No nyt on totisesti tovi kulunut viimeisestä postauksestani tässä blogissa. Ja tovi olisi vielä kulunutkin, ellen kokisi tarpeelliseksi lausua sanaa jos toistakin liberalismista.
Nykyään kuin on pop ajatella, että jokainen on oman onnensa seppä, ja että jos ei pärjää elämässä, on syy jäljitettävissä omaan itseensä. Köyhät ovat köyhiä, koska he eivät tajua tehdä töitä elämänsä edistämiseksi. Juopot ovat juoppoja, koska he vetävät alkoholia, ja syrjäytyneiden pitäisi vain lähteä koloistaa ja lakata olemasta syrjäytyneitä. Ihan selvä juttu jokaiselle vähääkään menestyvälle.
Tuntuu kovin kaukaiselta aika, jolloin olisi voinut sanoa, ettei se nyt näin ole - vaan nykyään sellaisen lausuminen ei tunnu menevän perille tietyille ihmisille sitten millään. Harva heistä tulee ajatelleeksi, että mitä sitten, jos itselle sattuisikin jotain, mikä painaisi ihmisen menestyvistä marginaaliin. Sitä varten tietysti on vakuutukset sun muut varokeinot, mutta kyllä tosiasia on, ettei kaikkeen vain voi varautua ja toisekseen: vielä jokainen heistäkin ja meistäkin päätyy vanhukseksi johonkin - ja jos äärimmäisen liberalismin ehdoilla mennään, niin halpaan laitokseen, jossa saa nimellisen hoidon, ellei sitten satu olemaan taskussa riittävästi pätäkkää.
Onhan se selvä, ettei liberalismi tällaista tarkoita, eikä edes edusta, mutta sellaiseen se saattaa johtaa: kun ajatellaan vastustettavan kaikkea yksilön vapautta uhkaavaa ajattelua, kuten syntyperän vaikutusta, tullaan samalla ajatelleeksi nimenomaan, että elämässä pärjääminen on omasta itsestä kiinni - äärimmäisyydessään. Kannatan tasa-arvoa ja -vertaisuutta henkeen ja vereen. En joutuisi epäröimään hetkeäkään laittaakseni itseäni likoon näiden asioiden puolesta, mutta yhtäältä minulle on täysin selvää, että ihmiset - joka ikinen meistä - on erilainen paitsi ulkonäöltään myös ajattelutavallaan.
Sosialismi - sellainen kirosana kuin onkin - pitää sisällään joukon viisauksia, joiden katsotaan olevan kapitalismin kanssa yhteensopimattomia. No näin tietysti on aatetasolla, mutta kyllähän pistämätön tosiasia on, että yhteiskunta on juuri niin terve kuin sen jäsenetkin. Ja jos "heikkoja" tuetaan, ollaan jo tultu siihen tulokseen, etteivät kaikki olekaan samalla viivalla. Heikoimpien auttaminen sitä paitsi auttaa varmistamaan työkuntoisen työvoimapääoman ylläpitämisen siltä varalta kun sitä kapitalismikin tarvitsee. Ei tarvitsisi isojen firmojen, kuten Nokia, varmistaa ammattitaitoisen henkilökunnan saamista patistamalla oppilaitoksia heitä tuottamaan vakaan oloisessa, mutta oikeasti epävarmassa tilanteessa, muutamaa vuotta ennen kuin toiminta siirretäänkiin muualle tai lakkautetaan.
Varmasti viimeistään nyt on herännyt sellainen käsitys, että kannattaisin sosialismia. No en tietenkään kannata. Johan se on nähty mihin se johtaa. Tosin sen verran huomautettakoon, että Venäjällä sosialismi sai yhtä perverssin muodon, minkä demokratia on siellä sittemmin saanut. Kyse nyt ei kuitenkaan ole panna poliittisia ideologioita paremmuusjärjestykseen, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei mikään tähänasitisista vain toimi idioottivarmasti. Edellinen vertaus onkin osuva, sillä juuri pitkälle ulottumaton, idioottimainen ajattelu uhkaa demokratiaa eniten. Poliittinen taistelu on loputon, ja menestys lasketaan vain erävoitoista: ei ole merkitystä kuka pystyy mitäkin lupaustaan toteuttamaan, ainoastaan siitä, että saa käsiinsä valtaa - poliittista pääomaa, jolla tuottaa lisää valtaa.
Nyt kun olen kovin vaivattomasti niputtanut liberalismin ja kapitalismin yhteen, ja jollain tavalla määritellyt sosialismin niiden vastapuoleksi, niin on jälleen korostettava, että jos maailma todellakin olisi näin yksinkertaisesti luokiteltavissa, meillä tuskin mitään suurempia ongelmia olisi. Tämä tulisi aina pitää mielessä, kun höpötetään siitä, kuinka ihmisillä pitäisi olla vapaus tehdä mitä mieleen pälkähtää, kantaa aseita ja lausua kaikki aivopierut massalle rajoituksetta. Yhteiskunta ei toimi ilman sääntelyä, eikä kaikki säännöt miellytä kaikkia. Näin se vain menee, koska olemme kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia. Juuri se tekee maailmasta suuremman kuin on kenenkään käsitettävissä, ja juuri se takaa sen, että maailma kulttuureineen ja yhteiskuntineen on jatkuvassa muutoksessa.
Demokratia järjestelmistä on länsimaalaiselle nykyihmiselle miellyttävin vaihtoehto. Ideahan on, että ihmisten tulisi saada päättää omista asioistaan - ja juuri niin pitääkin olla! Mutta kun massa kasvaa liian suureksi, alkaa demokratian rakenteet horjua. Suomessa se vielä toimiikin, mutta miettikääpä vaikka Kiinaa, jossa pienikin pettynyt mieltään osoittavan joukon kokoa laskettaisiin pahimmillaan sadoissa tuhansissa.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
maanantai 15. elokuuta 2011
Humanistinen uskonpuute
Tämä kirjoitus ei käsittele maahanmuuttokritiikkiä, rasismia saati muutakaan sellaista, vaikka teemaa ponnahduslautana teksille käytänkin. Blogien ja uutisten kommentit ovat usein aika järkyttävää - mutta toisaalta myös viihdyttävää luettavaa. Nettiin oksennellaan salanimien turvin sellaista törkyä, ettei moni voisi sellaista kuvitellakaan suustaan laukovan ihmisjoukossa. Siksi kommentteja ei kannata ihan tosissaan ottaakaan - ne kertovat "kansan syvistä riveistä" yhtä paljon mitä Alebubin kanta-asiakkaat osaavat kertoa politiikasta. Silläkin uhalla, että nyt vaikutan elitistiseltä, niin näin se vain on. Se, että jokin joukko on jotain mieltä asiasta, ei yksinkertaisesti tee asiasta totta.
Tämänkertainen viimeinen pisara tuli kommentista, jossa todettiin "rotutohtorin" olevan jo niin vanha termi, ettei sitä pitäisi enää käyttää. Heille, jotka ovat säästyneet maahanmuuttokriittiseltä keskustelulta, kerrottakoon, että rotutohtori viitta filosofian tohtoriin, Suomen tunnetuimpaan maahanmuuttokriitikkoon Jussi Halla-ahoon, joka kyseisen kutsumanimen on kirjoituksillaan ansainnut.
