Eläköön ydinvoima - ellei se tapa meitä ensin.

95% ydinjätteestä voitaisiin kierrättää takaisin ydinpolttoaineeksi, mutta niin ei tehdä, koska se on taloudellisesti kannattamatonta. Sen sijaan, että loppusijoitettavaksi päätyisi vain 5% ydinjätteestä, pidetään oivana ratkaisuna kaivaa kaikki jäte tukevaan peruskallioon, paitsi ettei Suomen peruskallio sitten kuitenkaan ollut ihan niin paksu, kuin mitä hankketta aloittaessa oletettiin. Mutta paksu se on silti. Siispä vain pois silmistä ja  pois mielestä - ja hyvä niin.

Vai onko sittenkään. Valmistuttuaan Olkiluoto 3 tuottaa yksin jo 32 tonnia jätettä vuodessa. Posivan mukaan tämä määrä täyttää 44 maahan kaivettavaa ydinjätekapselia. Kapseli itsessään on tukevaa tekoa: sisäosa on valmistettu teräksestä, johon on valettu oma paikkansa jokaiselle sauvalle ja unompi kuori on 5 cm paksua kuparia. Jalometallina kupari kestää korroosiota hyvin.

Loppusijoituskapseli on vakuuttava - varsinkin kun sellaista on päässyt omin käsin koputtelemaan (tyhjänä tosin). On helppo kuvitella, että se säilyy missä tahansa maan kolossa ainakin 100 vuotta - tai 1000 vuotta, ja miksei siis 100 000 vuotta. Luvut ovat jänniä siinä mielessä, että ihminen hahmottaa oikeastaan vain numerot 0-10. Sen jälkeen aivot yhdistävät määrät lukuihin toisilla tavoilla. 100 vuotta on ympäripyöreä luku, mutta miettikääpä, että jokin kestäisi 583 vuotta tai 7 398 vuotta. Tai vielä parempi - koetapa olla hengittämättä 472 sekuntia.

Ydinjätteen pitäisi maata maassa 100 000 vuotta, ennen kuin sen säteily olisi samaa luokkaa muiden luonnossa esiintyvien radioaktiivisten aineiden kanssa, ja huomatkaa, ettei se tällöinkään vielä ole vaaratonta: uraanikimpaletta taskussaan alati kantavan ennenaikaista kuolinsyytäkään ei tarvitse arvailla.

Käsi pystyyn, jos koet käsittäväsi 100 000 vuoden mittaisen ajan.

Muistaako joku ajan ennen televisiota? Ensimmäiset televisiot kehitettiin 1920 luvulla - Suomeen televisio tuli 50-luvulla, 60 vuotta sitten. Ydinjätteen loppusijoitusajasta tämä on 0.06%.
Wrightin veljekset tekivät maineikkaan ensilentonsa 1903, 107 vuotta sitten. Loppusijoitusajasta tämä on 0.107%
Ensimmäiset höyrykäyttöiset hevosettomat vaunut rakennettiin 1800-luvun alussa. Lopuusijoitusajasta 200 vuotta on 0.2%.
Rooman tuhosta on reilut 1500 vuotta. Loppusijouksen ajasta tämä on jo sentään 1.5%.

Jos viivottimesta mitataan 10 senttimetrin matka, joka edustaisi aikaa, jonka jätteen pitäisi pysyä haudattuna, ensimmäiset 5 mm vastaisi sitä aikaa, joka on kulunut faaraoiden ajoista tähän päivään. 4 cm matka kuvastaa aikaa, jonka ihminen on Euraasiassa. 20-25 senttimetrin matka riittää kattamaan koko ihmsirodun historian.

Käsi pystyy, jos vielä on mukana joku, joka kuvittelee käsittävänsä 100 000 vuoden mittaisen ajan.

Ydinvoimalla tuotetun sähkön hinnasta noin 3% varataan loppusijoituksen kustannuksiin. En tiedä itkeäkö vai nauraa. Jo sadan vuoden kuluttua voi olla valloillaan uusi maailmanjärjestys - kuka tietää mitä 500 vuoden jälkeen on.

Juju piilee siinä, että ydinvoimaa väitetään puhtaaksi.

Ensinnäkin ydinpolttoaineen tekemiseksi tarvitaan uraania - todellakin, polttoaine pitää jalostaa erikseen, eikä maasta kaivettua uraania vain voidakaan heitellä ydinvoimalan luukusta sisään, kuin hiiliä höyryveturiin.
Uraanin avolouhkoksista leviää ympäristöön radioaktiivista pölyä. Tunnelikaivoksen poistoilma taas levittää radonia pitkin ympäristöä. Tällaisilta ongelmilta vältytään, jos uraani voidaan kerätä talteen liuosuuttokaivoksesta, jossa kaivos pumpataan täyteet happoa, joka liuottaa uraanin. Siis happoa! Metallia syövyttävää happoa maahan kaivettu onkalo täyteen. Puhtaalta kuullostaa - ainakin pohjavedet ja niitä nauttivat puhdistuvat elämästä.

