä, vaan enemmänkin ronskina huumorina, läppänä. Taustalla kuitenkin leijailee oman oikeustajun kitkerä lemu, ja polttava tarve löytää syntipukki ongelmiin, joita ei oikeasti edes ole.
Uhkailu, edes leikkimielinen, ei koskaan ole sanavapautta.
Pakolaisten vastaanottaminen on humanitäärinen asia, ja humanitäärisuus on osa sivistystä. Koska sen juuret ovat filosofiassa, voidaan sen tarkoitus ja merkitys aina kyseenalaistaan, ja niin kai sitä puntaroida kai pitäisikin. Romukoppaan sitä ei kuitenkaan voi itsekeskeisin perustein heittää. Me kun emme elä tässä maailmassa yksin.
Vielä hiekkalaatikolla kaikki on yksinkertaista mustaa ja valkoista, mutta aikuisten tosielämässä näin on äärimmäisen harvoin. Kovin usein on hiekkaa kuitenkin jäänyt pöksyihin sen verran, että ajattelemattomuus tuodaan sieltä mukana. Ajattelamattomuutta voidaan kutsua myös tyhmyydeksi.
Turha kai sitä on yrittää selittää kenellekään, joka ei tahdo nähdä kuin sen minkä haluaa. Jollekin, jonka mielestä humanitäärisyys on homojen ja naisten hommaa, ja joka ajattelee, ettei homo voi olla tosimies, koska homojen ei tarvitse käydä armeijaa, vaikka itseasiassa homoja pelkäävät heteromiehet ovat sen estäneet - ne tosimiehet.
Kun ihminen uppoutuu uskomaan, että hän itse tietää paremmin kuin muut - että hänen oikeudentajunsa on puhtain ja että hän on aina oikeassa, ei hänen kanssaan enää oikeastaan kannata keskustella. Sananvapaus, kuten lait yleensä, ovat yhteisiä sopimuksia. Vaikka niihin ei jokaiselta suostumusta kysytä, ovat ne se liima, joka pitävät yhteiskunnan kasassa. Siinä on oltava mukana, tai sitten on siitä ulkona. Humanitäärinen apu kelpaa kuitenkin itselle silloin kun sitä tarvitaan: harva mamukriitikko jättää rahansa työkkäristä nostamatta, koska ajattelee isänmaansa taloutta.
Usko siihen, että yhteiskuntaa voi muuttaa väkisin, on vainoharhainen. Yhtä hyvin voi syyttää hallintoa mädäksi ja korruptoituneeksi - ja samaan hengenvetoon keksiä pitäviä syitä siihen, miksi rahaa käytetään pakolaisiin ja ilmastonmuutokseen, sillä jos päättäjät olisivat niin mätiä, niin eivätkö he käärisi setelin ennemmin omiin taskuihinsa?
Saahan sitä puhua. Helppoa se on, kun maailmaa ei ymmärrä.
Miksi ihmeessä kriittiset sitten saavat niin suuren kannatuksen?
Eivät he saakaan. He ovat pieni, noin 10% vähemmistö joka pitää kovaa meteliä. Juju piilee siinä, että 90% väestöstä on maltillisempaa, ja osa heistä pysyttelee tyystin tällaisien mielipidekeskustelujen ulkopuolella. Havainnollistaminen on yksinkertaista: riittää kun aletaan laskemaan kriittisten blogeja ja foorumeita yhteen. Saadaan joitakin satunnaisia kirjoittajia, Homma ja Scriptia - monta ääntä samoilta naamoilta. Suoraan maahanmuuttokriittisiä vastustavia ei paljon enempää löydy, mutta kun etsitään niitä, jotka eivät hyväksy maahanmuuttokriittisten ratkaisuja, niin huomataankin, että itseasiassa valtaosa ihmisistä pitääkin mamukriitikkoja lähinnä häirikköinä.
Populisti puhuu terveestä järjestä, vaikka hän vetoaakin tunteisiin. Populisti sanoo mitä kansa haluaa kuulla, eikä sillä ole totuuden kanssa mitään tekemistä, kuin korkeintaan sattumalta.
On erikoista, että terveen järjen nimissä on muka isänmaallista haukkua ja uhkailla suomenruotsalaista naista, sillä minusta terveen järjen nimissä mamukriitikot ovat suuresti velkaa Thorsille siitä, että tämä ruotsalaisena naisena on maahanmuuttoministeri. Kuvitelkaapa nyt jos siinä virassa olisi lihava hämäläinen mies. Miten siinä sitten vastakkainasettelua suomalaisten arvojen kanssa tekisit?
lauantai 27. helmikuuta 2010
tiistai 23. helmikuuta 2010
Aseet ja ihmiset.
Aselain uudistus jakaa mielipiteitä. Toinen yleinen kanta pitää uudistusta hyvänä, toinen näkee sen loukkaavan yksilönvapauksia. Vähemmän yllättävää on se, että mielipiteet jakautuvat pitkälle sen mukaan kuka omistaa aseen ja kuka ei.
Aseharrastajat eivät ole suinkaan jääneet sanattomaksi. Lehtien lukijapalstoilla on ollut runsaasti aseharrastajien laatimia tekstejä, joissa pääasiassa vakuutellaan, kuinka selkärankaista ja hyvää sakkia aseharrastajat ovat; huolellisia ja tarkkoja. Näin aseettoman henkilön näkökulmasta näitä juttuja lukemalla tulee vähän sellainen olo, että aseharrastajien silmissä aseettomat ihmiset ovat yhteiskunnallisesti huonompaa sakkia. Sen verran kattavasti yritetään ainakin vakuuttaa, ettei "huonoa ainesta" aseharrastajien keskuudessa ole - tai ettei se ainakaan ole tavallista.
Uskoo ken tahtoo. Väitän yhä, että mätäpäitä mahtuu mihin tahansa ryhmään.
Herää mielenkiintoisia kysymyksiä, kuten kertooko vakuuttelu siitä, että aseharrastajiin kohdistuu jostain syystä negatiivisia ajatuksia, vai näkevätkö aseharrastajat sisältäpäin itse, että imagoa on syytä kohottaa.
Koulusurmien jälkeen aseharrastajat ovat olleet puolustuskannalla. Yleinen linja on surmien jälkeen ollut, että aseharrastajat eivät ole mielisairaita. Mitä näihin koulusurmaajiin tulee, niin he eivät olleet oikeita harrastajia, kuten eivät ole nekään, jotka ammuskelevat kännipäiden.
Vähätellä voidaan. Siitä huolimatta kaikkia aseenomistajia voidaan pitää aseharrastajina - ainakin aselain näkökulmasta, ja siitähän tässä on kyse. Tunnollisena itseään pitävät harrastajat tahtoisivat erota hulttiojoukosta omaksi joukokseen, jolla olisi erityisoikeuksia. Kukaan ei tahdo antaa asetta epäilyttävälle ihmiselle. Jostain syystä "kunnon harrastajat" yrittävät kuitenkin ajaa liberaalia asepolitiikkaa.
Amerikka opettaa mitä tapahtuu kun kaikilla on aseita.
Negatiivinen peru ei kuitenkaan ole pelkästään koulusurmista peräisin. On hiljainen totuus, että aseilla tapetaan ihmisiä Suomessakin. Täällä tehtävistä henkirikoksista 20%-35% tehdään ampuma-aseella, joista valtaosa on laillisia. Voidaan tietenkin kysyä olisiko nämä surmat jääneet yleensä tekemättä, jos kaapista ei pyssyä olisi haettu. Ilman tuliaseita niitä ei kuitenkaan olisi tehty ruutia polttamalla. Yhtenä käännekohtana voidaan kuitenkin pitää Sanna Sillanpäätä, joka ampui kolme miestä 21 helmikuuta vuonna -99. Sillanpää käytti vuokrapistoolia, mutta hänen tekonsa avasi aseita koskevan keskustelun. Aiemmin ei tahdottu edes julkisesti mainita, että Suomessa on väkilukuun nähden Amerikan jälkeen eniten aseita. Nyt se on sentään osa käypää keskustelua.