Kun joku tuo typeryytensä edellä mainitulla tavalla kaiken kansan nähtäväksi - ja saa vieläpä kannatusta sanomisilleen, niin ei voi kuin miettiä miten tähän on tultu. En voi kuin ihmetellä, miten fiksuistakin ihmisistä tulee täysiä idiootteja, kun he antautuvat joukon vietäväksi. Mutta kun asiaa tarkastelee musiikin vastaanottamiseen liittyvien ilmiöiden kautta, ei sitä olekaan kovin vaikea ymmärtää.
Olen hokenut ennenkin Bourdieun distinktioteoriasta ja kulttuuripääoman käsitteestä. Kulttuuripääoman idea on siinä, että henkiö tavallaan saa sitä enemmän tietyn osakulttuurin pääomaa, mitä sisempänä hän siinä on. Kun on kova rokkari, tuntee rockperinteen, nippelitiedon ja on lähellä tähtiä niin saa myös ihailua ja kunnoitusta osakseen muilta faneilta, ja täten sijouttuu korkeammalle genren sisäisessä hierarkiassa. Tämän nyt luulisi olevan itsestään selvää ihan jokaiselle vähääkään maailmaa seuraavalle, mutta niin hämmästyttävää kuin se onkin, niin aika harvalle asia tuntuu valkenevan. Sitäkin harvempi koskaan pysätyy miettimään miksi tietyt Metallican biisit on osattava ulkoa, tai miksi All Along the Watchtowerin soolot on soitettava juuri tietyllä tavalla ja miksi kukaan ei voi soittaa niitä niin hyvin kuin Hendrix.
Kukaan, joka ei kumarra genren ikoneja ja diskurssia ei voi sijoittua korkealle genressä. Ja kulttuuripääomaa saadakseen valtaosa meistä on valmis hyväksymään, omaamaan ja toistamaan muiden sanelemia ihanteita. Ei Jussi Halla-ahollakaan on 5000 facebook kaveria sen takia, että hän olisi joviaali jamppa, jolla vain on tuttuja hirvittävä määrä, vaan sen takia, että se nostaa Halliksen kavereiden asemaa Halliksen ohjaaman aatemaailman sisällä.
Distinktioteoria taas liittyy siihen, kuinka ihmiset ryhmittyvät myös tehdäkseen eroa ryhmiin, joihin he eivät halua kuulua. Kansalaissodassa jakoa oli todella karu sikäli, ettei punaisen ja valkoisen välillä ollut mitään neutraalia aluetta. Mutta ilmiö toistuu lievempänä etenkin faniudessa: Metallican fanit ovat kirjava joukko, jota yhdistänee se, että he tuskin ovat Shakiran faneja. Yhtäältä Vihreät eivät kannata ainakaan Perussuomalaista politiikkaa.
Suurin osa ihmisistä ei lauo älyttömyyksiä, koska he olisivat tyhmiä, vaan koska se on edellytys oman sosiaalisen verkoston ylläpitämiseksi. Mikä muiden mielestä on älytöntä harvoin sitä on kenenkään itsensä mielestä. Mutta jos perustelut ovat sitä luokkaa, että "näin on aina tehty", "muutkin tekevät niin" tai "koska se ja se sanoo niin", niin kannattaisi ehkä tarkastella asemiaan.
Enkä minäkään poikkeus ole, vaikka usein olenkin vailla kaltaistani seuraa. Kukaan ei ole.
Aika hurjaa on se, että nykyään on ihan salonkikelpoista tilastoihin katsomalla tehdä päätelmiä, jotka suorastaan loukkaavat ihmisarvoa. Meistä on tullut prosentteja. Meihin kohdistuvat odotukset perustuvat keskiarvoihin - elämänvaiheet on taulukoitu. Olemme jatkuvasti vähemmän ihmisiä ja enemmän numeroita. Mihinköhän osakulttuuriin tällainen kylmä logiikka kuuluu, ja miksi me haluamme olla osana sitä?
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Esikoiskirjailijan painajainen
Otsikko on dramaattinen, mutta paikallaan: Tehtäköön selväksi, että kesäkuun lopulla (2011) julkaistava Abyssus I: Toisten jälkipolvi kirjoitus- ja taittovirheineen ei ole hyväksymäni versio. Kyse on noin 100 kappaleen erästä, joka painettiin vaikka siinä tiedettiin olevan virheitä, kuten tiedettiin myös se, että korjattu versio on tulossa. Lupaan signeerata niistä jokaisen, johon omistaja kehtaa tulla nimeä kysymään!
Ongelmat alkoivat siitä, kun kustantamo (Nordbooks) ei saanut lähettämääni käsikirjoitusta käännettyä omalle alustalleen. Myönnettäköön, että käsikirjoituksessa oli kaikkea hankaloittavaa muotoilua, mutta eipä sen puoleen kukaan nähnyt asiakseen erikseen mainita - käsikirjoituksen ensin luettuaan ja sitten vastaanottaessaan - että muotoiluja ei saa olla. Kun kyseessä on esikoisteos, kuvittelisin kustantajan kertovan miten homma toimii sen sijaan, että odottaisi minun automaattisesti tietävän kaiken.
Kustannustoimittaja lähetti kiireissään viestin, ettei hän millään ennätä muokkaamaan tekstiä painokelpoikseksi, ellen poista muokkauksia. Tein työtä käskettyä. Puolen yötä siinä meni, mutta tulipa valmista.
Reilun kuukauden päästä sain oikovedoksen PDF:nä. Kauhistuin. Taitossa oli kadonnut kaikki kursiivit, jotka kustannustoimittaja "parhaansa mukaan" oli korjaillut. No olihan niistä noin puolet korjattua. Oikoluvussa ei oltu nähty aiheelliseksi kiinnittää huomiota kirjoitus- tai yhdyssanavirheisiin. Sen sijaan aikaa oli käytetty siihen, että kaikki kansalaisuudet muutetaan alkamaan pienellä kirjailmella. Niin, mitä sillä väliä, että näistä kansalaisuuksista isolla kirjoitetaan Tunnustetun ja pienellä tunnustamattomat. Pikku juttu, tosiaan jos tarina ei kiinnosta. Eipä siinä mitään - mutta olisivat sitten korjanneet edes kaikki eivätkä vain jotain siltä ja toista täältä. Onhan se ihan kiva "korjata" kun kannessa lukee jonkun toisen nimi.
Vastasin hetimiten, että "en missään tapauksessa hyväksy tätä" ja siitä hyvästä haluttiin korjaukset - mutta ei mitenkään helposti, niin kuin suoraan tiedostoon, vaan erilliselle tiedostolle lista kaikista korjattavista asiosta. Koska itse olin korjaillut tekstiä jo noin 20 kertaa (kirjoittajahan on tekstinsä oikolukijoista huonoin), ja tiesin, etten pysty korjaamaan sanaa sieltä ja toista täältä muokkaamatta koko hommaa taas uuteen uskoon, näin parhaaksi nakittaa työhön jonkun muun. Ystäväni Iiro pelasti minut pahalta - ja teki muuten kiitettävää työtä!
