Perspektiiviä uhmaavia efektejä, samojen kuvien toistoa, seulana vuotava käsikirjoitus - D-War tarjoaa kuralientä surutta kuvan pätkiessä. Tässä toden totta on elokuva, jossa on kaikki klassikon ainekset, vaan soppa jää laihaksi. Pian on täysin selvää, että D-War on itseasiassa niin surkea, että jopa sen tahaton huumorikin on syvältä.
Kriittisesti ajatellen voimakkaasti laatua kuvaavat, mielipiteistä kumpuavat sanat, kuten "hyvä" tai "huonot" ovat vaarallisia, mutta D-Warin tapauksessa tuskin riittävän negatiivisia adjektiiveja suomen kielestä löytyy. Koko paketti on varmasti myyty studiolle jonakin ihan muuna, kuin se osoittautui olevan.
Nimi D-War tulee Dragon Warista, joten elokuvassa luulisi olevan lohikäärmeitä, magiaa ja fantasiaa. Pelkästään näiden muistuttaminen Dungeons & Dragonista nostaa selkäkarvat pystyyn. Ehkä siis onneksi lohikäärmeet loistavat poissaolollaan. Sen sijaan filmille mahtuu hyvä ja paha Imoogi, jotka jostain syystä muistuttavat Dyynistä karkuun päässeitä hiekkamatoja. Elokuva alkaa 1500 luvun aasiaan sijoittavalla introtarinalla, johon luonnollisesti mahtuu taistelulajeja ja suuria tunteita. Koska Imoogeja on kaksi, ei lienee yllätä, että toinen on hyvä ja toinen paha. Soppaan nakataan myös typsy, jonka pitäisi uhrautua Imoogin takia, jotta siitä tulisi se paljon puhuttu lohikäärme, joka toisi maailmaan sitten yllin kyllin hyvää tai pahaa. Mutta koska suuret tunteet ovat heränneet, tekee tyttö ennemmin itsemurhan kuin uhrautuisi minkään asian takia. Niin, huomautan vielä, ettei tässä elokuvassa ole järjellä mitään tekemistä. Homma viivästyy siis tulevaisuuteen, nykypäivään jos tarkkoja ollaan.
Paitsi järjettömän aikasiirtymän, ohjaaja tarjoilee yleisölle sontaa oikein kolpakolla, siirtäessään tapahtumat yllättäen Aasiasta Yhdysvaltoihin, kuinkas muutenkaan. Varmasti siksi, että Yhdysvalloissa, juuri sen saman kaupungin vieressä, jossa sattumalta kaikki avainhenkilöt asuvat, on luola, jossa lopputaistelu pitää käydä. Tarinaa ommellaan kasaan reinkarnaatiolla ja jeesusteipillä, mutta kun ainekset ovat yhtä huonoja kuin tekijoiden taidot ja lahjakkuus, ei leffa käy yhtään sen paremmaksi.
Leffan takakannessa lukee "kuin King Kong, mutta mukana on ohjuksia" kaikessa valitettavuudessaan pitää paikkansa. Pahisten nokkamies - joka muuten surkeudellaan päihittää paitsi Wan Helsingin Dragulan, myös Highlander - the Sourcen pahiksen - alkaa manata homeisista kääröistä itselleen armeijaa. Arsenaaliin kuuluu 500 vuotta myöhemminkin läjäpäin miekkaa heiluttavia sotureita, sekä vyötiäisen näköisiä panssarivaunun kokoisia otuksia, joilla on raketinheittimet selässään. Taistelu on valmis.Tässä vaiheessa elokuvaa ei oikeastaan enää edes välitä mokomista vyötiäisistä, saati siitä, että samoja pätkiä näytetään useasti kerta toisensa jälkeen. Vähemmän kiinnittää huomiota myös Twin Peaksin Hankin näyttelijän roolihahmon selittämättömiin persoonallisuus sekä mielenmuutoksiin. Syynä saattaa olla se, että pitkin elokuvaa nämä satojen metrien pituiset madot kun kulkevat pitkin kaupunkia, pihojen ja julkisten rakennusten yli ilman, että kukaan niitä huomaisi. Ohjaajan mielestä piilossa pysymisen syyksi riittänee se, että ne liikkuvat öisin.
