maanantai 7. kesäkuuta 2010

Singulariksen uusi elämä - ehkä seitsemännen kerran.

Sellaista mukavaa kesäpeliä pohtiessani sain jostain päähäni kaivella esiin sisäpiirille (eli lähinnä minulle ja Mikalle) legendaariseksi tulleen "The Bug's and Spells" - pelin. Kyllä, kieliasu on alkuperäinen. Ei siinä mitään; jostain syystä peli oli vielä lyhennetty BnB:ksi. No kuka tietää mitä olin ajattelematta silloin, 14 vuotta sitten, kun olin täynnä kaikenlaista tohinaa, tuhinaa ja harkitsemattomia toimia. Voi niitä aikoja. Onneksi ne ovat nyt jo takana.

Joskus aiemmin jo kirjoittelin siitä, kuinka Bugs and spells lopulta toimi kirjalliselle intohimolleni. Kaikista maailmoistani Qwarru on rakkain ja suurin. Aikanaan olin täysin varma siitä, etten koskaan mitään muuta tule kirjoittamaankaan kuin tarinoita Qwarru-universumiin. Tällaisen ajatuksen seurauksena kyseistä universumia tuli rakennettua todella laajasti - ideahan oli, että mistä tahansa voi kirjoittaa, mutta sen pitää mahtua Qwarruun - Qwarrun siis on oltava erittäin laaja. Aika hyvin idealle, joka sai nimensä satunnaisesta näppäimistön näppäilystä.

Sittemmin olen päässyt Qwarruun ahdistamisajatuksestani. Siinä sivussa kuitenkin tulin tutustuneeksi paljon sci-fi sarjoihin, joista erityisen maininnan ansaitsevat Star Trek the next generation ja Farscape. Minua kiinnosti ennenkaikkea se, miten näissä sarjoissa on erillaisia yhteiskunnallisiakin teemoja kätketty ja esitetty. Jokin pieni sisäinen tutkija teki heräämistään kymmenisen vuotta sitten. Kukapa olisi silloin arvannut, että samainen ääni saa minut vielä tutkijaksi pyrkimään. En itse ainakaan.

Orjallinen, samaan "maailmaan" tuottaminen toimii paljon luontevammin pelien kehittelyssä. Tässäkin on oma järkensä, kun ottaa huomioon, että ensimmäinen edes vähän eheä tarinani syntyi juuri Bugs and Spellsin taustatarinasta, joka mystisen planeetta Qwarrun esittämisen jälkeen muuttuikin joksikin Qwarru-nimiseksi. "Kirjan" ensimmäinen nimi oli "A man from Qwarru", joka kuitenkin oli kirjoitettu pahasti kielioppivirheisellä suomenkielellä.

Pelien kehitys - tai oikeammin pelin kehitys - kesti niin monta vuotta, että siihen mahtuu paljon konflikteja ja odottamattomia tilanteita. Alunalkaen yhteisestä projektista on tullut minun omani - osittain siksi, että muiden affektit ovat suuntautuneet suuremmissa määrin toisaalle, osin koska otin koko homman omakseni. Tokkopa monikaan testiporukasta on vaivautunut kuuntelemaan kun olen yrittänyt kertoa mistä on kyse, ja siksipä nämä "Manun peliprojektit" varmasti vaikuttavat ikuisuusprojekteilta ilman loppua. Tällainen käsitys on hyvinkin ymmärrettävä, koska mitään oikeasti valmista, julkaistua ja myytyä ei ole tehty. Täydellisyyden hakeminen on hankalaa hommaa - sitä vain kaikki eivät ymmärrä, eikä se oikeastaan haittaa: olen ansainnut jokaisen epäilevän kommentin ja päänpyörittelyn. Eri asia kuitenkin on, kun esimerkiksi kuvia ei haluta piirtää, koska usko on sellainen, ettei minun jutuistani koskaan mitään tule. Minun on vaikea ymmärtää moista asennetta, koska kuvista ei alunalkaenkaan ole luvassa muuta kuin omanlaistansa mainetta. Tietysti se, että asiasta kuullaan muiden puheiden kautta, kertoo "avustajasta" itsestään jotain perin oleellista. Varsinkin, kun viimeksi kasvokkain vielä innostusta kuvien tekemiseen oli.