Kun korjaukset tuli tehdyksi, lähetin tiedoston aikailematta kustantajalle. Alkuperäinen sähköposti sohlasi, mutta varayhteydellä näytti menevän läpi. Seuraavana päivänä soitin varmistaakseni, että tiedosto oli mennyt perille, mutta sainkin kuulla ettei muutoksia enää ennätä tekemään. Kirja on painossa ja sillä hyvä, eikä asialle enää voi tehdä mitään. Jonkin verran olin ihmeissäni, mutta sitäkin enemmän vihoissani. Etenkin, koska kirjan julkaisua jopa siirrettiin kahdella kuukaudella korjauksien takia.
Aikani märistessä puhelimessa lupasi kustantaja vielä tarkistaa asian. Vastaukseni sain sähköpostin, joka alkoi näillä sanoilla: "kaikille annetaan deadline. En jaksa etsia viestia juuri nyt, mutta yleensa se on 2-3 viikkoa siita kun saa taiton tarkistettavaksi."
Minäpä tiedän mikset jaksa viestiä etsiä juuri nyt - tai et koskaan - koska mitään deadlinea ei annettu. Tämäkin viesti tuli Espaniasta, jossa nyrkkipajakustantamon päällikkö vahti paikallisia remonttimiehiä, jotka korjasivat hänen huvilaansa, jossain missä puhelimella ei voi soittaa, vaikka sillä voikin vastata, ja jossa nettiä ei ole. Jos vähän selvemmin vielä voisi sanoa, ettei kirjani kiinnosta piirun vertaa, niin se varmaan pitäisi tatuoida ohimooni.
Viimeinen tätä edeltävä viesti kuuluin näin: "Jenina huuteli ennen kotiin lähtöä, että hän korjaa, jos viitsit listan laittaa."
Tämä viesti on lähetetty 14:36. Kustantaja siis tuskin tarkoitti, että teen korjauslistan vajaasta 300 sivusta parissa tunnissa. Tai ehkä tarkoittikin. Sen verran omituista hommaa harjoittavat: "Minä kävin tekstiäsi läpi ja löysin paljon kirjoitusvirheitä, Jenina sitten vielä taitossa siivoili löytämiään. Kun on paljon outoja ja kummallisia sanoja ja termejä, tahtoo olla ainakin meillä vaikeaa tuo lukeminen ja se että saa poimittua virheet pois. Minä kun käyn tekstiä wordin oikolukuojelmalla läpi ja Jenina taas pitää taitossa päällä koko ajan oikolukua työtä tehdessään. Mutta ne eivät tietysti ole koskaan täydellisiä."
Virheet ovat tietysti oma vikani - etenkin kun kustantajan oikoluku ei niitä osaa korjata. Kirjan ensimmäisen luvun nimi Artifakti on muuten väärin kirjoitettu kaikista "oikoluvuista" huolimatta. Jep, olette kyllä palkkanne ansaitseet. Jos avaruus, hallitsija, yksilö ja planeetta lukeutuvat näihin outoihin tai kummallisiin sanoihin tai termeihin niin hyvä on - jos olisin sen tiennyt, niin olisin ehkä harkinnut kustannuspaikkaa kahdesti. Sen sijaan nimet ovat erikoisia, mutta ne ovat nimiä. Niitähän ei edes OLISI pitänyt korjailla.
Muutenkin tuntuu oudolta, että kustantamon henkilökunta voi olla niin pihalla nykyajan painotekniikasta. Käytännössä riittää, että viimeinen versio on painossa minuutteja ennen painamista, jos korjaukset eivät muuta mitään oleellista kuten sivumäärää. Tai mitä minä siitä tiedän - enhän ole kuin kymmeniä eriä mainoksia, esitteitä, kortteja ja sun muuta kirjapainoista tilannut. Mutta kyse taitaakin olla tahtomisesta. En silti osaa kuvitella, että virheitä pursuava lätyskä olisi hyvää mainosta kustantamolle missään tilanteessa.
Koska Nordbooks käsittelee esikosikirjailijaa varsinaisilla silkkihansikkailla, on suoranainen velvollisuuteni tehdä samoin: Jos saatte käsiinne virheellisen version, ettekä halua sitä keräilykappaleena pitää, niin valittakaa asiasta ja vaatikaa tilalle oikein taitettu versio. POD (Printed On Demand) palveluun nimittäin menee korjattu versio - kunhan saavat korjaukset tehtyä.
"Pitkin hampain luin kirjasi, enkä oikein ymmärtänyt sitä. En pidä tällaisesta kirjallisuudesta, mutta pojat sanoivat, että se kannattaa kustantaa".
Ongelmat alkoivat siitä, kun kustantamo (Nordbooks) ei saanut lähettämääni käsikirjoitusta käännettyä omalle alustalleen. Myönnettäköön, että käsikirjoituksessa oli kaikkea hankaloittavaa muotoilua, mutta eipä sen puoleen kukaan nähnyt asiakseen erikseen mainita - käsikirjoituksen ensin luettuaan ja sitten vastaanottaessaan - että muotoiluja ei saa olla. Kun kyseessä on esikoisteos, kuvittelisin kustantajan kertovan miten homma toimii sen sijaan, että odottaisi minun automaattisesti tietävän kaiken.
Kustannustoimittaja lähetti kiireissään viestin, ettei hän millään ennätä muokkaamaan tekstiä painokelpoikseksi, ellen poista muokkauksia. Tein työtä käskettyä. Puolen yötä siinä meni, mutta tulipa valmista.
Reilun kuukauden päästä sain oikovedoksen PDF:nä. Kauhistuin. Taitossa oli kadonnut kaikki kursiivit, jotka kustannustoimittaja "parhaansa mukaan" oli korjaillut. No olihan niistä noin puolet korjattua. Oikoluvussa ei oltu nähty aiheelliseksi kiinnittää huomiota kirjoitus- tai yhdyssanavirheisiin. Sen sijaan aikaa oli käytetty siihen, että kaikki kansalaisuudet muutetaan alkamaan pienellä kirjailmella. Niin, mitä sillä väliä, että näistä kansalaisuuksista isolla kirjoitetaan Tunnustetun ja pienellä tunnustamattomat. Pikku juttu, tosiaan jos tarina ei kiinnosta. Eipä siinä mitään - mutta olisivat sitten korjanneet edes kaikki eivätkä vain jotain siltä ja toista täältä. Onhan se ihan kiva "korjata" kun kannessa lukee jonkun toisen nimi.
Vastasin hetimiten, että "en missään tapauksessa hyväksy tätä" ja siitä hyvästä haluttiin korjaukset - mutta ei mitenkään helposti, niin kuin suoraan tiedostoon, vaan erilliselle tiedostolle lista kaikista korjattavista asiosta. Koska itse olin korjaillut tekstiä jo noin 20 kertaa (kirjoittajahan on tekstinsä oikolukijoista huonoin), ja tiesin, etten pysty korjaamaan sanaa sieltä ja toista täältä muokkaamatta koko hommaa taas uuteen uskoon, näin parhaaksi nakittaa työhön jonkun muun. Ystäväni Iiro pelasti minut pahalta - ja teki muuten kiitettävää työtä!
Kun korjaukset tuli tehdyksi, lähetin tiedoston aikailematta kustantajalle. Alkuperäinen sähköposti sohlasi, mutta varayhteydellä näytti menevän läpi. Seuraavana päivänä soitin varmistaakseni, että tiedosto oli mennyt perille, mutta sainkin kuulla ettei muutoksia enää ennätä tekemään. Kirja on painossa ja sillä hyvä, eikä asialle enää voi tehdä mitään. Jonkin verran olin ihmeissäni, mutta sitäkin enemmän vihoissani. Etenkin, koska kirjan julkaisua jopa siirrettiin kahdella kuukaudella korjauksien takia.