Haulikoita ja kivääreitä voidaan puolustaa metsästyksellä, joka kuulemani mukaan on erittäin hyvä ja rauhoittava harrastus. Ehkä se on sitä, en tiedä. Kuulemani mukaan metsästykseen sisältyy myös runsas määrä perinnettä. En ole kenenkään kuullut koskaan myöntävän pitävänsä eläimien tappamisesta, mutta siitä kuin "näin on aina tehty täällä maaseudulla" olen kuullut yllin kyllin. Aseista pidetään ja niiden kanssa tahdotaan puuhailla. Metsästäjät kokevat pitävänsä huolta luonnosta kaatamalla milloin mitäkin eläimiä, ja luonto korostuu harrastuksessa muutenkin. Riista kuulemma maistuukin hyvälle. Metsästäjien moraalista kertoo se, että ainakin valtaosa metsästysporukoista jäljittää haavoittunutta eläintä, kunnes se saadaan kiinni. Tappava laukaus kiväärillä tähdätään etulapaan, jolloin luoti läpäisee keuhot ja sydämmen. Haulikon osuma aiheuttaa osumashokin, johon eläin kuolee. Turha kärsimyksen aiheuttamista vältellään.
Käsiaseiden puolustaminen onkin vaikeampaa. Käytännössä käsiaseen saa vain tarkkuusammuntaan, mihin luulisi pienkalibeerisen pistoolinkin riittävän. Silti moni hakee lupia 9 millisiin ja nelivitosiin, ja niihin lupia saavatkin. Moni aseharrastusta puolustava näkee nimenomaan käsiaseisiin pureutuvatn aselain uudistuksen kasvattavan laittomien aseiden määrää. Huolestuttavinta tässä on lienee se, että argumentti itsessään on äkkiseltään täysin ymmärrettävä. Mutta miksi kiristyvä lainsäädäntö toisi laittomia aseita? Siksikö, että se niin hyväksi ja kuuliaiseksi väitetty aseluvallinen kansakunnan kerma äityy hankkimaan laittomia aseita - koska kyllä nyt aseita vaan pitää olla - vai siksi, että laittomat aseet uhkaavat turvallisuutta? Kehäpäätelmä perustuu siihen, että jos asetta ei saada laillisesti, se hankitaan laittomasti, ja koska kovin moni tekee näin, laittomien aseiden hinta laskee ja niiden hankkiminen tulee helpommaksi.
Jos palo päästä ampuilemaan on niin kova, ettei ilman asetta voi olla, niin ihan syystä se kielletään. Oikeaksi asia ei tule ainakaan lupaa myöntämällä. Pistääkin miettimään, että onko tarkkuusammuntaan hankittu ase oikeasti hankittukin itsepuolustuksen takia? Ei kai sillä sentään ole tarkoitus toteuttaa omankäden oikeutta?
Tietysti tappamisesta himoitseva ihminen ei tuliaseita tarvitse. Ihmisen voi tappaa vaikka ajamalla autolla toisen yli tai lyömällä toista puukolla. Kännissä voi tulittamisen sijaan koittaa voimiaan kiertämällä kaverin pään irti. Ihmisten tappaminen ei lopu, vaikka aseet loppuisivatkin. Tämä on kuitenkin kehno tekosyy aseiden pitämiseen, sillä pistooli tarvitsee vain ottaa esiin, tähdätä sillä ja puristaa sen liipaisinta. Sitä helpompi on tappaa vain ajatuksella.
Minusta aseiden pitäminen ja tuominen taajama-alueelle - tai ainakin kaupunkialueella - pitäisi kieltää kokonaan. Pitäkööt pyssynsä kaukana muista ja menkööt metsään ampuilemaan, sinne missä riistaakin kaadetaan.
Aseharrastajat eivät ole suinkaan jääneet sanattomaksi. Lehtien lukijapalstoilla on ollut runsaasti aseharrastajien laatimia tekstejä, joissa pääasiassa vakuutellaan, kuinka selkärankaista ja hyvää sakkia aseharrastajat ovat; huolellisia ja tarkkoja. Näin aseettoman henkilön näkökulmasta näitä juttuja lukemalla tulee vähän sellainen olo, että aseharrastajien silmissä aseettomat ihmiset ovat yhteiskunnallisesti huonompaa sakkia. Sen verran kattavasti yritetään ainakin vakuuttaa, ettei "huonoa ainesta" aseharrastajien keskuudessa ole - tai ettei se ainakaan ole tavallista.
Uskoo ken tahtoo. Väitän yhä, että mätäpäitä mahtuu mihin tahansa ryhmään.
Herää mielenkiintoisia kysymyksiä, kuten kertooko vakuuttelu siitä, että aseharrastajiin kohdistuu jostain syystä negatiivisia ajatuksia, vai näkevätkö aseharrastajat sisältäpäin itse, että imagoa on syytä kohottaa.
Koulusurmien jälkeen aseharrastajat ovat olleet puolustuskannalla. Yleinen linja on surmien jälkeen ollut, että aseharrastajat eivät ole mielisairaita. Mitä näihin koulusurmaajiin tulee, niin he eivät olleet oikeita harrastajia, kuten eivät ole nekään, jotka ammuskelevat kännipäiden.
Vähätellä voidaan. Siitä huolimatta kaikkia aseenomistajia voidaan pitää aseharrastajina - ainakin aselain näkökulmasta, ja siitähän tässä on kyse. Tunnollisena itseään pitävät harrastajat tahtoisivat erota hulttiojoukosta omaksi joukokseen, jolla olisi erityisoikeuksia. Kukaan ei tahdo antaa asetta epäilyttävälle ihmiselle. Jostain syystä "kunnon harrastajat" yrittävät kuitenkin ajaa liberaalia asepolitiikkaa.
Amerikka opettaa mitä tapahtuu kun kaikilla on aseita.
Negatiivinen peru ei kuitenkaan ole pelkästään koulusurmista peräisin. On hiljainen totuus, että aseilla tapetaan ihmisiä Suomessakin. Täällä tehtävistä henkirikoksista 20%-35% tehdään ampuma-aseella, joista valtaosa on laillisia. Voidaan tietenkin kysyä olisiko nämä surmat jääneet yleensä tekemättä, jos kaapista ei pyssyä olisi haettu. Ilman tuliaseita niitä ei kuitenkaan olisi tehty ruutia polttamalla. Yhtenä käännekohtana voidaan kuitenkin pitää Sanna Sillanpäätä, joka ampui kolme miestä 21 helmikuuta vuonna -99. Sillanpää käytti vuokrapistoolia, mutta hänen tekonsa avasi aseita koskevan keskustelun. Aiemmin ei tahdottu edes julkisesti mainita, että Suomessa on väkilukuun nähden Amerikan jälkeen eniten aseita. Nyt se on sentään osa käypää keskustelua.
