perjantai 23. heinäkuuta 2010

Jalat maahan maahanmuutokeskustelussa

Maahanmuutto aiheuttaa Suomessa noin 170 miljoonan euron menot vuodessa. Tämä valtava rahareikä on noin puoli prosenttia baltion budjetista. 

Kokoomus oli ensimmäisenä puolueena tuonut esille sen tärkeän asian, jonka pitäisi vaalien alla olla pohjimmainen kysymys; nimittäin, että nykymenolla, ilman säästöjä, rahat tulevat loppumaan. Koska maahanmuutto on paljon mediaseksikkäämpi aihe kuin monimutkainen valtiontalous, on nämä kaksi asiaa yhdistetty jo vuosia sitten yhdeksi ja samaksi. 

Maahanmuuttokriitikot milloin vetoavat ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin, jotka tosiasiassa ovat määrällisesti niin pieni ryppy kokonaisuudesta, ettei niitä saa edes esille muuta kuin rajaamalla kaikki muut rikokset tilastoista pois. Tänä vuonna Suomessa on hukkunut miltei kaksinkertainen määrä ihmisiä siihen verrattuna, montako raiskausta ulkomaalaistaustaiset ovat tehneet - ihan vain näin tahdittomasti määriä verraten. Samaa ei voi sanoa suomalaisten tekemistä raiskauksista. 

Kovaääninen, huonosti käyttäytyvä vähemmistö valkoisista heteromiehistä ovat ottaneet asiakseen suojella suomalaisia naisia ulkomaalaisilta mahdollisilta raiskaajilta. Haastankin tämän poppoon keskittymään raiskauksien estoon yleensä - jos vain kantti kestää!

Toinen maahanmuuttokriitikoiden teesi on vastustaa maahanmuuttoa, koska se käy kansantaloudelle niin kalliiksi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esim. pelkästään Tampereen yliopiston budjettirahoitus on 50 miljoonan euron luokaa. Maanviljelyä tuetaan EU-tukien lisäksi kansallisesti noin kahdella miljardilla eurolla vuodessa - 300  miljoonalla tuetaan pelkästään sitä, ettei maanviljely pilaisi vesiä. Tämäkin raha annetaan kaikille tiloille, eikä siihen liity tulosvastuuta - eikä tuki oli parantanut vesistöjen laatua. Pelkistä maksuhäiriöistä ja ulosotoista aiheutuviin toimintamenoihin hupenee lähes 100 miljoonaa euroa vuodessa. Lisää vertailua täällä.

Kerron tämän siksi, että olisi helpompi ymmärtää, että maahanmuuton vastustaminen taloudellisin perustein olisi sama kuin ampusi tykillä kärpäsiä: näyttävän näköistä ja täysin hyödytöntä. Kuten rikoksienkin suhteen, marginaalista vähemmistöä on helppo sorsia - miestä on helppo leikkiä, mutta miehenä oleminen onkin toinen juttu: siitä vain tekemään maailmasta parempaa paikkaa tarttumalla härkää sarvista, koiran pentujen potkimisen sijaan. Jos kantti kestää - epäilen, ettei kestä.

No entä sitten maahanmuuttokseskustelu?

Maahanmuutto on ollut samoilla urilla viimeiset 25 vuotta, eikä mitään suurta muutosta ole tulossa. Aihe on nostettu väkisin tapetille ja siihen liittyviä asioita on demonisoitu. Ihmisiä pelotellaan valheilla ja ongelmia paisutellaan, vain koska muutama politikko tahtoo kerätä itselleen ääniä. 

Maahanmuuttopolitiikka, joka tähtää siihen, että "saadaan neekerit pois Suomesta" ei ole politiikkaa vaan rasismia. Eikä rasismia ei pidä hyväksyä missään muodossa - ei vaikka se yrittäisi naamioitua maahanmuuttokritiikiksi tai terveeksi järjeksi - koska rasismi on väärin. Se on väärin, koska rasismin uhrit ovat yhtälailla tuntevia ihmisiä iloineen ja suruineen, haaveineen ja unelmineen, pelkoineen ja ajatuksineen kuin rasismia harjoittavatkin ihmiset. Kukaan ei ole toista arvokkaampi, vaikka nationalistisessa perinteessä niin yritetään todistellakin. 

Rasismin vastustaminen ei tee rasistiksi - jos et tahdo itseäsi kutsuttavan rasistiksi, lakkaa olemasta rasisti. Niin helppoa se on. 

Tottakai maahanmuutosta saa keskustella - siitä pitääkin keskustella, mutta siitä pitää keskustella realistisesti. Se ei vain ole niin tähdellinen asia, kuin populistit väittävät. Tärkeämpää olisi turvata suomalainen hyvinvointi, koulutus, terveydenhoito, eläkkeet, sosiaaliturva - asiat, joista suomalaisena saa olla ylpeä! Nyt keskustellaan kokonaisuuteen nähden mitättömistä asioista, kuten maahanmuutosta tai homojen avioliitto-oikeudesta - tällaiseen aikaan, kun pitäisi rakentaa töitä miltei 300 000 työttömälle! Herätkää, hölmöt! 

Kansalaisodan lopulla, valkoisten kiistattoman voiton jälkeen vankileireillä kuoli tuhansia punaisia vankeja. Tuntuisi käsittämättömältä, kuinka oma kansa voi veljiään ja siskojaan niin julmasti kohdella, ellei kansa olisi jakautunut meiksi ja noiksi. Nationalismin kuviteltu kansa ei kapinoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos teksti on ajatusta nopeampi - älä vaivaudu.