Aikani märistessä puhelimessa lupasi kustantaja vielä tarkistaa asian. Vastaukseni sain sähköpostin, joka alkoi näillä sanoilla: "kaikille annetaan deadline. En jaksa etsia viestia juuri nyt, mutta yleensa se on 2-3 viikkoa siita kun saa taiton tarkistettavaksi."
Minäpä tiedän mikset jaksa viestiä etsiä juuri nyt - tai et koskaan - koska mitään deadlinea ei annettu. Tämäkin viesti tuli Espaniasta, jossa nyrkkipajakustantamon päällikkö vahti paikallisia remonttimiehiä, jotka korjasivat hänen huvilaansa, jossain missä puhelimella ei voi soittaa, vaikka sillä voikin vastata, ja jossa nettiä ei ole. Jos vähän selvemmin vielä voisi sanoa, ettei kirjani kiinnosta piirun vertaa, niin se varmaan pitäisi tatuoida ohimooni.
Viimeinen tätä edeltävä viesti kuuluin näin: "Jenina huuteli ennen kotiin lähtöä, että hän korjaa, jos viitsit listan laittaa."
Tämä viesti on lähetetty 14:36. Kustantaja siis tuskin tarkoitti, että teen korjauslistan vajaasta 300 sivusta parissa tunnissa. Tai ehkä tarkoittikin. Sen verran omituista hommaa harjoittavat: "Minä kävin tekstiäsi läpi ja löysin paljon kirjoitusvirheitä, Jenina sitten vielä taitossa siivoili löytämiään. Kun on paljon outoja ja kummallisia sanoja ja termejä, tahtoo olla ainakin meillä vaikeaa tuo lukeminen ja se että saa poimittua virheet pois. Minä kun käyn tekstiä wordin oikolukuojelmalla läpi ja Jenina taas pitää taitossa päällä koko ajan oikolukua työtä tehdessään. Mutta ne eivät tietysti ole koskaan täydellisiä."
Virheet ovat tietysti oma vikani - etenkin kun kustantajan oikoluku ei niitä osaa korjata. Kirjan ensimmäisen luvun nimi Artifakti on muuten väärin kirjoitettu kaikista "oikoluvuista" huolimatta. Jep, olette kyllä palkkanne ansaitseet. Jos avaruus, hallitsija, yksilö ja planeetta lukeutuvat näihin outoihin tai kummallisiin sanoihin tai termeihin niin hyvä on - jos olisin sen tiennyt, niin olisin ehkä harkinnut kustannuspaikkaa kahdesti. Sen sijaan nimet ovat erikoisia, mutta ne ovat nimiä. Niitähän ei edes OLISI pitänyt korjailla.
Muutenkin tuntuu oudolta, että kustantamon henkilökunta voi olla niin pihalla nykyajan painotekniikasta. Käytännössä riittää, että viimeinen versio on painossa minuutteja ennen painamista, jos korjaukset eivät muuta mitään oleellista kuten sivumäärää. Tai mitä minä siitä tiedän - enhän ole kuin kymmeniä eriä mainoksia, esitteitä, kortteja ja sun muuta kirjapainoista tilannut. Mutta kyse taitaakin olla tahtomisesta. En silti osaa kuvitella, että virheitä pursuava lätyskä olisi hyvää mainosta kustantamolle missään tilanteessa.
Koska Nordbooks käsittelee esikosikirjailijaa varsinaisilla silkkihansikkailla, on suoranainen velvollisuuteni tehdä samoin: Jos saatte käsiinne virheellisen version, ettekä halua sitä keräilykappaleena pitää, niin valittakaa asiasta ja vaatikaa tilalle oikein taitettu versio. POD (Printed On Demand) palveluun nimittäin menee korjattu versio - kunhan saavat korjaukset tehtyä.
"Pitkin hampain luin kirjasi, enkä oikein ymmärtänyt sitä. En pidä tällaisesta kirjallisuudesta, mutta pojat sanoivat, että se kannattaa kustantaa".
Pitkät ovat itse kunkin hampaat.
tiistai 31. toukokuuta 2011
Jäitä hattuun
Vammaisten keskuudessa omista ja toisten vammaisuuksista voidaan laukoa aika groteskiakin vitsiä. Se on OK, niin kauan kun vammaiset itse käyttävät tavallisesti halventavana pidettävää kieltä, mutta jos joku ulkopuolinen yrittää käyttää samaistua sellaiseen diskurssiin, on lopputuloksena jotain ihan muuta. Kuvitelkaapa nyt millaisen vaikutuksen kanssaihmisiinne teette, jos ns. normaalina ihmisenä alatte vitsailemaan vammaisuuksista vammaisten silmissä.
Vastaavasti on ihan OK, jos tummaihoinen kutsuu toista neekeriksi tai romani toista mustalaiseksi, mutta jos valkoinen käyttää samaa kieltä, hän käyttäytyy huonosti. Joskus jopa tuomittavasti.
Viimeaikoina on puhuttu juuri siitä mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Hakkarainen härkkii muurahaispesää, ja haastalinnut pyörivät ympärillä. Ilmassa on kaikenlaisia argumentteja sekä puolesta ja vastaan miksi neekeri -sanaa saa tai ei saa käyttää.
Jokainen tietää, ettei neekeri ole neutraali sana. Ei, vaikka sitä käytettäisiin mettäkulmilla miten hyvänsä - ei vaikka sen käyttö olisi lapsena opittu. On täysin yhdentekevää mistä arvolataus sanalle on tullut: Se on tässä maailmassa latautunut sana ja sillä hyvä. Jos sanaa käyttää omissa oloissaan tai kavereiden kesken, niin mikäpä siinä. Julkisesti käyttäminen on kuitenkin täysin eri asia: Koska julkisesti lausutun kuulevat myös tummaihoiset, on asia rinnastettavissa siihen, että menisi tummien eteen heitä neekereiksi kutsumaan ison yleisön seuratessa asiaa vierestä.
Tällaisten latautuneiden, potenttiaalisesti huomiota herättävien sanojen käyttö on tarkoituksenmukaista. Kärjistetään nyt sen verran, että kyseessä on joko huomionhakuisuus tai sitten oman persoonallisuuden korostaminen: Kun käyttää neekeri -sanaa, tulee samalla kerrottua jotain itsestään - omista ajatuksistaan, näkemyksistään, aatteistaan, asenteistaan jne. Sanan käyttö ei tietenkään itsessään riitä, sillä arvolatautunut merkitys rakentuu vasta yhteiskunnassa vallitsevia arvoja vastaan.
Ei sen pitäisi olla mikään ihme, että Perussuomalaisten pystymetsävahvistus ensinnäkin eksyy eduskuntatalossa ja ensitöikseen alkaa haukkumaan ihmisiä neekereiksi. Mies ei ole tummaihoista lienee koskaan aiemmin edes nähnyt. Näkeehän miehestä jo kilometrien päähän ilman ensimmäistäkään sanaa suustaan, että mitä hän edustaa. Olisi ihan kiva tietää mitä mieltä hän on vaikkapa valtion taloudesta. Tai no kyllähän sen voi jo arvata, että maahanmuuton kustannuksista hän säästäisi ensimmäisenä. Eikä arvaus varmasti mene edes vikaan.