Haulikoita ja kivääreitä voidaan puolustaa metsästyksellä, joka kuulemani mukaan on erittäin hyvä ja rauhoittava harrastus. Ehkä se on sitä, en tiedä. Kuulemani mukaan metsästykseen sisältyy myös runsas määrä perinnettä. En ole kenenkään kuullut koskaan myöntävän pitävänsä eläimien tappamisesta, mutta siitä kuin "näin on aina tehty täällä maaseudulla" olen kuullut yllin kyllin. Aseista pidetään ja niiden kanssa tahdotaan puuhailla. Metsästäjät kokevat pitävänsä huolta luonnosta kaatamalla milloin mitäkin eläimiä, ja luonto korostuu harrastuksessa muutenkin. Riista kuulemma maistuukin hyvälle. Metsästäjien moraalista kertoo se, että ainakin valtaosa metsästysporukoista jäljittää haavoittunutta eläintä, kunnes se saadaan kiinni. Tappava laukaus kiväärillä tähdätään etulapaan, jolloin luoti läpäisee keuhot ja sydämmen. Haulikon osuma aiheuttaa osumashokin, johon eläin kuolee. Turha kärsimyksen aiheuttamista vältellään.
Käsiaseiden puolustaminen onkin vaikeampaa. Käytännössä käsiaseen saa vain tarkkuusammuntaan, mihin luulisi pienkalibeerisen pistoolinkin riittävän. Silti moni hakee lupia 9 millisiin ja nelivitosiin, ja niihin lupia saavatkin. Moni aseharrastusta puolustava näkee nimenomaan käsiaseisiin pureutuvatn aselain uudistuksen kasvattavan laittomien aseiden määrää. Huolestuttavinta tässä on lienee se, että argumentti itsessään on äkkiseltään täysin ymmärrettävä. Mutta miksi kiristyvä lainsäädäntö toisi laittomia aseita? Siksikö, että se niin hyväksi ja kuuliaiseksi väitetty aseluvallinen kansakunnan kerma äityy hankkimaan laittomia aseita - koska kyllä nyt aseita vaan pitää olla - vai siksi, että laittomat aseet uhkaavat turvallisuutta? Kehäpäätelmä perustuu siihen, että jos asetta ei saada laillisesti, se hankitaan laittomasti, ja koska kovin moni tekee näin, laittomien aseiden hinta laskee ja niiden hankkiminen tulee helpommaksi.
Jos palo päästä ampuilemaan on niin kova, ettei ilman asetta voi olla, niin ihan syystä se kielletään. Oikeaksi asia ei tule ainakaan lupaa myöntämällä. Pistääkin miettimään, että onko tarkkuusammuntaan hankittu ase oikeasti hankittukin itsepuolustuksen takia? Ei kai sillä sentään ole tarkoitus toteuttaa omankäden oikeutta?
Tietysti tappamisesta himoitseva ihminen ei tuliaseita tarvitse. Ihmisen voi tappaa vaikka ajamalla autolla toisen yli tai lyömällä toista puukolla. Kännissä voi tulittamisen sijaan koittaa voimiaan kiertämällä kaverin pään irti. Ihmisten tappaminen ei lopu, vaikka aseet loppuisivatkin. Tämä on kuitenkin kehno tekosyy aseiden pitämiseen, sillä pistooli tarvitsee vain ottaa esiin, tähdätä sillä ja puristaa sen liipaisinta. Sitä helpompi on tappaa vain ajatuksella.
Minusta aseiden pitäminen ja tuominen taajama-alueelle - tai ainakin kaupunkialueella - pitäisi kieltää kokonaan. Pitäkööt pyssynsä kaukana muista ja menkööt metsään ampuilemaan, sinne missä riistaakin kaadetaan.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Kiusaaminen on pop.
Sosiaalisessa ryhmässä on ihan oikein sanoa pahasti jollekin mäntille, joka ei tiedä mistään mitään, mutta joka silti on äänessä. Jollekin, joka on eri mieltä ja joka ei suostu syystä tai toisesta taipumaan yleiseen mielipiteeseen.
Kun joku onneton turvenuija tulee esiin, ja alkaa kyseenalaistamaan ryhmän keskeisiä ajatuksia, on hänen kohtalonsa useimmiten synkkä. Diktatuurisissa valtioissa toisinajattelijat päätyvät useimmiten hengettömiksi - tai sitten lusimaan johonkin pimeään koppiin vuosikausiksi. Välitunnilla toisinajattelija saa lumipesun, haukkuja tai jotain muuta lapsellisen mukavaa ja opettavaista.
Yhtä mieltä on oltava - se on kaiken ryhmädynamiikan perusta.
Mutta kuka päättää mikä on oikea mielipide? Ja miksi se muka on oikea?
Länsimaalaisen demokratian turvin on helppo ajatella, että vaikkapa ihmisoikeuksia sortava kommunistivaltio tekee aina väärin hiljentäessään toisinajattelijat. Automaattisesti ajatellaan, että koska sananvapaus viedään - kun käytetään voimaan - niin silloin tehdään väärin, eikä välitön tuomio vaadi mitään sen erikoisempia selityksiä. Kuitenkin samaan aikaan on täysin hyväksyttävää, hiljentää soraääniä tahrimasta suomalaisen kulttuurin kiiltokuvaa. Kohtalo ei ole niin dramaattinen, mutta mekanismi on sama.
Aikuisena on helppo torua välitunnilla toisiaan moukuttavia lapsia, vaikka lapsena koulupihan koodi oli täysin ymmärrettävä, ja kun sitä noudatti pysyi pääosin poissa ongelmista, eli kiusaajista. Ne jotka eivät näitä "käytöstapoja" ymmärtäneet, olivat tulilinjalla eniten. Toisinaan mietin, että onko koulukiusatut kasvaneet kiusaamisen takia omaan napaansa tuijottaviksi aikuisiksi, joilla on heikko empatiakyky ja taipumus ratkaista asiat ennemmin nopeasti ja tehokkaasti, kuin kaikkia ajatellen. Vai tuliko heistä koulukiusattuja juuri näiden luonteenpiirteiden takia.
Minä olin jossain kiusatun ja kiusaajan välimaastossa. Varoin kaikkia kovia tyyppejä, jotka paiskoivat minua ojiin, mutta tilaisuuden tullen helposti kiusasin heikompiani. Näin myöhemmällä iällä uskon, että käytökseeni vaikutti nimenomaan koodiston hyvä sisäistäminen: imin käytösmalleja joita sitten toistin, nostaakseni omaa statustani. Sekin oli jotain, että kovat tyypit kiusasivat minua, mutta eivät niitä joita minä kiusasin.
Olen aina pärjännyt hyvin kaikissa ryhmissä, joissa vallitsee paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Tai pärjäsin ainakin siihen asti, kunnes tutustuin diskurssianalyysiin ja distinktioteoriaan.
Diskurssianalyysi on antanut nimen sille, mihin aina olen luottanut: siihen, että tavoilla, joilla viesti välitetään on suurempi merkitys kuin sillä mitä sanotaan. Kuvitelkaa vaikka sarkasmia, joka toimii nimenomaan sanotun ja sanomistavan välisellä jännityksen voimin.
Distinktioteorian mukaan ihmiset ryhmittyvät sen mukaan mihin he haluavat tehdä eroa. Toisin sanoen, ryhmäläisiä yhdistää negatiivinen suhtautuminen esim. jotain ajatusta kohtaan: Kokoomuksen jäsenkirjaa ei hankita siksi, että kaikki puolueet ovat yhtä hyviä, vaan siksi, että Kokoomus koetaan niistä parhaaksi. Ihminen kannattaa aina eniten niitä asioita, jotka vähiten sotivat hänen arvojaan vastaan - mutta kaikki hänen kannattamansa asiat eivät välttämättä ole täysin hänen arvojensa mukaisia. Tärkeintä on panna merkille se, ettei ihminen kannata arvojensa kanssa ristiriidassa olevia asioita.
