Laaduttamisen ongelmia

Olen hieman pettynyt siihen, ettei Taistelukenttä Maa (Battlefield Earth) ollutkaan niin huono elokuva, kuin se "piti" olla. Kyseessähän on tiettävästi vieläkin suurin koskaan aikaansaatu floppi, jonka skientologit kustansivat, ja joka perustui skientologian perustaneen L. Ron. Hubbartin kirjoihin.

Vikoja Taistelukenttä Maassa riittää: kuvaus on kökköä, lavastus paikoin surkeaa, klaffivirheitä ei jaksa edes laskea, musiikki ja äänimaisesma on mitäänsanomatonta ja näiden ajotuksessa on suuria ongelmia, ohjaus ontuu ja kaiken kaikkiaan koko tarina on typerä - tai ainakin siinä riittää kyseenalaistamista. Jatkuvast hidastukset, joissa näytetään luotisuihkussa juoksemista tai pitkän "Noooooo...." huutamista kyllästyttävä heti. Pahojen muukalaisten, psyklojen, sädeaseistakin hukkuu säteet elokuvan edetessä.

Tätä listaa voisi jatkaa pitkään - jatkoa voi etsiä vaikkapa miltä tahansa leffoja arvostelevalta sivustolta.

Mutta kaiken kaikkiaan on silti todettava, ettei Taistelukenttä Maassa ole mitään yhtä suurta virhettä jota sormella osoittaa. Siksipä lienee arvosteluissa ja kritiikissä sen yhteydessä seuraa aina lista vioista. Paljon huonompiakin leffoja on, mainitaan nyt vaikkapa Lies Inc, D-War, Dark Floors, The One, Dungeons & Dragons ja Judge Dredd. Henkilökohtaisesti pidän uutta Hulk:ia ja V niinkuin verikostoa vielä Taistelukenttä Maatakin surkeimpina elokuvantekosyinä.

Viimeisistä elokuvakritiikinkaanon on kuitenkin toista mieltä kanssani. Tarkoittaako se siis, että minä olen väärässä, enkä ymmärrä elokuvista mitään - vai että kaikki muut ovat väärässä? Ei kumpaakaan. Vastoin populaarikulttuurin kuluttajien vallalla olevaa käsitystä, elokuvalla - siinä missä musiikilla, kuvalla, tai millään taiteella tai teoksella - ei ole omaa yksin siihen koodattua laadullista arvoa. Tällainen laadullinen arvo tulee elokuvaan(kin) katsojien myötä. Periaatteessa jokainen kokee elokuvan omalla tavallaan, mutta käytännössä katsomishetkellä kokemukseen vaikuttaa suuresti monet muutkin asiat: Miten muu yleisö reagoi elokuvaan, mitä elokuvasta on puhuttu, millaiset ennakko-odotukset katsoja on sille asettanut. Lopullinen kokemus määräytyy paljolti sen mukaan, kuinka hyvin elokuva sopii sen ulkoapäin asetettaviin raameihin.

Vasinkin elokuvan kohdalla kriitikon asema on korostunut. Elokuvan kuluttaja odottaa kriitikon kertovan, onko hänen näkemänsä elokuva hyvä vai huono - tai ainakin mitä katsoja voi odottaa kokevansa. Ihan niin räikeästi näkemystä ei tietenkään omata, mutta yleinen mielipide vaikuttaa paljon siihen, millä tavalla kukin tuo oman näkemyksensä esiin.

Loppujen lopuksi kyse on suurimmilta osin siitä, miten, mihin aikaan ja kuka elokuvan esittää kenelle ja miksi. Ensi-ilta luo pohjan sille, millaiseksi elokuvan arvo ja laatu elokuvakaanonissa muodostuu. Kun laatu on kerran leimattu, ei sitä käy enää valtakulttuurissa muuttaminen. Ahtaimmalle tässä joutuvat tietysti kriitikot. Massasta on helppo erota olemalla toista mieltä, mutta tällöin hintana on uskottavuus, ja jos kriitikon ammattimaisuus kyseenalaistetaan, hän todennäköisesti menettää kovalla työllä saavuttamansa asemansa elokuvaharrastjien eliittissä.

