Yleensä yksinkertaisilta vaikuttavien asioiden teoria on kiteytetty hyvin monimutkaiseen lauseeseen. Kun sitten alkaa miettimään kiteytyksen järjettömyyttä, alkaakin vasta tajuta kuinka monimutkaisesta asiasta itseasiassa onkaan kyse.
Musiikki on monimutkaista, mutta se on myös matemaattista, jonka takia se on toisilla menetelmillä helpommin ananyloitavissa ja käsiteltävissä. Toista on esimerkiksi kielen kanssa.
Kun kerran opit vieraan kielen, et sitä paljon mieti, kun sitä käytät. Ainakin mietit sitä kokoajan vähemmän, mitä enemmän sitä käytät. Sama juttu musiikin kanssa: mitä enemmän sitä käytät - kuuntelet tai tuotat - sen vähemmän mietit kuinka se toimii. Sen vaan oppii.
Mutta sitten, kun alat pohtimaan miten homma oikeastaan toimii, on musiikin hajoittaminen osiin ja sääntöihin paljon yksinkertaisempaa kuin mikään kieli, joka on aina täynnä poikkeuksia. Niitä voi olla vähemmän toisissa kielissä, mutta aina niitä on. Vasta sitten, kun aletaan miettimään mistä oikeastaan on kysymys, saavuttaa musiikki jonkilaisen johtoaseman mysteerinä, sillä eihän musiikki varsinaisesti ole niin välttämätön asia ihmiskunnalle kuin kieli - abstraktin kommunikointiväline. Siitä huolimatta musiikilla on omat universaalit sääntönsä. Ihmiset, etnisestä taustastaan huolimatta, kaikki ymmärtävät tai ainakin ovat valmiudeltaan kykeneviä ymmärtämään musiikkia, toisin kuin voisi olettaa esimerkiksi eläinten suhteen olevan. Usein suhde musiikkiin on vieläpä erittäin henkilökohtainen. Toisen lempimusiikkia kuin menee kirjavansävytteisesti negatiivisesti arvostelemaan, on odotettavissa sanomista ja mielten pahoitusta.
Kun musiikista keskustelee harrastajan kanssa, tulee esiin käsite "hyvästä" ja "huonosta" musiikista (joskus myös "loistavasta" ja "paskasta"). Olen kuitenkin pannut merkille, että mitä vähemmän musiikin harrastajalla on varsinaisia soittotaitoja, sen merkittävämpi on hänellä ero "hyvän" ja "huonon" musiikin suhteen. Toista mieltä ovat esimerkiksi bändissä tai jopa työkseen musiikkia tekevät, jotka eivät ole mielipiteissään niin ehdottomia. Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta ammattilaiset käyttävät paljon useammin termejä "itse en pidä", "en pidä kiinnostavan" ja "pidän itse enemmän siitä-ja-siitä". Soitto- ja tekotaidottomat taas tekevät eroa "hienon" ja "paskan" välille.
Minä väitän, että on vain musiikkia. Turha sitä on määritellä mikä on hyvää ja mikä huonoa. Jos määritellä tarvitsee niin ehkä voidaan keskittyä musiikki teoriaan ja sen kautta tarkasteltavaan musiikkiteoksen rakenteen analysoimisiin. Tässäkin menetelmässä on se vaara, että aletaan uskomaan musiikkiteorian olevan "pyhä teksti". Ei hirvittävän vanhoja kirjoja tarvitse lukea, joissa sanotaan, että esimerkiksi jazz ei ole niin oikeaoppista musiikkia kuin klassinen orkesterimusiikki, tai että sähköurut eivät koskaan tule ottamaan pysyvää paikkaa orkesterista. Nykyään populaarikulttuurissa vältetään sanaa "orkesteri" ja sen tilalla puhutaan bändeistä. Jazz on myöskin siirtynyt "viidakkomusiikista" älymystön ja eliitin suosioon.
Ken teorian pohjalla uskaltaa ehdottomuuksia maalailla, tulee takuulla päätymään naurunalaiseksi, jos sellaisia kommentteja ja mielipiteitä on vielä kymmenien vuosien päästä luettavissa. On myönnettävä, että maailma, aika, käsitykset, teoria, sekä ennenkaikkea ihmiset muuttuvat.
Mitä musiikki on muuta, kuin käsitys ihmisen mielessä? Se on abstrakti, eikä yhdenkään teorian - tai kaikkien teorioiden - täydellinen hallinta ole tehnyt kenestäkään kaikkien aikojen muusikkoa.
Vaan ilman teorian tuntemusta on turha lähteä ainakaan analysoimaan musiikkia, saati yrittää sitä tosissaan tehdä. Soundissa oli juttu jostain alottelevasta bändistä, jossa toinen "biisinikkareista" sanoi, että "soinnut on vielä mulle vähän vieraita". Jos ihminen ei oikeasti tajua ja ymmärrä, että musiikkia tekedessä on vaikuttimana aina aiempi musiikki, ei ihan oikeasti kannata yrittää sitä musiikkia sitten tehdäkään. Yhtä turhaa on kuunnella netin täydeltä toitotettavia mielipiteitä musiikista. Ei ole mikään määre sanoa, "että Pmmp rokkasi täysillä", tai että "keikka oli paska". Mitä hittoa se tarkoittaa? Millä tavalla tämä tuli ilmi? Puhutaanko keikasta kokonaisuutena vai bändin esityksestä.
En nyt väitä, että pitäisi analyysi tehdä sanan varsinaisessa merkityksessä. Onneksi on vielä heitäkin, jotka onnistuvat välittämään edelleen jotain muutakin kuin oman mielipiteensä "Tekstit ovat jälleen kerran tahallisen kimuranttia liirunlaarumia, joka on tullut tutuksi jo Wirtasen puheenparresta. Perinteiseen rocklyriikkaan on ripoteltu yllättäviä sanavalintoja (kuinka monella levyllä olet kuullut laulettavan yhteishakukaavakkeista?) ja sivistyssanoja. Se on tapa, joka varmasti jakaa mielipiteet."
Kannattaisi siis tutustua siihen teoriaankin jossain määrin, jos tahtoo olla osana musiikissa.
Pienet ja tuntemattomat bändit jäävät usein pieniksi ja tuntemattomiksi syystä. Isot ja menestyvät usein markkinoidaan meille väkisin. Vihattua, rakastettua. Odotettua ja välteltyä. Joskus kysyt, miksi tämä on tehty, joskus miksi et aiemmin ole sitä löytänyt. Musiikkia yhtäkaikki - suhtaudutaan siihen tunteella vastakin.
nyt pitäisi pystyä anonyymiin kommentointiin.
VastaaPoista