Korttilautapeli

Ensin on assembly ...96 ehkä. Osa tyypeistä pelasi jotain korttipeliä, joka vaikutti kiinnostavalta, mutta joiden kauppiasta paikalla ei ollut. Minulla ei ollut mitään tietoa pelistä, mutta Mika tiesi hatarasti kertoa, että pelissä on jotain manaa ja sitten jotain olentoja. Ennen kuin huomasimme, pelasimme omaa -pelikorteilla toimivaa versiota - pelistä, joka myöhemmin osoittautui Magic The Gatheringiksi.

Pelimme nimi oli Bugs and Spells ja kyllä: me olimme tosissamme sen suhteen. Pelasimme paljon Magicia (pojat siihen tulikin hurahdettua yhdessä vaiheessa...) Testailimme myös Battle Techia ja suhtauduimme peliin kuin peliin pohjimmiltamme ananlyyttisesti. Tosin, se, mitä analyyttinen silloin meille tarkoitti, on kaukana siitä mitä se minulle on tänään. Mutta siitä huolimatta aioimme ihan oikeasti joskus vielä julkaista BnB (muistaakseni lyhensin sen joskus edellämainituksi. Kuka tietää miksi), sillä olihan pelimme kaikkien aikojen paras!

Jossain vaiheessa koin tai koimme tärkeäksi, että pelillä olisi jonkinlainen taustatarina. Siispä ajattelin kirjoittaa muutaman sivua tekstiä, joka selittäisi peliä paremmin. Paria kuukautta myöhemmin olin kutonut kasaan 120 sivuisen tarinan, jossa oudot ja ylikliseiset juonenkäänteet taistelivat kilpaa lukemattomien kirjoitus- ja kielioppivirheiden kanssa lukijan huomiosta. Mutta se oli paras koskaan tehty kirja! Minä, ehkä kolme kirjaa lukenut henkilö, jos kukaan sen tiesin!

Myöhemmin tietysti kohtasin todellisuuden. En väitä, ettälö törmäys olisi ollut erityisen raju, mutta se oli ensimäinen ja se kesti melko pitkään. Siitä lähtien olen pyrkinyt välttämään liian korkealla lentelemistä - tai sitten törmäämistä. Mutta kaikesta huolimatta vahinko oli jo tapahtunut: Bugs and Spellsin myötä alkoi jotain, mitä ei enää voinut pysäyttää.

Bugs and Spells alkoi kuivua kokoon. Mitä enemmän peliin tuli järkeä ja reiluutta, sen vähemmän siinä oli meininkiä. Peliä käytiin esittelemässä ja sen nimikin vaihtui The Clashiksi (minulla on yhä Mikan minulle ostama Clashin levy tästä muistona) Emme tienneet mitä sille olisi pitänyt tehdä, eikä oikeastaan edes kiinnostanut. Kunnes sitten kerran testasimme kuinka peliä voisi pelata laudalla. Tarkkaan en muista miten tällaiseen ideaan päädyimme, mutta se toimi. Valitettavasti tällöin tapahtu kaikkea muutakin niin paljon, että peli jäi sivualalle ja minun ja Mikan välit tulehtuivat.

Mietiskelin ja testailin peliä aina jonkun frendin kanssa. Ideoita syntyi paljon mutta homma eteni oikeastaan vasta reilun vuoden jälkeen, kun teimme Mikan kanssa sovintoa. Sitten mentiinkin aika vauhdilla. Peli eli kokoajan. Siinä oli meininkiä ja epäreiluuta, mutta toimi. Se oli paras koskaan tehty peli.

Kun lukuisien koleilujen jälkeen löysimme polun, jolla suostuimme molemmat kulkemaan, huomasimme, että peli on melko valmis. Melko: kun tehdään pieni muutos vielä niin sitten se on täydellinen. Nimekseen peli oli saanut jos Singulariksen, ja herra Kouhio oli tullut mukaan aktiiviseen testausryhmään. Pieni hienosäätö oli pelin suhteen paikallaan ja sitä tehtiin. Vaan olisipä pitänyt ottaa oppia kultasepän työstä. Yleensä mittavaa, ylimääräistä ja turhauttavaa, omien mokien korjaulua edeltää sanat "mää ihan pikkasen vielä tosta... Naps".

Sigularis muuttui varkain aika nyhveröksi peliksi. Kaikki jäynä oli estettävissä ihan liian tehokkaasti, eikä pelissä oikeastaan tapahtunut mitään. Pelin kestoa ja oppimista ei helpottanut huippuunsa hiotut näköyhteyssäännöt saati lukuisat olentojen ominaisuudet. Vahinkoakin jaettii monilla eri tavoilla, joita kaikkia koski omat sääntönsä. Mika ei saanut sääntöjä tehtyä ja kun ne lopulta sain käsiini, hermostuin suunniltani. Ymmärrän kyllä, että mika tahtoo olla perinpohjainen ja osaan kyllä arvostaa sitä - silloin kun se on rakentavaa. Teksi oli asiallista, mutta nii-iin tylsää, ettei sitä tahtonut jaksaa lukea. Legendaarien ja hyvänä pidetty lause "Qwarru: Singularis on vuoropohjainen peli, jota jokainen pelaaja pelaa vuorollaan" kiteytti kaiken sen mistä en pitänyt. Pärräsin ja tein säännöt itse. Niistä tuli parhaat säännöt ikinä!