Irvileuat saavat Hakkaraisesta pontta huolimatta mihin leireihin he kuuluvat. Hakkarainen saa tukea ihan vain piruuttaan, ja kritiikkiä, koska toiset ottavat hänet liian tosissaan. Varmasti motiiveja on muitakin. Pääasia, joka tuntuu jäävän huomaamatta, on se, että Hakkaraisen pläsi ja möläytys lööpissä houkuttelee lukijoita. Ja missä on lukijoita, siellä on mainostajia ja ostajia. Ennenkaikkea rahaa.
Hakkarainen olisi syytä jättää omaan varjoonsa. Hänen ainoa saavutuksensa kun on sanoa politikkona neekeri tiedusvälineille. Taustalla on Perussuomalaisten tapaisen populistisen erillaisvastaisen puolueen retoriikkaan kuuluu olellisesti se, että etenkin enemmistö- ja vähemmistöryhmien diskurssiivinen ero ylenkatsotaan. Tavallinen argumentti, maassa maan tavalla, ohjaa siihen, että vähemmistörymien on kunnoitettava vallalla olevia käytäntöjä, kuten lakeja. Siitä on lyhyt matka etikettiin - siihen kirjoittamattomaan käyttäytymissäännöstöön, jonka perusteella eroja etsitään, korostetaan ja muutosta vaaditaan.
Asialla ei ole tarkkaa ohutta punaista viivaa, jonka ylittämällä mennään liian pitkälle. On selvää, että lakia pitää noudattaa (oltiin missä maassa tahansa, ja vaikka laki tuntuisi kuinka tyhmältä: sen rikkominen on turhanpäiväistä ongelmien kerjäämistä) mutta kun pitää luopua kulttuuristaan niin ollaan jo liian pitkällä. Ulkoapäin kun ei voi sanoa, mikä määrä omaa kulttuuria on ihmiselle riittävästi. Ironisesti esimerkiksi muslimien huntujen kielto on yhtä fasistinen kuin niiden käyttöpakko - oli kiellon tai määräyksen motiivi mikä hyvänsä.
Konflikteja syntyy, koska ihmiset ajattelevat eri tavoin. Sen lisäksi ihmiset ryhmittyvät, tai pitäisi kai sanoa laumoittuvat, sillä sen verran merkittävä piirre tiettyyn porukkaan kuuluminen on kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Perhe on yksi pieni lauma, kansalaisuus suurempi.
Ryhmän sisällä vallitsee aina omat norminsa. Ryhmän jäseniltä odotetaan jotain, mutta heillä on myös tiettyjä erityisoikeuksia: Omaa äitiä saa haukkua, mutta muut eivät niin saa tehdä. Omaa kotikaupunkiaan saa arvostella, mutta ulkoapäin sitä ei niin hyvin siedetä. Tummaihoiset saavat kutsua toisiaan neekereiksi, mutta valkoisena se on vähintään epäkorrektia.
Saman tapaiset normit vallitsevat vammaisten, somalien, romanien, helsinkiläisten ja turkulaisten keskuudessa siinä missä Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan sisällä: Jos jokin muukalaisrotu ilmestyisi avaruudesta ja hyökkäisi Maahan, yhdistyisi ihmiskunta ihan samalla tavalla kuin suomalaiset, jos Venäjä alkaisi siirtää rajojaan länteen. Osa ryhtyisi taistelemaan, osa neuvottelemaan, osa yrittäisi selvitä luovimalla.
Perussuomalaisten rasismin vastainen kannanotto, ja etenkin positiivisesta diskriminoimisesta noussut häly toisaalta paljastaa, etteivät Perussuomalaiset kunnioita ihmislaumojen välisiä eroja. Lausunnosta on ihan hyvin pääteltävissä, että heidän mukainen maailmansa on ainoa heidän hyväksymänsä, jossa siihen kuulumattomille elementeille ei pidä antaa mitään sijaa. Tuskinpa Perussuomalaiset sydämessään toivovat, että vaikkapa sokeiden opaskoirista luovutaan, koska se on myös positiivista diskriminointia.
Rasismin vastainen lausunto avautuu paljon paremmin, kun tietää millaisia arvoja korostamalla puolue suureksi kasvoi, kun tuntee Perussuomalaista retoriikkaa ja ymmärtää sitä nykyisessä yhteiskunnassa. Jostain syystä kuitenkin tällaiset asiayhteydet halutaan katkaista. Osittain sitä tekee media, osittain politikot itse. Jopa vastaanottava kansa tekee sitä vähättelemällä aiempia sanomisia tai tekemisiä. Ehkä se on hektisen nykypolitiikan lieveilmiö. Ehkä jotain muuta, en tiedä.
Mutta sen teidän, että kun maahanmuutto- ja homovastaiseksi profiloitunut isänmaallinen äijäpuolue sanoo, ettei ihmisiä saa suosia etnisyyden, kansalaisuuden tai sukupuolen perusteella, niin he eivät puhu suomalaisten valkoisten heteromiesten oikeuksista. Tyhmäksi saa tekeytyä ja väittää, ettei edes Perussuomalaisten vaaliteemoilla ole merkitystä lausunnon kanssa. Saa jopa pokkana itkeä siitä, että Persu on halventava nimitys. Jokainen silti tietää, etteivät Perussuomalaiset positiivisen diskriminaation lyttäämisellä tarkoita sotaveteraanien etuoikeuksien viemistä. Se on päivänselvä asia, ja siitä on ihan turha taivastella. Yhtä selvä asia on, että Hakkarainen voi lipsautella neekeriä mielin määrin, muttei vahingossakaan leikkisi kehitysvammaista yhdessäkään haastattelussa.
Perussuomalaiset maalailevat mielikuvia menneestä Suomesta, jota ei koskaan ole ollut, mutta johon olisi kiva palata. Se vetoaa ihmisiin. Vetoaisi minuunkin, ellen tietäisi paremmin ettei maailma ole koskaan ollut valmis aikansa ihmisille. Se ei ole valmis meille, eikä se ole valmis Perussuomalaisten jälkeenkään.
Tiedostan myös, ettei rasisminvastainen lausunto ollut siinä muodossa sattumalta. Nouseva häly oli takuulla odotettu. Lausunnon takana olleet aivot tuskin ylenkatsovat ryhmien eroja, mutta tällainen käsitys annetaan tarkoituksella, koska se ärsyttää - osuu tiettyihin hermopisteisiin ja saa vastapuolen hermostumaan. Hienosti pelaavat ja tekevät töitä agendansa eteen - mikä ikinä se sitten onkaan.
En usko, että Perussuomalaisten pilotit tarkoittavat mitä sanovat. En usko, että Soini sen enempää kuin Halla-ahokaan edes itse uskovat puheisiinsa. Sanat saavat ihmiset tikittämään, ja se riittää.
Vastaavasti on ihan OK, jos tummaihoinen kutsuu toista neekeriksi tai romani toista mustalaiseksi, mutta jos valkoinen käyttää samaa kieltä, hän käyttäytyy huonosti. Joskus jopa tuomittavasti.