Kriitikoiden valta kuluttajiin ei ole jäänyt huomiotta elokuvayhtiöiltä, jotka viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat kuristaneet kriitikoita entistä tiukempaan liekaan. Tarkoitus on myydä elokuvia, eikä se onnistu, jos elokuva-arvostelun mukaan elokuvakokemus on verrattavissa suolisolmuun. Tarpeeksi moittivan arvostelun seurauksena voi nykyään olla, että elokuvayhtiö lopettaan elokuvien ennakkoon näyttämisen kriitikolle tai lopettaa mainostamisen tällaisia arvosteluja julkaisevan lehden sivuilla.

Suuri osa elokuva-arvosteluja tarjoavista palveluista on jo muovaantunut tekemään promootiota. Munaa ei erota kanasta saati jyvästä ilman kelpoa medialukutaitoa.

Mitä siis tapahtui Taistelukenttä Maalle? Miksi sitä pidetään niin huonona?

Yksi suurimmista syistä tähän määritelmään löytyy varmasti mahtipontisista lupauksista hienosta, ennennäköemättömästä elokuvakokemuksesta, jotka lysähtivät pahasti alle keskiverron. Toinen lienee se, että elokuva oli skientologien rahoittama, ja etenkin tästä seuraava kielteinen ennakkoasenne. Tietysti loppujen lopuksi myös se vaikuttaa, että elokuva oli kokoanisuutena huono, tai korrektimpi kai olisi sanoa, että sen toteutuksessa oli suuria ongelmia vastaanoton suhteen. Silti, paljon kehnompaakin on nähty, mutta jostain syystä vielä kehnompi saa jäädä omaan arvoonsa.

Herää kysymys, että kiinnitettiinkö kuvaukseen, käsikirjoitukseen, ohjaukseen, valaistukseen, lavastukseen, klaffivirheisiin ynnä muihin erityistä huomiota arvottava tekijänä siksi, että elokuvaan kohdistui niin suuria odotuksia, vai tulevatko tällaisen virheet erityisen näkyviksi ja merkitseviksi vasta jos niitä on paljon?

Monessa hyvänä pidetyssä elokuvassa on vieläkin räikeämpiä virheitä kuin Taistelukenttä Maassa, mutta niillä ei näytä olevan merkitystä. Esimerkiksi Isku Mogandishuun -elokuvassa, dramaattisessa kohdassa elokuvan lopussa on kuva autossa olevista järkyttyneistä sotilaista sekä valkopaitaisesta henkilökuntaan kuuluvasta kuvaajasta, joka on ottamassa näyttelijöistä lähikuvia. Taru Sormusten Herrasta trilogissa näyttelijöiden ilmeet muuttuvat melko räikeästikin leikkausten välissä ja välillä sormus katoaa kaulasta - puhumattakaan volkkarista, joka vilahtaa kuvissa ensimmäisissä pitkissä DVD julkaisuissa. Terminaattorissa on tulevaisuudesta matkattava alasti, koska siirtää voi vain elävää ainesta. Siitä huolimatta kolmen leffan aikana aika matkan tekee viisi konetta. Tietokoneilla muodostetaan yhteyksiä miten saattuu tarinaan sopimaan - Independence Dayssakin ongelmattomasti muukalaisteknologian kanssa. Jokainen Windowsia käyttänyt raapii epäilevästi päätänsä, mutta Macin käyttäjälle taitaa juttu upota helpommin. Titanicissa vilahtelee digitaalikellot ja kuvausryhmät. Tällaisia löytyy loputtomasti, mutta millään näillä ei ole arvo laskevaa merkitystä - ei ennen kuin niitä on tarpeeksi, tai niiden myötä voi matalaa arvoa korostaa.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten määrittää "hyvän" ja "huonon", ja millä perustein kun kerran toisen "huono" on toiselle "hyvää"?

Mutta sitäkin suurempi kysymys on, että miksi sillä on niin paljon merkitystä?