Joten, kun joku ryhmässä nostaa päätään ja sanoo, että nyt ryhmä tekee tyhmyyksiä, hänet yleensä poistetaan ryhmästä. Sivistyneet ihmiset eivät suinkaan turvaudu väkivaltaa. Ei, sen sijaan he toinen toisiaan säveltäen lyttäävät eriävän näkemyksen. Toistuvat päänavaukset ovat varmin tapa syrjäytyä ryhmässä. Ja mustan lampaan poistuttua kurotaan ryhmää yhtenäiseksi puhumalla pahaa seläntakana ja väheksymällä. Näin toimivat sivistyneet ihmiset. Ihan ymmärrettävää, kun ajatellaan, että ryhmä pysyy kasassa distinktioteorian mukaisesti vastustaakseen jotain.
Suurin sääli on siinä, että eriävä mielipide tyrmätään sen takia, että se on eriävä tai jotenkin ryhmän arvoja uhkaava, eikä siksi, ettei se olisi toimiva tai huomionarvoinen.
Vastustus on ihmiselle luonnollisin tapa kohdata uusia asioita. Avarakatseisuus on paikoin hankalaa ja työlästä. Mutta vastustus murtuu yleensä aina. Kuka enää muistaa junaa vastustavia vuosisatojen takaisia tieteellisiä tutkimuksia, jotka toteennäyttivät ettei ihmisen keho kestä 40km/h vauhtia. Vieläkö joku uskoo, että maailmankaikkeus kiertää Maata tai että Maa on litteä.
Uskokaa pois, vaikka kuinka sivistyneenä ja kehittyneenä maailmaamme pidämme, 500 vuoden päästä tämä aika näyttää primitiiviseltä. Niin sitä pidettiin maailmaa valmiina jo 1800-luvulla.
Hyvät jutut jäävät elämään, huonot kaatuvat typeryyteensä. Silti vain harva uskaltaa ottaa sitä riskiä, että päätään aukoavalla aivopierulla olisi tärkeää sanottavaa. Kaikkein vähiten typerykset.
Kun joku onneton turvenuija tulee esiin, ja alkaa kyseenalaistamaan ryhmän keskeisiä ajatuksia, on hänen kohtalonsa useimmiten synkkä. Diktatuurisissa valtioissa toisinajattelijat päätyvät useimmiten hengettömiksi - tai sitten lusimaan johonkin pimeään koppiin vuosikausiksi. Välitunnilla toisinajattelija saa lumipesun, haukkuja tai jotain muuta lapsellisen mukavaa ja opettavaista.
Yhtä mieltä on oltava - se on kaiken ryhmädynamiikan perusta.
Mutta kuka päättää mikä on oikea mielipide? Ja miksi se muka on oikea?
Länsimaalaisen demokratian turvin on helppo ajatella, että vaikkapa ihmisoikeuksia sortava kommunistivaltio tekee aina väärin hiljentäessään toisinajattelijat. Automaattisesti ajatellaan, että koska sananvapaus viedään - kun käytetään voimaan - niin silloin tehdään väärin, eikä välitön tuomio vaadi mitään sen erikoisempia selityksiä. Kuitenkin samaan aikaan on täysin hyväksyttävää, hiljentää soraääniä tahrimasta suomalaisen kulttuurin kiiltokuvaa. Kohtalo ei ole niin dramaattinen, mutta mekanismi on sama.
Aikuisena on helppo torua välitunnilla toisiaan moukuttavia lapsia, vaikka lapsena koulupihan koodi oli täysin ymmärrettävä, ja kun sitä noudatti pysyi pääosin poissa ongelmista, eli kiusaajista. Ne jotka eivät näitä "käytöstapoja" ymmärtäneet, olivat tulilinjalla eniten. Toisinaan mietin, että onko koulukiusatut kasvaneet kiusaamisen takia omaan napaansa tuijottaviksi aikuisiksi, joilla on heikko empatiakyky ja taipumus ratkaista asiat ennemmin nopeasti ja tehokkaasti, kuin kaikkia ajatellen. Vai tuliko heistä koulukiusattuja juuri näiden luonteenpiirteiden takia.
Minä olin jossain kiusatun ja kiusaajan välimaastossa. Varoin kaikkia kovia tyyppejä, jotka paiskoivat minua ojiin, mutta tilaisuuden tullen helposti kiusasin heikompiani. Näin myöhemmällä iällä uskon, että käytökseeni vaikutti nimenomaan koodiston hyvä sisäistäminen: imin käytösmalleja joita sitten toistin, nostaakseni omaa statustani. Sekin oli jotain, että kovat tyypit kiusasivat minua, mutta eivät niitä joita minä kiusasin.
Olen aina pärjännyt hyvin kaikissa ryhmissä, joissa vallitsee paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Tai pärjäsin ainakin siihen asti, kunnes tutustuin diskurssianalyysiin ja distinktioteoriaan.
Diskurssianalyysi on antanut nimen sille, mihin aina olen luottanut: siihen, että tavoilla, joilla viesti välitetään on suurempi merkitys kuin sillä mitä sanotaan. Kuvitelkaa vaikka sarkasmia, joka toimii nimenomaan sanotun ja sanomistavan välisellä jännityksen voimin.
Distinktioteorian mukaan ihmiset ryhmittyvät sen mukaan mihin he haluavat tehdä eroa. Toisin sanoen, ryhmäläisiä yhdistää negatiivinen suhtautuminen esim. jotain ajatusta kohtaan: Kokoomuksen jäsenkirjaa ei hankita siksi, että kaikki puolueet ovat yhtä hyviä, vaan siksi, että Kokoomus koetaan niistä parhaaksi. Ihminen kannattaa aina eniten niitä asioita, jotka vähiten sotivat hänen arvojaan vastaan - mutta kaikki hänen kannattamansa asiat eivät välttämättä ole täysin hänen arvojensa mukaisia. Tärkeintä on panna merkille se, ettei ihminen kannata arvojensa kanssa ristiriidassa olevia asioita.
Joten, kun joku ryhmässä nostaa päätään ja sanoo, että nyt ryhmä tekee tyhmyyksiä, hänet yleensä poistetaan ryhmästä. Sivistyneet ihmiset eivät suinkaan turvaudu väkivaltaa. Ei, sen sijaan he toinen toisiaan säveltäen lyttäävät eriävän näkemyksen. Toistuvat päänavaukset ovat varmin tapa syrjäytyä ryhmässä. Ja mustan lampaan poistuttua kurotaan ryhmää yhtenäiseksi puhumalla pahaa seläntakana ja väheksymällä. Näin toimivat sivistyneet ihmiset. Ihan ymmärrettävää, kun ajatellaan, että ryhmä pysyy kasassa distinktioteorian mukaisesti vastustaakseen jotain.
Suurin sääli on siinä, että eriävä mielipide tyrmätään sen takia, että se on eriävä tai jotenkin ryhmän arvoja uhkaava, eikä siksi, ettei se olisi toimiva tai huomionarvoinen.
Vastustus on ihmiselle luonnollisin tapa kohdata uusia asioita. Avarakatseisuus on paikoin hankalaa ja työlästä. Mutta vastustus murtuu yleensä aina. Kuka enää muistaa junaa vastustavia vuosisatojen takaisia tieteellisiä tutkimuksia, jotka toteennäyttivät ettei ihmisen keho kestä 40km/h vauhtia. Vieläkö joku uskoo, että maailmankaikkeus kiertää Maata tai että Maa on litteä.