No, tämä nyt on vain yksi katkera esimerkki, mutta se sai minut miettimään millä tavalla nämä ystäväni minuun mahtavat suhtautua. Kaikki lähti oikeastaan siitä, kun puheeksi tuli muutama kuukausi sitten ilmastonmuutos. Voin käsi sydämellä, raamatulla, muulla pyhällä kirjalla tai millä tahansa kenellekin merkittävällä asialla, vannoa, että kuvittelin ensimmäisten ilmastonmuutosta vastustavien Facebook kommenttien olenvan vitsiä. Kun sitten muutaman viikon jälkeen kävi selväksi, etteivät ne vitsiä olleetkaan, valtasi minut hämmennys. Seuraavien viikkojen aikana hämmennys muuttui turhautumiseksi ja lopulta suuttumukseksi. Eräässä peli-illassa menin sanomaan, että väittely sellaisesta asiasta on typerää, jos edes aiemmin lausuttuja argumentteja ei vaivauduta perustelemaan. Kuin tilauksesta sain kuulla, että "ilmastonmuutos on paskapuhetta" ja myöhemmin vielä, että tämä "ilmastonmuutos on paskapuhetta" -kommentti oli "selitys, jota Manu ei suostu ymmärtämään". Sitten tulin sanoneeksi melko pyyteettömästi, mutta vittuilematta, mitä näistä ihmisistä ajattelin. Viesti ei mennyt ihan sinne minne tarkoitin, eikä ihan sellaisena kuin kuvittelin. Tyhmäksi kutsumisella on huomattavasti suurempi paino, kuin vaikka paskapääksi haukkumisella.

Pääsykokeisiin valmistautuminen katkaisi peli-iltojen vieton samoihin aikoihin. Parin viikon päästä hautasimme sotakirveet ystäväni kanssa, ja sovimme, että jätämme ilmastonmuutoksen omaan arvoonsa - että ystävyys on sitä tärkeämpi. Olimme tyytyväisiä. Mutta kun viime viikolla sitten jälleen pelasimme, huomasin, että jotain oleellista on muuttunut. Keskustelu tahtoi kääntyä jonkinlaiseksi kusemiskilpailuksi erään toisen tyypin kanssa: Kertoessani, että mieleni tekisi vuosien jälkeen aloittaa taas capoeiran treenaaminen, kuulin capoeiraa luonnehdittavan joksikin, mitä tiedän, ettei se ole. Yritin oikaista harhaista käsitystä, mutta se äityi vain juupas-eipäs väittelyksi. Kun henkilö, joka ei varmasti koskaan ole edes nähnyt capoeiraa livenä pelattava, luulee tuntevansa lajin paremmin kuin sitä kolmisen vuotta kolme kertaa viikossa treenannut, on jossain jotain mätää. Sitten tajusin ettei kyse ollut sen enempää capoeirasta kuin se muutama viikko sitten ollut ollut ilmastonmuutoksesta. Viimeisenä niittinä piti vielä kotimatkalla pienen humalan turvin alkaa vinoilemaan siitä, kunka jokunen vuosi sitten lähdin Kauhajoelta kävellen Forssaan (matkaa jokusataa kilometri). En kokenut kuuluvani joukkoon, enkä todellakaan tahtonut lähteä aamulla koko päiväksi Tuurin kyläkauppaan krapulassa - joko odottamaan rättien sovittelua tai kiirehtimään sieltä pois. Kun kusella käydessäni koko porulla, joka hetkeä ennen uhosi valvoa yön kanssani, oli haihtunut nukkumaan, katselin nurkkia aikani ja menin sitten pakkaamaan laukkuni. Kirjoitin pöydälle lehteen isoin kirjaimin "VAPAUS" ja lähdin.

Ihmiset tulevat helposti paljastaneeksi itsestään jotain, joka muuttaa suhtautumista. Kukaan meistä ei ole poikkeus - en minäkään. Koska suhteeni moneen ihmiseen on viime aikoina muuttunut, on turvallista olettaa, että monen suhtautuminen minuun on myös muuttunut. Sen seurauksena testipeliporukaksi kutsutussa kaveripiirissä on nyt käynnissä jonkinlainen hierarkinen jaottelu. En tahdo antaa sellaista kuvaa, että ajattelisin kaiken pyörivän ympärilläni - varmasti asiaan vaikuttaa lukuista muutkin asiat - mutta peilaan kokemusta luonnollisesti itseni kautta. Sinällään tämä ei ole mikään uusi ilmiö. Sama kaava tuntuu toistuvan milloin missäkin porukassa: ensin löydetään toisemme, sitten saadaan jotain aikaan ja lopuksi koko homma lysähtää kasaan ainakin omalta osaltani.

