Ajatus

Nyt on suunta kadoksissa. Kaikki olemassa olleet suunnitelmat ovat menneet reisille. Niin ikään uudemmat suunnitelmat, projektit ja jopa kompromissit eivät ota onnistuakseen. Seurauksena on apatia ja epävarmuus. En tiedä mitä haluan minkäkin kanssa tehdä, tai mitä tehdä yleensä pitäisi.

Eniten houkuttaa ajatus siitä, että realisoisi koko omaisuuden, lopettaisi työt tyystin ja häipyisi Timbuktuun. Vaan tuskinpa siitäkään mitään tulisi.

Tiedän vain, ettei huvita kirjoittaa - siitä ei tule kuitenkaan mitään. Joku voisi korkeintaan käydä netissä jotain lätinää lukemassa, mutta ei se riitä tarkoitukseksi, eikä varsinkaan edes pieniksi ansioiksi. Sama pätee peleihin. Niistä ei saa koskaan edes omiaan pois. Ja tämä työ on taas jo pitkään ollut täyttä paskaa - tuskinpa se siitä miksikään muuttuu, kun ei ennenkään ole muuttunut. Sitä tuskin muuttaisi enää edes mikään rahallinen korvaus. Opiskelemaankaan ei pääse, eikä se vaihtoehto enää edes kiinnosta. Asunto sentään on muuten kiva, mutta tällä elämän rytmillä en remontin (vaikka hiljainen tällä kertaa onkin) enkä kaupungin elämän ääniä enää montaa kuukautta jaksa.

Kaikki se aika, jonka milloin mihinkin tyhjänpäiväiseen olen käyttänyt, on iäksi mennyt. Ja se ahdistaa: en ajatellut sen olleen tyhjänpäiväistä. Aivan kuin kaikki tiet olisivat nousseet pystyyn ja kaikki ovet menneet säppiin. On jo pitkään tuntunut, että alkavat voimat olla finaalissa.

En tiedä mitä tehdä, joten todennäköisesti teen jotain radikaalia. Pakko se on perkele, tai tämä elämä syö minut loppuun. Aloitan muuttamalla. Johonkin. Jotenkin.