Uskokaa pois, vaikka kuinka sivistyneenä ja kehittyneenä maailmaamme pidämme, 500 vuoden päästä tämä aika näyttää primitiiviseltä. Niin sitä pidettiin maailmaa valmiina jo 1800-luvulla.
Hyvät jutut jäävät elämään, huonot kaatuvat typeryyteensä. Silti vain harva uskaltaa ottaa sitä riskiä, että päätään aukoavalla aivopierulla olisi tärkeää sanottavaa. Kaikkein vähiten typerykset.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Lapsi on kalliimpi kuin painonsa verran kultaa.
Jotain vikaa on maassa, jossa yhdeksän lapsen yksinhuoltaja saa käteen nelisen tonnia kuukaudessa. Kysynpä vain, että kuka teistä oikeasti haluaisi hankkiutua töihin tienaamaan puolta pienempiä summia, jos tilille pamahtaa joka kuukausi 4000 euroa siitä hyvästä, että hillut vain kotona?
Kaikki kunnia kotiäideille - mutta rajansa nyt kaikella!
Tämä teksti sai alkunsa kun perisuomalaisen katellisella tavalla asiasta aletaan kitistä kun joku toinen saa enemmän. Tässä tapauksessa kun maahanmuuttaja pääsi tämän kaikkia suomalaisia koskevan edun piiriin. Hän ei siis saa edes enemmän - vain saman, johon kaikki on oikeutettu!
Jos jotain hyvää etuisuuksiin keskittyvässä maahanmuuttajakriittisyydestä seuraa, niin ainakin se, että näistä eduista aletaan puhua - joskin uskallan epäillä, että suurin osa suomalaisista pitää hyvänä sitä, että lapsista maksetaan. Ainakin jos ne ovat kotimaisia.
Lapsia tekemällä saa valtiolta rahaa. Selittänee miksi laestadiolaiset ajelevat mersuilla. Taustalla paistaa niin suuri huoli ikäpyramidista, että avuksi on kehitetty järjestelmä, jonka puitteissa lapsilisä kasvaa lasta kohden sitä mukaan kun niitä tulee:
1. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 100,00
2. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 110,50
3. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 141,00
4. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 161,50
Jokaisesta seuraavasta lapsilisään oikeutetusta lapsesta 182,00
Samaan aikaan kun maailman väkiluku kasvaa entistä uhkaavammin, me täällä pienessä Suomessa kannustamme suurperheiden perustamiseen. Tuet ovat vieläpä täysin järjettömät, koska ensimmäinen lapsi maksaa vanhemmille aina eniten. (Kuinka monelle esikoiselle on muka lapsilisät kerätty rahanstoon "pesämunaksi"?) Ensimmäiselle lapselle on ostettava vaatteet, rattaat ja hilavitkuttimet, joita nuoremmat sisarukset voisivat käyttää. Voisivat tosiaan, vaan kun ei. Selvähän se on, että jos esikoinen on poika, sille ostetaan siniset vaatteet, joita jälkimmäinen tyttölapsi ei voi käyttää. Tottakai värillä on väliä, hitto vie, ettei kersa vain kasva kieroon. Mitä väliä, että nyytti on käytännössä sukupuoleton ensimäiset vuotensa. Selvästi vahnemmuus tekee ihmisistä vieläpä typeriä.
Mutta kuka tarvitsee järkeä, jos on rahaa. Yhdeksästä lapsesta kolahtaa 1423 euroa kuukaudessa. Siihen päälle työttömyyskorvaukset sekä kodinhoito- elatus- sun muut tuet. Yhteensä tipahtaa noin 4000 euroa kuussa verotonta rahaa tilille.
No, varsinaiseksi Hölmöläisten valtakunnaksi Suomi osoittautuu, kun samaan myllyyn heitetään vielä opintotukijärjestelmä: tukijärjestelmä kannustaan ammattiin oppimista. Ammatillisen tutkinnon jälkeen mm. pääsee työttömyyskorvauksen piiriin. Korkeakoulu ja varsinkin yliopisto jäävän vähemmälle tuelle. Yliopisto-opiskelijalle ei käytännössä jää muuta vaihtoehtoa kuin mennä töihin, sillä reilun 300 euron opintotuella ja hyvällä tuurilla päälle tulevalla asuntotuella ei paljon juhlita - saati tulla toimeen. Jo muutto kaupunkiin, jossa yliopisto on, voi osoittautua taloudellisesti hyvinkin raskaaksi.
Aivan kuin tuen pienuus ei olisi riittävän nuivaa, on myös varottava, ettei tienaa liikaa, sillä muuten joutuu maksamaan Kelan tukia takaisin - mukavastipa vielä parin vuoden viiveellä. Yliopisto-opiskelijan pitää siis elää köyhyysrajan alapuolella, tai sitten olla ilman tukia. Reilua. Tietysti yliopistolainen voi pyöräyttää muutaman lapsen, jonka jälkeen hän pääsee lapsellisten eliitille kuuluvien etuuksien piiriin. Lapsethan tunnetusti eivät estä yliopisto-opiskelua. Tai näin ainakin toitotetaan. Tämä tietysti onnistuu vain, jos kyseessä on nainen.
Tukijärjestelmän perusteella naisen kannattaisi peruskoulun jälkeen mennä suoraan amikseen, ja valmistumisen jälkeen tehdä 3-4 lasta. Seuraavat 20 vuotta hän voi viettää kotiäitinä ja sitten vasta hankkiutua töihin. Mutta koska koulutuksesta on niin kauan aikaa, eikä työkokemusta ole, on edessä jälleen jatko- tai uudelleenkoulus, ja voihan olla ettei senkään myötä työpaikkaa heti irtoa.
Viis siitä, sillä yhteiskunta maksaa.
Kun lasketaan tukien päälle mitä niin naisen kuin hänen lapsiensa koulutus on maksanut, näyttää maahanmuuttajiin menevät kustannukset melko mitätömiltä. Mutta koska nyt puhutaan suomalaisesta äidistä ja ulkomailta tulevista ihmisistä, ei vertailua sovi tehdä.
Mutta minusta voi. En näe mitään eroa siinä onko tyhjäntoimittaja yhteiskunnan taloutta painava taakka alkujaan suomalainen vai ei - ihmisiä yhtä kaikkia. Ja jos oikein kärjistetään, niin minua etoo paljon enemmän järjestelmän etuuksista nauttivat perisuomalaiset paskapäät, jotka eivät edes yritä tuottaa mitään - muuta kuin kulutusta ja kustannuksia.
Toisilta on vain liikaa pyydettä tunnistaa ihmiset ihmisinä.
Suomi on järjettömien tukien luvattu maa. Rakentavan maahanmuuttokriittisyyden nimissä mainittakoon se, että Suomi on ainoa maailman maa, joka kustantaa maahanmuuttajien perheen kuljetuksen alkuperäismaasta Suomeen. Tämä on mahdollista sopeutumisen nimissä: jostain syystä viranomaiset katsovat, että vieraasta kulttuurista tuleva henkilö sopeutuu paremmin Suomeen perheensä ympäröimänä kuin esimerkiksi kattavan kieli- ja kulttuurikurssin avulla.
Se, että kaikki suomen kansalaiset ja oleskeluluvan saaneet ovat samojen etuuksien piirissä, on kuitenkin ihailtavaa. Se kertoo, että tasavertaisuus on tärkeä suomalainen hyve. Näin tulee jatkossakin olla.