Viimeaikoina on puhuttu juuri siitä mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Hakkarainen härkkii muurahaispesää, ja haastalinnut pyörivät ympärillä. Ilmassa on kaikenlaisia argumentteja sekä puolesta ja vastaan miksi neekeri -sanaa saa tai ei saa käyttää.
Jokainen tietää, ettei neekeri ole neutraali sana. Ei, vaikka sitä käytettäisiin mettäkulmilla miten hyvänsä - ei vaikka sen käyttö olisi lapsena opittu. On täysin yhdentekevää mistä arvolataus sanalle on tullut: Se on tässä maailmassa latautunut sana ja sillä hyvä. Jos sanaa käyttää omissa oloissaan tai kavereiden kesken, niin mikäpä siinä. Julkisesti käyttäminen on kuitenkin täysin eri asia: Koska julkisesti lausutun kuulevat myös tummaihoiset, on asia rinnastettavissa siihen, että menisi tummien eteen heitä neekereiksi kutsumaan ison yleisön seuratessa asiaa vierestä.
Tällaisten latautuneiden, potenttiaalisesti huomiota herättävien sanojen käyttö on tarkoituksenmukaista. Kärjistetään nyt sen verran, että kyseessä on joko huomionhakuisuus tai sitten oman persoonallisuuden korostaminen: Kun käyttää neekeri -sanaa, tulee samalla kerrottua jotain itsestään - omista ajatuksistaan, näkemyksistään, aatteistaan, asenteistaan jne. Sanan käyttö ei tietenkään itsessään riitä, sillä arvolatautunut merkitys rakentuu vasta yhteiskunnassa vallitsevia arvoja vastaan.
Ei sen pitäisi olla mikään ihme, että Perussuomalaisten pystymetsävahvistus ensinnäkin eksyy eduskuntatalossa ja ensitöikseen alkaa haukkumaan ihmisiä neekereiksi. Mies ei ole tummaihoista lienee koskaan aiemmin edes nähnyt. Näkeehän miehestä jo kilometrien päähän ilman ensimmäistäkään sanaa suustaan, että mitä hän edustaa. Olisi ihan kiva tietää mitä mieltä hän on vaikkapa valtion taloudesta. Tai no kyllähän sen voi jo arvata, että maahanmuuton kustannuksista hän säästäisi ensimmäisenä. Eikä arvaus varmasti mene edes vikaan.
Irvileuat saavat Hakkaraisesta pontta huolimatta mihin leireihin he kuuluvat. Hakkarainen saa tukea ihan vain piruuttaan, ja kritiikkiä, koska toiset ottavat hänet liian tosissaan. Varmasti motiiveja on muitakin. Pääasia, joka tuntuu jäävän huomaamatta, on se, että Hakkaraisen pläsi ja möläytys lööpissä houkuttelee lukijoita. Ja missä on lukijoita, siellä on mainostajia ja ostajia. Ennenkaikkea rahaa.
Hakkarainen olisi syytä jättää omaan varjoonsa. Hänen ainoa saavutuksensa kun on sanoa politikkona neekeri tiedusvälineille. Taustalla on Perussuomalaisten tapaisen populistisen erillaisvastaisen puolueen retoriikkaan kuuluu olellisesti se, että etenkin enemmistö- ja vähemmistöryhmien diskurssiivinen ero ylenkatsotaan. Tavallinen argumentti, maassa maan tavalla, ohjaa siihen, että vähemmistörymien on kunnoitettava vallalla olevia käytäntöjä, kuten lakeja. Siitä on lyhyt matka etikettiin - siihen kirjoittamattomaan käyttäytymissäännöstöön, jonka perusteella eroja etsitään, korostetaan ja muutosta vaaditaan.
Asialla ei ole tarkkaa ohutta punaista viivaa, jonka ylittämällä mennään liian pitkälle. On selvää, että lakia pitää noudattaa (oltiin missä maassa tahansa, ja vaikka laki tuntuisi kuinka tyhmältä: sen rikkominen on turhanpäiväistä ongelmien kerjäämistä) mutta kun pitää luopua kulttuuristaan niin ollaan jo liian pitkällä. Ulkoapäin kun ei voi sanoa, mikä määrä omaa kulttuuria on ihmiselle riittävästi. Ironisesti esimerkiksi muslimien huntujen kielto on yhtä fasistinen kuin niiden käyttöpakko - oli kiellon tai määräyksen motiivi mikä hyvänsä.
Konflikteja syntyy, koska ihmiset ajattelevat eri tavoin. Sen lisäksi ihmiset ryhmittyvät, tai pitäisi kai sanoa laumoittuvat, sillä sen verran merkittävä piirre tiettyyn porukkaan kuuluminen on kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Perhe on yksi pieni lauma, kansalaisuus suurempi.
Ryhmän sisällä vallitsee aina omat norminsa. Ryhmän jäseniltä odotetaan jotain, mutta heillä on myös tiettyjä erityisoikeuksia: Omaa äitiä saa haukkua, mutta muut eivät niin saa tehdä. Omaa kotikaupunkiaan saa arvostella, mutta ulkoapäin sitä ei niin hyvin siedetä. Tummaihoiset saavat kutsua toisiaan neekereiksi, mutta valkoisena se on vähintään epäkorrektia.
Saman tapaiset normit vallitsevat vammaisten, somalien, romanien, helsinkiläisten ja turkulaisten keskuudessa siinä missä Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan sisällä: Jos jokin muukalaisrotu ilmestyisi avaruudesta ja hyökkäisi Maahan, yhdistyisi ihmiskunta ihan samalla tavalla kuin suomalaiset, jos Venäjä alkaisi siirtää rajojaan länteen. Osa ryhtyisi taistelemaan, osa neuvottelemaan, osa yrittäisi selvitä luovimalla.
Perussuomalaisten rasismin vastainen kannanotto, ja etenkin positiivisesta diskriminoimisesta noussut häly toisaalta paljastaa, etteivät Perussuomalaiset kunnioita ihmislaumojen välisiä eroja. Lausunnosta on ihan hyvin pääteltävissä, että heidän mukainen maailmansa on ainoa heidän hyväksymänsä, jossa siihen kuulumattomille elementeille ei pidä antaa mitään sijaa. Tuskinpa Perussuomalaiset sydämessään toivovat, että vaikkapa sokeiden opaskoirista luovutaan, koska se on myös positiivista diskriminointia.
Rasismin vastainen lausunto avautuu paljon paremmin, kun tietää millaisia arvoja korostamalla puolue suureksi kasvoi, kun tuntee Perussuomalaista retoriikkaa ja ymmärtää sitä nykyisessä yhteiskunnassa. Jostain syystä kuitenkin tällaiset asiayhteydet halutaan katkaista. Osittain sitä tekee media, osittain politikot itse. Jopa vastaanottava kansa tekee sitä vähättelemällä aiempia sanomisia tai tekemisiä. Ehkä se on hektisen nykypolitiikan lieveilmiö. Ehkä jotain muuta, en tiedä.