Louhittu käyttämättömäksi jäänyt ja kasoihin varastoitu kiviaines sisältää 85% uraanimalmin radioaktiivisuudesta sekä muita haitallisia raskasmetalleja, kuten lyijyä, kadiumia ja arsenikkia.

Yhden 1000MW voimalan vuodessa kuluttaman polttoaineen rikastamiseksi tarvitaan 146 000 tonnia (146 miljoonaa kiloa) uraanimalmia, koska pitoisuus on vain noin 0.11%. Uraani erotetaan rikkihapolla, jota kuluu 876 000 tonnia, ja sivutuotteena saadaan 146 850 tonnia radioaktiivista liejua. Näille sivutuotteille ei omia sijoituspaikkojaan ole. Voitte kuvitella, kuinka niistä huolehditaan esim. Nigeriasta, josta osa Suomeenkin tulevasta ydinpolttoaineen uraanista on peräisin.

Käytön jälkeen reaktorissa syntyy 33 tonnia korkea-aktiivista ydinjätettä. Tulitikkurasiaalinen tätä ainetta riittäisi pilaamaan käyttökelvottomaksi koko Päijänteen vedet.

Olkiluodon 1 ja 2 reaktori ovat teholtaan 860MW. Olkiluoto 3 tulee olemaan 1600MW.

Näiden rinnalla varsinaiset hiilidioksidipäästöjen säästöt ovat laiha lohtu. Ydinvoima ei edes ole täysin hiidilidoksidipäästötöntä, ja jos otetaan huomioon polttoaineen kaivaminen, jalostaminen, säilöminen ja loppusjoittaminen, säästö surkastuu entisestään. Kaiken muun lisäksi ydinvoimalat tuottavat hirvittävästi lämpöä ja vesihöyryä. Järviveteen ohjattu lämpö vahingoittaa lähistön ekosysteemiä ja vesihöyrykin on kasvihuonekaasu.

Olkiluodon 1 ja 2 reaktorien hyötysuhde on nykyään mittavien parannusten jälkeen 34% - siis vapautetusta energiasta saadaan talteen kolmannes. Olkiluoto 3 reaktorin hyötysuhteen odotetaan olevan lähempänä 40%. Loput päästetään hukkana ympäristöön.

Tämä kaikki on sitä puhtautta, joka ydinvoimaan liittyy: mikään muu ihmisen toiminta ei saastuta maailmaa niin pahasta ja pitkäksi aikaa kuin ydinvoiman käyttö. Se on tosiasia, jota vastaan voi argumentoida vain retoorisesti.

Missä tahansa kaupungissa, jossa 100 vuotta sitten oli teollisuutta, on myös oma historiansa puhdistetuista maista ja elvytetystä vesistöistä. Vielä 60-70 vuotta sitten ihminen suuressa viisaudessaan ajoi jäteveden jokiin ja hautasi jätetynnyrit maahan, eikä uskonut siitä koskaan seuraavan mitään ongelmia. Maailmahan on suuri.
Tällaisen ajattelun seurauksena Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Eikä ongelmaa ole vieläkään ratkaistu. Nykyään sen tilasta voidaan syytellä Venäjää. Varsinaista jälkiviisautta: Suomi on kyllä osansa sen pilaamisesta tehnyt, vaikka onkin tapansa sittemmin parantanut. Kuten myös Ruotsi.

Nykyihminen ei ole 100 vuotta eläneitä isiään viisaampi. Sama ylpeys ajaa meitä yhä kuvittelemaan, että olemme tilanteen tasalla ja hallitsemme ympäristöämme - että ottaisimme kaiken tarvittavan huomioon kaivaessamme maan pintakerrokseen historiamme vaarallisinta myrkkyä. Tuskinpa ajattelivat ihmiset 100 vuotta sittenkään ongelmia aiheuttavansa jätteenkäsittelyllään.

Kaikesta peruskallion lujuudesta huolimatta Maan kiinteä pintakehä on suhteessa yhtä paksu, kuin omenan kuori. Ydinjätekapselit haudataan Onkalossa 500 metrin syvyyteen. Jos 10 cm pituus viivottimella kuvaa matkaa Maan keskipisteestä pinnalle, matka Onkalon pohjalle pinnalta olisi noin 0.4 mm - Alle puoli millimetriä.

Käsi pystyyn, joka erottaa sen vaivatta viivottimelta - puhukaa siinä sitten kallion lujuudesta.

Eläköön ydinvoima - merkit siitä ainakin elävät vielä pitkään, kun me olemme kaikki kuolleet.