Nykyiset värikkäät esille otetut ongelmat liittyvät enemmänkin siihen, millä perusteella oleskeluluvan saa, kuin siihen, mitä sillä sitten tehdään. Yhtenä esimerkkinä Hovioikeus oli päättänyt, ettei tietoisesti väärennetyillä papereilla tuleminen maahan ole sen enempää laitonta kuin tuoda lapsia maahan väärennettyjen dokumenttien perusteella - kunhan luvat ja dokumentit ovat nyt aidot. Kyseistä tapahtumaa ko. henkilö oli itse kommentoinut myöntämällä, että uskoi pääsevän maahan helpommin väärennetyin paperein.
En tiedä sitten mitä on moittiminen. Ihmistä, joka tarttuu mahdollisuuteen vai järjestelmää, joka katsoo vierestä ja maksaa.
Loppujen lopuksi tämä kyseinen maahan muuttanut henkilö tekee nykyään töitä ja maksaa veroja Suomeen. Vääryydellä tai ei, hän tulee ajan myötä tuottamaan tuloja valtiolle kustannuksiaan enemmän.
Tuletko sinä?
Kaikki kunnia kotiäideille - mutta rajansa nyt kaikella!
Tämä teksti sai alkunsa kun perisuomalaisen katellisella tavalla asiasta aletaan kitistä kun joku toinen saa enemmän. Tässä tapauksessa kun maahanmuuttaja pääsi tämän kaikkia suomalaisia koskevan edun piiriin. Hän ei siis saa edes enemmän - vain saman, johon kaikki on oikeutettu!
Jos jotain hyvää etuisuuksiin keskittyvässä maahanmuuttajakriittisyydestä seuraa, niin ainakin se, että näistä eduista aletaan puhua - joskin uskallan epäillä, että suurin osa suomalaisista pitää hyvänä sitä, että lapsista maksetaan. Ainakin jos ne ovat kotimaisia.
Lapsia tekemällä saa valtiolta rahaa. Selittänee miksi laestadiolaiset ajelevat mersuilla. Taustalla paistaa niin suuri huoli ikäpyramidista, että avuksi on kehitetty järjestelmä, jonka puitteissa lapsilisä kasvaa lasta kohden sitä mukaan kun niitä tulee:
1. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 100,00
2. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 110,50
3. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 141,00
4. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 161,50
Jokaisesta seuraavasta lapsilisään oikeutetusta lapsesta 182,00
Samaan aikaan kun maailman väkiluku kasvaa entistä uhkaavammin, me täällä pienessä Suomessa kannustamme suurperheiden perustamiseen. Tuet ovat vieläpä täysin järjettömät, koska ensimmäinen lapsi maksaa vanhemmille aina eniten. (Kuinka monelle esikoiselle on muka lapsilisät kerätty rahanstoon "pesämunaksi"?) Ensimmäiselle lapselle on ostettava vaatteet, rattaat ja hilavitkuttimet, joita nuoremmat sisarukset voisivat käyttää. Voisivat tosiaan, vaan kun ei. Selvähän se on, että jos esikoinen on poika, sille ostetaan siniset vaatteet, joita jälkimmäinen tyttölapsi ei voi käyttää. Tottakai värillä on väliä, hitto vie, ettei kersa vain kasva kieroon. Mitä väliä, että nyytti on käytännössä sukupuoleton ensimäiset vuotensa. Selvästi vahnemmuus tekee ihmisistä vieläpä typeriä.
Mutta kuka tarvitsee järkeä, jos on rahaa. Yhdeksästä lapsesta kolahtaa 1423 euroa kuukaudessa. Siihen päälle työttömyyskorvaukset sekä kodinhoito- elatus- sun muut tuet. Yhteensä tipahtaa noin 4000 euroa kuussa verotonta rahaa tilille.
No, varsinaiseksi Hölmöläisten valtakunnaksi Suomi osoittautuu, kun samaan myllyyn heitetään vielä opintotukijärjestelmä: tukijärjestelmä kannustaan ammattiin oppimista. Ammatillisen tutkinnon jälkeen mm. pääsee työttömyyskorvauksen piiriin. Korkeakoulu ja varsinkin yliopisto jäävän vähemmälle tuelle. Yliopisto-opiskelijalle ei käytännössä jää muuta vaihtoehtoa kuin mennä töihin, sillä reilun 300 euron opintotuella ja hyvällä tuurilla päälle tulevalla asuntotuella ei paljon juhlita - saati tulla toimeen. Jo muutto kaupunkiin, jossa yliopisto on, voi osoittautua taloudellisesti hyvinkin raskaaksi.
Aivan kuin tuen pienuus ei olisi riittävän nuivaa, on myös varottava, ettei tienaa liikaa, sillä muuten joutuu maksamaan Kelan tukia takaisin - mukavastipa vielä parin vuoden viiveellä. Yliopisto-opiskelijan pitää siis elää köyhyysrajan alapuolella, tai sitten olla ilman tukia. Reilua. Tietysti yliopistolainen voi pyöräyttää muutaman lapsen, jonka jälkeen hän pääsee lapsellisten eliitille kuuluvien etuuksien piiriin. Lapsethan tunnetusti eivät estä yliopisto-opiskelua. Tai näin ainakin toitotetaan. Tämä tietysti onnistuu vain, jos kyseessä on nainen.
Tukijärjestelmän perusteella naisen kannattaisi peruskoulun jälkeen mennä suoraan amikseen, ja valmistumisen jälkeen tehdä 3-4 lasta. Seuraavat 20 vuotta hän voi viettää kotiäitinä ja sitten vasta hankkiutua töihin. Mutta koska koulutuksesta on niin kauan aikaa, eikä työkokemusta ole, on edessä jälleen jatko- tai uudelleenkoulus, ja voihan olla ettei senkään myötä työpaikkaa heti irtoa.
Viis siitä, sillä yhteiskunta maksaa.
Kun lasketaan tukien päälle mitä niin naisen kuin hänen lapsiensa koulutus on maksanut, näyttää maahanmuuttajiin menevät kustannukset melko mitätömiltä. Mutta koska nyt puhutaan suomalaisesta äidistä ja ulkomailta tulevista ihmisistä, ei vertailua sovi tehdä.
Mutta minusta voi. En näe mitään eroa siinä onko tyhjäntoimittaja yhteiskunnan taloutta painava taakka alkujaan suomalainen vai ei - ihmisiä yhtä kaikkia. Ja jos oikein kärjistetään, niin minua etoo paljon enemmän järjestelmän etuuksista nauttivat perisuomalaiset paskapäät, jotka eivät edes yritä tuottaa mitään - muuta kuin kulutusta ja kustannuksia.
Toisilta on vain liikaa pyydettä tunnistaa ihmiset ihmisinä.
Suomi on järjettömien tukien luvattu maa. Rakentavan maahanmuuttokriittisyyden nimissä mainittakoon se, että Suomi on ainoa maailman maa, joka kustantaa maahanmuuttajien perheen kuljetuksen alkuperäismaasta Suomeen. Tämä on mahdollista sopeutumisen nimissä: jostain syystä viranomaiset katsovat, että vieraasta kulttuurista tuleva henkilö sopeutuu paremmin Suomeen perheensä ympäröimänä kuin esimerkiksi kattavan kieli- ja kulttuurikurssin avulla.
Se, että kaikki suomen kansalaiset ja oleskeluluvan saaneet ovat samojen etuuksien piirissä, on kuitenkin ihailtavaa. Se kertoo, että tasavertaisuus on tärkeä suomalainen hyve. Näin tulee jatkossakin olla.
Nykyiset värikkäät esille otetut ongelmat liittyvät enemmänkin siihen, millä perusteella oleskeluluvan saa, kuin siihen, mitä sillä sitten tehdään. Yhtenä esimerkkinä Hovioikeus oli päättänyt, ettei tietoisesti väärennetyillä papereilla tuleminen maahan ole sen enempää laitonta kuin tuoda lapsia maahan väärennettyjen dokumenttien perusteella - kunhan luvat ja dokumentit ovat nyt aidot. Kyseistä tapahtumaa ko. henkilö oli itse kommentoinut myöntämällä, että uskoi pääsevän maahan helpommin väärennetyin paperein.
