Liberalismista

No nyt on totisesti tovi kulunut viimeisestä postauksestani tässä blogissa. Ja tovi olisi vielä kulunutkin, ellen kokisi tarpeelliseksi lausua sanaa jos toistakin liberalismista.

Nykyään kuin on pop ajatella, että jokainen on oman onnensa seppä, ja että jos ei pärjää elämässä, on syy jäljitettävissä omaan itseensä. Köyhät ovat köyhiä, koska he eivät tajua tehdä töitä elämänsä edistämiseksi. Juopot ovat juoppoja, koska he vetävät alkoholia, ja syrjäytyneiden pitäisi vain lähteä koloistaa ja lakata olemasta syrjäytyneitä. Ihan selvä juttu jokaiselle vähääkään menestyvälle.

Tuntuu kovin kaukaiselta aika, jolloin olisi voinut sanoa, ettei se nyt näin ole - vaan nykyään sellaisen lausuminen ei tunnu menevän perille tietyille ihmisille sitten millään. Harva heistä tulee ajatelleeksi, että mitä sitten, jos itselle sattuisikin jotain, mikä painaisi ihmisen menestyvistä marginaaliin. Sitä varten tietysti on vakuutukset sun muut varokeinot, mutta kyllä tosiasia on, ettei kaikkeen vain voi varautua ja toisekseen: vielä jokainen heistäkin ja meistäkin päätyy vanhukseksi johonkin - ja jos äärimmäisen liberalismin ehdoilla mennään, niin halpaan laitokseen, jossa saa nimellisen hoidon, ellei sitten satu olemaan taskussa riittävästi pätäkkää.

Onhan se selvä, ettei liberalismi tällaista tarkoita, eikä edes edusta, mutta sellaiseen se saattaa johtaa: kun ajatellaan vastustettavan kaikkea yksilön vapautta uhkaavaa ajattelua, kuten syntyperän vaikutusta, tullaan samalla ajatelleeksi nimenomaan, että elämässä pärjääminen on omasta itsestä kiinni - äärimmäisyydessään. Kannatan tasa-arvoa ja -vertaisuutta henkeen ja vereen. En joutuisi epäröimään hetkeäkään laittaakseni itseäni likoon näiden asioiden puolesta, mutta yhtäältä minulle on täysin selvää, että ihmiset - joka ikinen meistä - on erilainen paitsi ulkonäöltään myös ajattelutavallaan.

Sosialismi - sellainen kirosana kuin onkin - pitää sisällään joukon viisauksia, joiden katsotaan olevan kapitalismin kanssa yhteensopimattomia. No näin tietysti on aatetasolla, mutta kyllähän pistämätön tosiasia on, että yhteiskunta on juuri niin terve kuin sen jäsenetkin. Ja jos "heikkoja" tuetaan, ollaan jo tultu siihen tulokseen, etteivät kaikki olekaan samalla viivalla. Heikoimpien auttaminen sitä paitsi auttaa varmistamaan työkuntoisen työvoimapääoman ylläpitämisen siltä varalta kun sitä kapitalismikin tarvitsee. Ei tarvitsisi isojen firmojen, kuten Nokia, varmistaa ammattitaitoisen henkilökunnan saamista patistamalla oppilaitoksia heitä tuottamaan vakaan oloisessa, mutta oikeasti epävarmassa tilanteessa, muutamaa vuotta ennen kuin toiminta siirretäänkiin muualle tai lakkautetaan.

Varmasti viimeistään nyt on herännyt sellainen käsitys, että kannattaisin sosialismia. No en tietenkään kannata. Johan se on nähty mihin se johtaa. Tosin sen verran huomautettakoon, että Venäjällä sosialismi sai yhtä perverssin muodon, minkä demokratia on siellä sittemmin saanut. Kyse nyt ei kuitenkaan ole panna poliittisia ideologioita paremmuusjärjestykseen, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei mikään tähänasitisista vain toimi idioottivarmasti. Edellinen vertaus onkin osuva, sillä juuri pitkälle ulottumaton, idioottimainen ajattelu uhkaa demokratiaa eniten. Poliittinen taistelu on loputon, ja menestys lasketaan vain erävoitoista: ei ole merkitystä kuka pystyy mitäkin lupaustaan toteuttamaan, ainoastaan siitä, että saa käsiinsä valtaa - poliittista pääomaa, jolla tuottaa lisää valtaa.

Nyt kun olen kovin vaivattomasti niputtanut liberalismin ja kapitalismin yhteen, ja jollain tavalla määritellyt sosialismin niiden vastapuoleksi, niin on jälleen korostettava, että jos maailma todellakin olisi näin yksinkertaisesti luokiteltavissa, meillä tuskin mitään suurempia ongelmia olisi. Tämä tulisi aina pitää mielessä, kun höpötetään siitä, kuinka ihmisillä pitäisi olla vapaus tehdä mitä mieleen pälkähtää, kantaa aseita ja lausua kaikki aivopierut massalle rajoituksetta. Yhteiskunta ei toimi ilman sääntelyä, eikä kaikki säännöt miellytä kaikkia. Näin se vain menee, koska olemme kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia. Juuri se tekee maailmasta suuremman kuin on kenenkään käsitettävissä, ja juuri se takaa sen, että maailma kulttuureineen ja yhteiskuntineen on jatkuvassa muutoksessa.

Demokratia järjestelmistä on länsimaalaiselle nykyihmiselle miellyttävin vaihtoehto. Ideahan on, että ihmisten tulisi saada päättää omista asioistaan - ja juuri niin pitääkin olla! Mutta kun massa kasvaa liian suureksi, alkaa demokratian rakenteet horjua. Suomessa se vielä toimiikin, mutta miettikääpä vaikka Kiinaa, jossa pienikin pettynyt mieltään osoittavan joukon kokoa laskettaisiin pahimmillaan sadoissa tuhansissa.