Mutta sen teidän, että kun maahanmuutto- ja homovastaiseksi profiloitunut isänmaallinen äijäpuolue sanoo, ettei ihmisiä saa suosia etnisyyden, kansalaisuuden tai sukupuolen perusteella, niin he eivät puhu suomalaisten valkoisten heteromiesten oikeuksista. Tyhmäksi saa tekeytyä ja väittää, ettei edes Perussuomalaisten vaaliteemoilla ole merkitystä lausunnon kanssa. Saa jopa pokkana itkeä siitä, että Persu on halventava nimitys. Jokainen silti tietää, etteivät Perussuomalaiset positiivisen diskriminaation lyttäämisellä tarkoita sotaveteraanien etuoikeuksien viemistä. Se on päivänselvä asia, ja siitä on ihan turha taivastella. Yhtä selvä asia on, että Hakkarainen voi lipsautella neekeriä mielin määrin, muttei vahingossakaan leikkisi kehitysvammaista yhdessäkään haastattelussa.
Perussuomalaiset maalailevat mielikuvia menneestä Suomesta, jota ei koskaan ole ollut, mutta johon olisi kiva palata. Se vetoaa ihmisiin. Vetoaisi minuunkin, ellen tietäisi paremmin ettei maailma ole koskaan ollut valmis aikansa ihmisille. Se ei ole valmis meille, eikä se ole valmis Perussuomalaisten jälkeenkään.
Tiedostan myös, ettei rasisminvastainen lausunto ollut siinä muodossa sattumalta. Nouseva häly oli takuulla odotettu. Lausunnon takana olleet aivot tuskin ylenkatsovat ryhmien eroja, mutta tällainen käsitys annetaan tarkoituksella, koska se ärsyttää - osuu tiettyihin hermopisteisiin ja saa vastapuolen hermostumaan. Hienosti pelaavat ja tekevät töitä agendansa eteen - mikä ikinä se sitten onkaan.
En usko, että Perussuomalaisten pilotit tarkoittavat mitä sanovat. En usko, että Soini sen enempää kuin Halla-ahokaan edes itse uskovat puheisiinsa. Sanat saavat ihmiset tikittämään, ja se riittää.
maanantai 28. helmikuuta 2011
Voihan PerSus
Blogin kirjoittaminen on viimeaikoina jäänyt taka-alalle. On ollut tässä vähän muutakin kirjoitettavaa viimeaikoina.
Menin lukemaan Perussuomalaisten vaaliohjelmaa, enkä tahdo taas pysyä nahoissani. Otetaanpa pala tarkkailun alle, ja mietitään mitä siinä oikein sanontaa:
Ensinnäkin pistää miettimään, miksi kirjoittaja aloittaa kertomalla mitä populismi ei ole kappaleen, joka on otsikoitu juhlavasti: Suomalaisuus on voima. En oikein ymmärrä, miksi se on tähän(kin) tarvinnut laittaa. Sen lisäksi koko virke on virheellinen: Kapitalismi ei ole aate, mutta sosialismi on.
En myöskään näe, että Perussuomalaiset nimenä viittaisi suoraan Suomen historiaan ja kulttuuriin. Mieleeni nimestä tulee lähinnä idiomi perus suomalaisesta - millainen se sitten ikinä onkaan. Enpä olisi uskonut, että joku voi vaaliohjelmassa sanoa, että tässä maassa - tai missään maassa - olisi mahdollista toimia puolueen, jonka politiikka ei perustuisi maan historiaan ja kulttuuriin. Onhan meillä Rkp - mitä tekemistä Suomella muka on Ruotsin kanssa?
Perussuomalainen käsitys Suomen historiasta alkanee jostain 1900-luvun alusta. Sitä ennen oli vain Väinämöinen jossain. Kaikki muu on vain aina ollut, kuin Luojan asettamana.
Perussuomalaisten käsityksestä kulttuurista en harmikseni vieläkään tiedä juuri mitään. Vastausta olen etsinyt yli kolmen vuoden ajan, enkä muuta ole saanut selville, kuin että se on itsestäänselvyys. Siihen liittyy se, että suomea puhutaan murteella, syödään lihaa, käydään armeija ja että on kunnon suomalainen nimi.
Kappaleen toinen osa lähtee lapasesta sukkelasti. Persujen näkemyksen mukaan siis kulttuuripiirin korostaminen tuo turvaa kaikkein tärkeimmille, eli kansalaisille. Minkä kulttuuripiirin? Suomalaisen, länsimaalaisen, slaavilaisen vai jonkun muun? Persujen mukaan ylikansallisuutta ajava politiikka pakottaa yksilöt, ihmiset eli kansalaiset liikkumaan valtioiden rajojen yli. Siis mitä? Onko kartalle piirettyjen rajojen ylittäminen haitallista ihmisen terveydelle, vai mistä tässä puhutaan? Jos ja kun olemme osa länsimaista kulttuuripiiriä, niin emmekö silloin ole tekemisissä muiden samaan kulttuuripiiriin kuuluvien osakulttuurien kanssa ja siten joudumme ehkä ylittämään valtioiden rajoja?
No mutta hyvä on. Korostetaanpa sitten eurooppalaista kulttuuripiiriä. Ai ei se käy, koska EU:sta pitää päästä eroon. Entä sitten jos korostetaan sitä slaavilaista kulttuuripiiriä. Ai, ei venäläiseenkään suuntaan. Ehkä sitten länsimaalaista, amerikkalaista kulttuuripiiriä. Ei, kun sielä oli se paha kapitalimismi.
Unohdetaan piiri niin sitten meille jää suomalainen kulttuuri, mitä tosin ei ole pystytty edes pääpiirteittäin määrittelemään.
Onneksi kuitenkin yksilön ainutkertainen korostaminen on selvää suomen kieltä. Tai olisi, ellei se niin ristiriitaisesti istuisi siihen samaan Persujen ohjelmaan, jossa vaaditaan myös maahanmuuton rajua rajoittamista. Ainakin minun on vaikea ymmärtää miten yksilö tulee ainutkertaisesti korostetuksi, jos turvapaikkaa ei anneta sotaa tai vainoa pakoon lähtevälle hakijalle, tai jos pakolaista pitäisi maahan ottaa vain ne, jotka työllistyisivät parhaiten. Kuulostaa kyllä kovin kapitalistiselta tavalta puida ihmisarvoa - ja yhtäältä myös sosialistiselta tavalta nähdä ihmiset koneiston osana.
Olikin ihna paikallaa tehdä heti alussa selväksi, että nyt puhuu populisti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Populismi
Ja tulihan sieltä se kansallisromattinen huttukin isäntineen päivineen kun jaksaa loppuun asti lukea: Tällaista politiikkaa, jossa isännät joutuvat talossaan rengeiksi, me Perussuomalaiset emme hyväksy.
Tyhjän jauhaminen vetoaa ihmisiin. Tärkeää ei ole se mitä sanoo, vaan miten sen sanoo. Tai Persujen tapauksessa, millaisilla ideologisilla elementeillä pelataan. Politiikan tutkijat ja ammattilaiset eivät välttämättä panettele Timo Soinia todetessaan, ettei tällä ole juuri minkäänlaista poliittista kompetenssia. He voivat olla oikeassa. Mutta peliä ei pelatakaan tosiasioilla vaan tunteilla. Timo Soini on jo opettanut kuinka häneen tai hänen puolueensa kohdistuvat arvostelut ovat panettelua, jotka koskevat myös hänen seuraajiaan. Soini on kannattajiensa silmissä pyhä, eikä hänen tarvitse enää itse edes ottaa kantaa arvosteluihin.