En tiedä sitten mitä on moittiminen. Ihmistä, joka tarttuu mahdollisuuteen vai järjestelmää, joka katsoo vierestä ja maksaa.
Loppujen lopuksi tämä kyseinen maahan muuttanut henkilö tekee nykyään töitä ja maksaa veroja Suomeen. Vääryydellä tai ei, hän tulee ajan myötä tuottamaan tuloja valtiolle kustannuksiaan enemmän.
Tuletko sinä?
tiistai 9. helmikuuta 2010
Viisut, Euroviisut.
Euroviisuihin liittyy perverssi arvomaailma. Ainakin meillä täällä Suomessa Euroviisuihin tahdotaan aina lähettää edustaja, joka edustaa suomalaisuutta ja ennen kaikkea perinnettä.
Vuosi toisensa jälkeen kisaan pitäisi lähettää edustaja, joka soittaisi kansanmusiikkia tai ainakin kansanmusiikkivaikutteista musiikkia. Joka vuosi pitäisi olla jokin uusi rallatus, joka olisi paitsi vanhaa kansanmusiikkia, mutta samalla myös jokin uusi kappale. Rahvas kansa kun on sitä mieltä, että aidoin ja puhtain kansamusiikki on jotain kauan sitten tuntemattomien tekijöiden tekemää, kansan keskuudessa eloon jäänyttä soitantaa.
Viis siitä, että suuri osa tästä tunnetusta kansanmusiikista on oikeastaan kansallisromantiikan aikaan, kansan yhdistämismielessä tehtyä musiikkia tai niihin aikoihin nuoteiksi kerättyä materiaalia. Vähänpä silläkään on väliä kuinka alunperin soittamalla opittu musiikin luonne muuttui kun sitä alettiin nuotittaa ja nuoteista opetalla - soittaa nuotteihin verrattuna oikein tai väärin. Johan oppivat talonpojatkin soittamaan viulua "oikein" nostamalla se poskelle ja kuorot laulamaan sävelestä. Noh, tätä listaa voisin jatkaa tuomionpäivään asti.
Ajatus siitä, että suomalaisen Euroviisuehdokkaan pitäisi edustaa suomalaisia arvoja - tai ainakin suomalaista musiikkia, lataa ehdokkaisiin ja varsinkin heidän esittämiin kappaleisiin arvoja, joita voi olla vaikea omaksua.
Hyvä esimerkki tästä on Eläkeläiset, jotka nyt ovat niin suomalaisia kuin suinkin: viinaa vedetään, huonosti käyttäydytää ja lujaa soitetaan. Yhtye lupasi ettei valituksi tullessaan kääntäisi laulukieltä englanniksi, vaan suomeksi vedettäisiin. Kyllä, hyvin suomalainen bändi hyvin stereotyyppisine suomalaisine arvoineen. Valitettavasti vain arvot taisivat olla äänestäjille liian negatiivisia.
Edustajaksi kansa valitsi Kuunkuiskaajat: "kansanmusiikkiyhtye" Värttinässä laulaneen dueton. Hyvin suomalaisia edustava yhtye tämänkin: vaaleat tytöt vaaleissa leningeissään, Kalevalakorut kaulallaan laulamassa murteella "vanhanaikaisesti". Miksipä ei. Kokonaisuus on vähintään yhtä stereotyyppinen kuin Eläkeläisillä. Vielä kun vähän enemmän Kalevalan runomittaa mukailisivat niin johan olisi.
Ero Kuunkuiskaajien ja Eläkeläisten välillä on oleellinen: toinen yhtyeistä on "äijempi" toinen hyveellisempi. Keskusteluissa käydyistä jälkipyytistä päätellen oli ehkä alusta lähtien hyvin selvää, että toinen näistä yhtyeistä lähtisi Suomea ja suomalaisia arvoja Eurooppaan edustamaan. "Suomalaiset arvot" ovat näinä päivinä korkeassa kurssissa. Nationalismi nostelee limaista nuppiaan aina aika ajoin, ja sen myötä tietysti oman maan ihanteita tuodaan julkisesti palvottavaksi. Maasta huolimatta, nationalistiset arvot ovat aina oikeastaan samat - oma maa omalle kansalle, me ja noi, me ollaan parempia koska... ja niin edelleen. Suomessa tietysti on sisua ja Väinämöistä. Välillä halutaan olla sukua viikingeillekin, koska - no viikingit vaan olivat niin kovia tyyppejä.
Eikä siinä mitään - omaa maatahan edustaja menee viisuihin edustamaan. Siihen nähden, että suomalainen kulttuuri on monelle aivojaan yksinkertaisemmalle hyvin yksiselitteinen homogeeninen yhtälö, vaikuttaa "yhtenäisen kulttuurin" uskomattoman vaikealta päättää mitä arvoja edustajan pitäisi viedä mukanaan.
Tässä tasa-arvoisessa maassa, jossa naiset tienaavat samasta työstä yhä miehiä vähemmän, ei liene yllättävää, että Euroviisuedustajan valinnassa vastakkain asetettiin myös sukupuolet: viinaan menevät miehet vastaan hyveelliset naiset.
Euroviisuedustajaan kohdistuvat vaikuttavat ehkä äkkiseltään luontevilta, mutta miettiä sopii miltä esiintyjät näyttävät Euroopan estradilla, jossa yleisölle meille itsestään selvyyksiksi juurtuneet, sisäänpäinkääntyneet suomalaiset arvot ovat täysin tuntemattomia.
Suomen ainoa menestys Euroviisuissa on yhtyeen ansiota, joka kisaan lähetettiin vitsinä, mutta joka tulkittiin täysin toisella tavalla. Voisiko olla niin, että kun kisaan lähdetään kappaleella, johon ei liity raskasta oman kulttuurin taakkaa, niin yleisökin sen ymmärtää. Vai onko niin, että Euroopassa vain tykätään kuminaamareista.
Lordi soitti rokkia, jota ei oltu kansallisuuteen sidottu ja sai ennätysmäärän pisteitä. Mutta hei, lähetetään me sinne vain näitä "aitoja suomalaisia" edustajia - näitähän me täällä pelkästään kuunnellaan muutenkin!
On niin hyvä olla oma itsensä.
Vuosi toisensa jälkeen kisaan pitäisi lähettää edustaja, joka soittaisi kansanmusiikkia tai ainakin kansanmusiikkivaikutteista musiikkia. Joka vuosi pitäisi olla jokin uusi rallatus, joka olisi paitsi vanhaa kansanmusiikkia, mutta samalla myös jokin uusi kappale. Rahvas kansa kun on sitä mieltä, että aidoin ja puhtain kansamusiikki on jotain kauan sitten tuntemattomien tekijöiden tekemää, kansan keskuudessa eloon jäänyttä soitantaa.
Viis siitä, että suuri osa tästä tunnetusta kansanmusiikista on oikeastaan kansallisromantiikan aikaan, kansan yhdistämismielessä tehtyä musiikkia tai niihin aikoihin nuoteiksi kerättyä materiaalia. Vähänpä silläkään on väliä kuinka alunperin soittamalla opittu musiikin luonne muuttui kun sitä alettiin nuotittaa ja nuoteista opetalla - soittaa nuotteihin verrattuna oikein tai väärin. Johan oppivat talonpojatkin soittamaan viulua "oikein" nostamalla se poskelle ja kuorot laulamaan sävelestä. Noh, tätä listaa voisin jatkaa tuomionpäivään asti.