Tosiasiassa Mika ei ole huono kirjoittaja. Päinvastoin, hänen tekniset taitonsa ovat sangen korkealla, mutta omasta mielestäni häneltä puuttuu herkkyyttä, jolla tehdä tekstistä helpompilukuisempaa. En usko, että tämäkään olisi ollut hänelle muutoin mahdotonta, ellei hänen elämänsä tähän aikaan olisi ollut niin hektistä. Mika oli tuore isä ja hänellä oli muutakin elämässään kuin peli tai sen säännöt. Itse sen sijaan olin hionut kirjoitustaitojani oikeastaan siitä lähtien kun ensimmäisen version pelin taustatarinasta tein. "A Man From Qwarru", taisi olla sen nimi. Nyt se on Abyssus.

Törmäsimme Mikan kanssa pahemmin kuin ensinäkemältä olisi ollut pääteltävissä. Seurauksena otin pelin tiukasti itselleni ja sanoin rautaisella otteella mitä sen suhteen tehdään. Ja näin tehtiin. Mika ei pitänyt siitä, ja yhä vähemmän hän piti kun peli oikeasti toimi paremmin kuin aikoihin. Oikeastaan jo tällöin oli nähtävissä, että välini Mikaan tulevat tulehtumaan, ja niinhän ne tulehtuivatkin. Mutta älkää luulko, että kaikki johtui pelistä. Taustalla oli paljon, paljon muutakin, mutta suhde peliin kuvastaa sitä hyvin.

No, historia tuntuu toistavan itseään. Vanha Singularis - vaikka ei sitä hylätty ole - on kuitenkin hautautunut omaan mahdottomuuteensa. Peli on oikeasti hyvä ja sen eteen on tehty paljon töitä, mutta liian monet ongelmat vellovat sen ympärillä: Miten sitä loppujen lopuksi pitäisi pelata? yhdellä setillä vai usealla? mistä kaikki laudat ja nappulat? Entä noppien kohtali?

Ideoin Singulariksen pohjalta pari hyvin yksinkertaistettua versiota ja yhden entistä monimutkaisemman pelin. Yksinkertaistetut versiot toimivat juuri niin hyvin kuin odottaa saattoi. Ihan kivaa, mutta ei nyt mitään Singun veroista. Monimutkaisempaa Militiaa ei koskaan ole testattukaan, sillä siitä on tehty vain yksi joukkue. En ole hylännyt ideaani yhdistää sotilasjoukkueiden kanssa pelattavaa lautapeliä Singularikseen. Vanhan Singun osalta työ osoittautui mahdottomaksi, joko liitoksen tai kompromissien suhteen ja tätä olisi Milita tullut korjaamaan uudenlaisine systeemeineen.

Ironisesti, olin jo aikani paininut alkuperäisestä taustatarinasta tulleesta "mennään tappelee tonne ja kattotaan kuka voittaa" -skeneä vastaan, joka heijastuu kaikkiin Qwarru tarinoihin. Olen käyttänyt teemaa niin hyvin kuin osaan, mutta pohjimmiltaan sen idea on ärsyttävän lapsellinen ja typerä. Qwarrun ei pitäisi olla sellainen, mutta sellainen se on, joten ainoa jota voin tehdä, on yrittää hoitaa typeryydet tyylillä. Onnistunko siinä? Mielestäni ihan hyvin, joskin sen ratkaisevat lukijat.

Olen miettinyt myös peliä ja sitä, että on jotenkin nolo kertoa siitä sanomalla "pelaajat yrittävät tappaa toisensa". Se sopi paremmin 90 -lukuun, mutta ei välttämättä aiheuta kovin avointa vastaanottoa näin kauppakeskuksen pommituksen ja koulusurmien jälkeen. Uusin ideani, "vähetää muilta pelaajilta kortteja" kuulostaa paljon kypsemmältä ja positiivisemmalta. Ja se tuntui toimivan.

Bugs and Spells ei ollut hukkaan heitettyä aikaa, eikä ole Singulariskaan. Oppia on tullut hirvittävän paljon, ja vieläpä kovin monen asian suhteen. Tokkopa vaikka Mika olisi osannut kylmiltään ehdotella muutoksia korttien ulkonäköön ym. ilman sitä valtavaa miettimistä, jota ollaan asian tiimoilta tehty.

Tämä uusi peli, työnimeltään ei mitään tarkoittama "Recalibre", on uusin haaste, johon pitää poimia parhaat palat aiemmista ja joka on valmiimpi myös tulevaan. Mutta tällä kertaa toimitaan toisin. Nyt ei tehdä täydellistä peliä - siinä on mahdoton onnistua. Nyt tehdään pelkästään hyvä peli.