Lipponen sanoi "so what?". Kun paljastui, että Soini ajaa teollisuuden lobbaamaa ilmasto-ohjelmaa, ei hänen tarvinnut sanoa paljon mitään. Usko Soiniin ja Persuihin pysyy, vaikka päämies on yhtä likainen kuin kollegansa.
Timo Soini on pienen ihmisen asialla, vaikka hän ajaakin teollisuuden asiaa. So what.
Vaaliohjelman voi lukea kokonaisuudessaan täältä: http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1536
Menin lukemaan Perussuomalaisten vaaliohjelmaa, enkä tahdo taas pysyä nahoissani. Otetaanpa pala tarkkailun alle, ja mietitään mitä siinä oikein sanontaa:
1.5 Suomalaisuus on voima
Populismi ei ole yleismaailmallinen aate, kuten sosialismi ja kapitalismi, vaan se on aina sidonnainen
kulttuuriin ja kansanluonteeseen. Jo puolueemme nimi Perussuomalaiset kertoo, että politiikkamme
perustuu Suomen historiaan ja suomalaiseen kulttuuriin. Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan.
Kulttuuripiirin korostaminen takaa suojan myös heikoimmille kansalaisille, sillä kansallismielisyyteen kuuluu yksilön ainutkertaisuuden tunnustaminen toisin kuin ylikansallisuutta korostavassa politiikassa, jossa yksilöt käytännössä pakotetaan liikkumaan valtioiden rajojen yli. Ylikansallisessa politiikassa valtiot eivät ole olemassa omia kansalaisiaan varten, vaan vahvimpia, viime kädessä pääomapiirejä, varten. Tällaista politiikkaa, jossa isännät joutuvat talossaan rengeiksi, me Perussuomalaiset emme hyväksy.
Ensinnäkin pistää miettimään, miksi kirjoittaja aloittaa kertomalla mitä populismi ei ole kappaleen, joka on otsikoitu juhlavasti: Suomalaisuus on voima. En oikein ymmärrä, miksi se on tähän(kin) tarvinnut laittaa. Sen lisäksi koko virke on virheellinen: Kapitalismi ei ole aate, mutta sosialismi on.
En myöskään näe, että Perussuomalaiset nimenä viittaisi suoraan Suomen historiaan ja kulttuuriin. Mieleeni nimestä tulee lähinnä idiomi perus suomalaisesta - millainen se sitten ikinä onkaan. Enpä olisi uskonut, että joku voi vaaliohjelmassa sanoa, että tässä maassa - tai missään maassa - olisi mahdollista toimia puolueen, jonka politiikka ei perustuisi maan historiaan ja kulttuuriin. Onhan meillä Rkp - mitä tekemistä Suomella muka on Ruotsin kanssa?
Perussuomalainen käsitys Suomen historiasta alkanee jostain 1900-luvun alusta. Sitä ennen oli vain Väinämöinen jossain. Kaikki muu on vain aina ollut, kuin Luojan asettamana.
Perussuomalaisten käsityksestä kulttuurista en harmikseni vieläkään tiedä juuri mitään. Vastausta olen etsinyt yli kolmen vuoden ajan, enkä muuta ole saanut selville, kuin että se on itsestäänselvyys. Siihen liittyy se, että suomea puhutaan murteella, syödään lihaa, käydään armeija ja että on kunnon suomalainen nimi.
Kappaleen toinen osa lähtee lapasesta sukkelasti. Persujen näkemyksen mukaan siis kulttuuripiirin korostaminen tuo turvaa kaikkein tärkeimmille, eli kansalaisille. Minkä kulttuuripiirin? Suomalaisen, länsimaalaisen, slaavilaisen vai jonkun muun? Persujen mukaan ylikansallisuutta ajava politiikka pakottaa yksilöt, ihmiset eli kansalaiset liikkumaan valtioiden rajojen yli. Siis mitä? Onko kartalle piirettyjen rajojen ylittäminen haitallista ihmisen terveydelle, vai mistä tässä puhutaan? Jos ja kun olemme osa länsimaista kulttuuripiiriä, niin emmekö silloin ole tekemisissä muiden samaan kulttuuripiiriin kuuluvien osakulttuurien kanssa ja siten joudumme ehkä ylittämään valtioiden rajoja?
No mutta hyvä on. Korostetaanpa sitten eurooppalaista kulttuuripiiriä. Ai ei se käy, koska EU:sta pitää päästä eroon. Entä sitten jos korostetaan sitä slaavilaista kulttuuripiiriä. Ai, ei venäläiseenkään suuntaan. Ehkä sitten länsimaalaista, amerikkalaista kulttuuripiiriä. Ei, kun sielä oli se paha kapitalimismi.
Unohdetaan piiri niin sitten meille jää suomalainen kulttuuri, mitä tosin ei ole pystytty edes pääpiirteittäin määrittelemään.
Onneksi kuitenkin yksilön ainutkertainen korostaminen on selvää suomen kieltä. Tai olisi, ellei se niin ristiriitaisesti istuisi siihen samaan Persujen ohjelmaan, jossa vaaditaan myös maahanmuuton rajua rajoittamista. Ainakin minun on vaikea ymmärtää miten yksilö tulee ainutkertaisesti korostetuksi, jos turvapaikkaa ei anneta sotaa tai vainoa pakoon lähtevälle hakijalle, tai jos pakolaista pitäisi maahan ottaa vain ne, jotka työllistyisivät parhaiten. Kuulostaa kyllä kovin kapitalistiselta tavalta puida ihmisarvoa - ja yhtäältä myös sosialistiselta tavalta nähdä ihmiset koneiston osana.
Olikin ihna paikallaa tehdä heti alussa selväksi, että nyt puhuu populisti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Populismi
Ja tulihan sieltä se kansallisromattinen huttukin isäntineen päivineen kun jaksaa loppuun asti lukea: Tällaista politiikkaa, jossa isännät joutuvat talossaan rengeiksi, me Perussuomalaiset emme hyväksy.
Tyhjän jauhaminen vetoaa ihmisiin. Tärkeää ei ole se mitä sanoo, vaan miten sen sanoo. Tai Persujen tapauksessa, millaisilla ideologisilla elementeillä pelataan. Politiikan tutkijat ja ammattilaiset eivät välttämättä panettele Timo Soinia todetessaan, ettei tällä ole juuri minkäänlaista poliittista kompetenssia. He voivat olla oikeassa. Mutta peliä ei pelatakaan tosiasioilla vaan tunteilla. Timo Soini on jo opettanut kuinka häneen tai hänen puolueensa kohdistuvat arvostelut ovat panettelua, jotka koskevat myös hänen seuraajiaan. Soini on kannattajiensa silmissä pyhä, eikä hänen tarvitse enää itse edes ottaa kantaa arvosteluihin.
Lipponen sanoi "so what?". Kun paljastui, että Soini ajaa teollisuuden lobbaamaa ilmasto-ohjelmaa, ei hänen tarvinnut sanoa paljon mitään. Usko Soiniin ja Persuihin pysyy, vaikka päämies on yhtä likainen kuin kollegansa.
Timo Soini on pienen ihmisen asialla, vaikka hän ajaakin teollisuuden asiaa. So what.
Vaaliohjelman voi lukea kokonaisuudessaan täältä: http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1536
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)