Näyttelijöiden antama panos on varmasti suuri, mutta taidot eivät riittäisi edes Forssan Teatteriin. Olen nähnyt parempia roolisuorituksia ala-asteen kevätjuhlissa. Sotku on niin sekava ja kömpelö, ettei sitä pelastaisi edes kunnon efektit. Sanomattakin jo lienee selvää, että efektit eivät tee positiivisia yllätyksiä paketin yleiseen tasoon. Digitaalisesta puolesta vastaava henkilö on vetänyt liikaa pilveä, tai sitten hän on koukussa johonkin vahvempaan. Mikään muu tuskin selittää sitä, että kutakin digitaalista oliota on valmistettu vain yksi malli. Imoogien kanssa sentään vaihdeltiin väriä sen mukaan näytetäänkö hyvistä vai pahista. Vyötiäisiä vyöryy vyötiäisten perään. Ne ampuvat ja kuolevat silmäänpistävän samalla tavalla. Miekkaa heiluttavat soturin hoitavat lähinnä kuolemisen, kunhan niiden digitaalisessa muodossa ei tarvitse olla filmattujen ihmisten kanssa samassa kuvassa. Ilmassa leijuvat helikopterit eivät pysy perspektiivissä taustalla olevien vuorten kanssa ja koko SWAT team näyttää enemmänkin epämääräiseltä Airsoft tiimiltä. Parissa kohtaa digitaalinikkari on jättänyt, kaiketi övereiden takia, kokonaan lisäämättä efektit. Sotilaat ampua räiskyttävät tyhjää kohtaa ruudulla ja reagoivat kuin kuvassa olisi jokin johon reagoida.
Ei kannata kuvitella, että D-Warissa olisi mitään hyvää. Se on niin hävytöntä katsojan aliarvioimista, ettei edes Teletapit pysty samaan. Leffa kerrallaan erikoistun entistä enemmän huonoina pidettyihin elokuviin. Yritän määritellä mitä "huono" on, mikä tekee leffan huonoksi ja pyrin tulkintaan. Joskus sitä vain tunkee kätensä sellaiseen skeidaan, ettei tahdo usko sitä todeksi. Ikään kuin elokuva itsessään ei olisi ollut tarpeeksi rankaiseva, piti sen DVD -version kuvanlaadun olla lähellä ylipakattua MPEG tiedostoa. Freimejä on ehkä 12-15 normaalin 24 sijaan. Kamera-ajot olivat hirveää katsottavaa.
ANALYTIAA...
D-Warin kohdalla ensimmäiseksi alkaa miettimään, miten sen tekeminen on ollut mahdollista. Kuka on suoltanut rahaa tällaiseen projektiin ja millaista harhaanjohtavaa markkinointia taustavaikuttajat ovat oikein harrastaneet. Tällaisia kysymyksiä nousee esiin usein. Yleisimmin lobbaajan tarjoama mielikuva ei ole vastannut todellisuutta. Toisinaan kyse on siitä, että lobbaus tulkitaan virheellisesti, toisinaan se tehdään harhaanjohtavasti. D-Warin kohdalla vastaukset alkoivat paljastua, kun katsoi kiekon extroja. Siinä miespäänäyttelijät kehuvat toisiaan kilpaa ja käy ilmi, että ohjaaja oli näyttänyt toiselle valmista efektipätkää elokuvasta ja tämä onneton näyttelijän korvike oli heti tahtonut mukaan projektiin. Kun tämän tuttava sitten kuuli, että kaveri on päässyt leffaan, oli hänenkin päästävä koska kaveri "on niin hyvä tyyppi". Näin siis valittiin pääosanäyttelijät - näyteään toiselle ensin valmista pätkää leffasta, jota hänen pitäisi mennä tähdittämään. Kun kaverukset sitten alkoivat hehkuttaa ohjaajaa, kävi ilmi, ettei sana "ei" kuulu tämän sanavarastoon. Liekö tarkoittivat sitten kirjaimellisesti.
Loppujen lopuksi on helppo nähdä miten D-Warista tuli D-War: Ohjaajan ympärillä pyörii kymmeniä, ehkä satoja ihmisiä, joilla kaikilla on jokin ehdotus tai mielipide elokuvaan, eikä ohjaaja osaa valita. Hän toteuttaa kaikkia näkemyksiä jolloin ensimmäisen viiden minuutin jälkeen pallo on potkittu käsistä kuuseen ja ulottumattomiin. Tämän teorina kun pitää mielessä, niin D-Waristakin löytää logiikkaa, vaikka järki siitä jää puuttumaankin.
Älä katso. Se on niin kamala, että saat syövän silmääsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos teksti on ajatusta nopeampi - älä vaivaudu.