Ajatus siitä, että suomalaisen Euroviisuehdokkaan pitäisi edustaa suomalaisia arvoja - tai ainakin suomalaista musiikkia, lataa ehdokkaisiin ja varsinkin heidän esittämiin kappaleisiin arvoja, joita voi olla vaikea omaksua.
Hyvä esimerkki tästä on Eläkeläiset, jotka nyt ovat niin suomalaisia kuin suinkin: viinaa vedetään, huonosti käyttäydytää ja lujaa soitetaan. Yhtye lupasi ettei valituksi tullessaan kääntäisi laulukieltä englanniksi, vaan suomeksi vedettäisiin. Kyllä, hyvin suomalainen bändi hyvin stereotyyppisine suomalaisine arvoineen. Valitettavasti vain arvot taisivat olla äänestäjille liian negatiivisia.
Edustajaksi kansa valitsi Kuunkuiskaajat: "kansanmusiikkiyhtye" Värttinässä laulaneen dueton. Hyvin suomalaisia edustava yhtye tämänkin: vaaleat tytöt vaaleissa leningeissään, Kalevalakorut kaulallaan laulamassa murteella "vanhanaikaisesti". Miksipä ei. Kokonaisuus on vähintään yhtä stereotyyppinen kuin Eläkeläisillä. Vielä kun vähän enemmän Kalevalan runomittaa mukailisivat niin johan olisi.
Ero Kuunkuiskaajien ja Eläkeläisten välillä on oleellinen: toinen yhtyeistä on "äijempi" toinen hyveellisempi. Keskusteluissa käydyistä jälkipyytistä päätellen oli ehkä alusta lähtien hyvin selvää, että toinen näistä yhtyeistä lähtisi Suomea ja suomalaisia arvoja Eurooppaan edustamaan. "Suomalaiset arvot" ovat näinä päivinä korkeassa kurssissa. Nationalismi nostelee limaista nuppiaan aina aika ajoin, ja sen myötä tietysti oman maan ihanteita tuodaan julkisesti palvottavaksi. Maasta huolimatta, nationalistiset arvot ovat aina oikeastaan samat - oma maa omalle kansalle, me ja noi, me ollaan parempia koska... ja niin edelleen. Suomessa tietysti on sisua ja Väinämöistä. Välillä halutaan olla sukua viikingeillekin, koska - no viikingit vaan olivat niin kovia tyyppejä.
Eikä siinä mitään - omaa maatahan edustaja menee viisuihin edustamaan. Siihen nähden, että suomalainen kulttuuri on monelle aivojaan yksinkertaisemmalle hyvin yksiselitteinen homogeeninen yhtälö, vaikuttaa "yhtenäisen kulttuurin" uskomattoman vaikealta päättää mitä arvoja edustajan pitäisi viedä mukanaan.
Tässä tasa-arvoisessa maassa, jossa naiset tienaavat samasta työstä yhä miehiä vähemmän, ei liene yllättävää, että Euroviisuedustajan valinnassa vastakkain asetettiin myös sukupuolet: viinaan menevät miehet vastaan hyveelliset naiset.
Euroviisuedustajaan kohdistuvat vaikuttavat ehkä äkkiseltään luontevilta, mutta miettiä sopii miltä esiintyjät näyttävät Euroopan estradilla, jossa yleisölle meille itsestään selvyyksiksi juurtuneet, sisäänpäinkääntyneet suomalaiset arvot ovat täysin tuntemattomia.
Suomen ainoa menestys Euroviisuissa on yhtyeen ansiota, joka kisaan lähetettiin vitsinä, mutta joka tulkittiin täysin toisella tavalla. Voisiko olla niin, että kun kisaan lähdetään kappaleella, johon ei liity raskasta oman kulttuurin taakkaa, niin yleisökin sen ymmärtää. Vai onko niin, että Euroopassa vain tykätään kuminaamareista.
Lordi soitti rokkia, jota ei oltu kansallisuuteen sidottu ja sai ennätysmäärän pisteitä. Mutta hei, lähetetään me sinne vain näitä "aitoja suomalaisia" edustajia - näitähän me täällä pelkästään kuunnellaan muutenkin!
On niin hyvä olla oma itsensä.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Mikkolain ylistys
Oi kiitos Mikkolain maanrakennus Vaulammilta, että pidätte pihamme aurattuna. Kiitos, että teette sen iskemällä pienen traktorinne muhkean kauhan asuintalomme pihakivetykselle ja hurruttelemalla niin, että kipinät lentelevät. Kiitos, että tartutte työhön heti kun lumi uhkaa - olipa se sitten aamulla puoli viiden aikaan arkena tai kuudelta sunnuntaina - huolimatta siitä sulaisiko lumi itsestään yhdeksään mennessä vai sataisiko sitä vielä senttikaupalla lisää.
Oi kiitos aamuisista herätyksistä, jotka tapanne mukaisella tehokkuudella työkoneillanne lempeästi teette niin aikaisin, että parkkipaikkakin on vielä autoja täynnä. Kuinka muuten voisin olla kiitollinen penkasta auton takana ja korokkeesta, jolle renkaiden alle pakkautunut koko talven lumi sen nostaa. Kiitos, että toimitte herättäjinä paremmin kuin viereisellä tiellä kulkevat tiekarhut.
Suuri on kiitollisuuteni myös siitä, että aina vain se yksi ja sama tietty punaoranssi koneenne tömäilee uskollisen leikkisästi rotvalleihin ja hupailee katua murjoen. Kuuluu kiitos sitten koneelle tai sen ammattitaitoiselle ja huomiokykyä ylitsepursuavalle kuljettajalle, on suunnaton ilo, että muuten vaimeassa joukossanne loistaa tällainen mieltä lämmittävä ilopilleri.
Ja oi, suuri kiitos siitä, että ette naura meille valittajille päin naamaa, vaan teette sen korkeintaan tasokkaasti vain selkänne takana.
Oi, jos koskaan voisin kiitollisuuteni korvata vastapalveluksena, niin voitte olla varmoja, että tekisin sen sillä samalla intohimolla, ammattitaidolla ja ajattelevaisuudella kuin tekin.
Oi kiitos aamuisista herätyksistä, jotka tapanne mukaisella tehokkuudella työkoneillanne lempeästi teette niin aikaisin, että parkkipaikkakin on vielä autoja täynnä. Kuinka muuten voisin olla kiitollinen penkasta auton takana ja korokkeesta, jolle renkaiden alle pakkautunut koko talven lumi sen nostaa. Kiitos, että toimitte herättäjinä paremmin kuin viereisellä tiellä kulkevat tiekarhut.
Suuri on kiitollisuuteni myös siitä, että aina vain se yksi ja sama tietty punaoranssi koneenne tömäilee uskollisen leikkisästi rotvalleihin ja hupailee katua murjoen. Kuuluu kiitos sitten koneelle tai sen ammattitaitoiselle ja huomiokykyä ylitsepursuavalle kuljettajalle, on suunnaton ilo, että muuten vaimeassa joukossanne loistaa tällainen mieltä lämmittävä ilopilleri.
Ja oi, suuri kiitos siitä, että ette naura meille valittajille päin naamaa, vaan teette sen korkeintaan tasokkaasti vain selkänne takana.
Oi, jos koskaan voisin kiitollisuuteni korvata vastapalveluksena, niin voitte olla varmoja, että tekisin sen sillä samalla intohimolla, ammattitaidolla ja ajattelevaisuudella kuin tekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)