Airsoftporukka läsähti, kun mukaan otettiin tyyppejä, jotka eivät ymmärtäneet sääntöjä. Yksi olisi jopa halunnut tehdä ryhmästä jonkinlaisen yhdistyksen ja kerätä jäseniltä rahaa. Kun minua syytettiin siitä, että keksin sääntöjä sitä mukaan kun pelataan, niin meni minulta kuppi nurin. Kehotin vastedes järjestämään pelinsä itse. Yhtään peliä ei ole sen jälkeen pelattu, kolmeen-neljään vuoteen.

"Kunniajäsenyyteni" facebookin antirasistisessa yhteisössä kaatui siihen, kun hallintaryhmä alkoi käyttäytyä minusta liian mielivaltaisesti "huonoja" admineita kohtaan. Hyvä ja huono on niin pirun helppo määritellä, kun edustaa "eliittiä", eikä eliitin tarvitse selitellä tai ainakaan myöntää virheitään. Sittemmin minua on jopa rasistina pidetty. Hienoa, fiksut ihmiset! Olette kunniaksi aatteelleenne.

Nyt peliporukka rakoilee. Pitäisi kuulemma järjestää peli-ilta, jossa voisimme jatkaa jonkin roolipelin pelaamista. Hyvä kysymys on se, miksi minun pitäisi järjestää peli-iltoja joidenkin toisten puolesta? Kyseessä on testipeliryhmä, ja tarkoitus on testata näitä pelejä, joita siteästi yritän saada valmiiksi. Järjestäkää pelinne itse - pyytäkää mukaan tai älkää - isot ihmiset.

Nyt teen jälleen yhden suuren muutoskierroksen Singularikseen, jossa otan elementtejä vanhasta kunnon Bugs and spellsistä. Nykyinen Singularis on inan liian monimutkainen ja korteissa on aivan liikaa tekstiä. Useamman kokoiset nopat otetaan takaisin, koska ensinnäkin se on hauskempaa ja toisekseen, jos peliä itse valmistutan pieniä eriä, on niiden noppien hommaaminen ihan mahdollista. Vanhaa hyväksihavaittua jää vielä rutkasti, mutta mukaan pyrin saamaan myös vanhaa hyvää ja unohdettua.

Miksikö teen tämän? Koska Singularis on Qwarrupelien lippulaiva. Sen pitää olla helppo, mukava ja ennen kaikkea laajennettavissa. Tämä tuntuu ehkä vaikeimmalta ymmärtää - laajennettavuus. Se on kovin helppo ajatella, että sitten vain tehdään lisää kortteja ja lautoja, mutta ei se mene niin. Rungon pitää olla niin toimiva, että sen päälle voidaan rakentaa lisää. Jos kaikki ideat on tässä vaiheessa käytetty, eikä jäljellä ole kuin ihmeellisiä huonosti toimivia kikkailuja, ei kannata lähteä hommaa lukkoon lyömään. Koska silloin, kun ensimmäinen kappale julkaistaan - tehtiin se miten hyvänsä - silloin perustus on lyöty lukkoon ja on elettävä kaikkien siinä olevien vikojen kanssa. Ei voi vain julkaista laajennusta, jotka korvaavat jonkin perustavan nippelin aiemmista säännöistä ja yrittää sitten selittää miten toimitaan niiden vanhojen korttien kanssa.

Muita pelejä testataan koska olen saanut ideoita sellaisia tehdä. Taustalla on kuitenkin tärkeämpikin syy: Pelien myymistä varten perustan nettikaupan. Peleja valmistutan itse pieniä määriä, ja niitä yritän sitten kaupata netissä. Tarjoan niitä tietysti myös kirja- ja pelikaupoille, mutta mitään suurta ostoryntäystä ja isoja eriä ei tulla näkemään. Haluankin vain levittää ihmisille tätä pelien ilosanomaa, ja siinä syy siihen miksi.

Luonnollisesti nettikauppa on aika onneton, jos siellä on yksi tuote myytävänä. Siksi ohessa olisi myytävä muitakin pelejä kuin Singularista. StarsHoppers United tulee olemaan toinen myytävä peli. Kolmatta olen "etsinyt" jo aikani. Nyt näyttäisi siltä, että se voisi olla Bugs and Spells.

Kun saan kolme peliä myyntikuntoon, joista yksi on Singularis, niin sitten alkaa tapahtua. Yksilöiden ja joukkueiden sekoittaminen toimii nyt hyvin. Siihen aiempi Singularis kaatui. Nyt kun vielä saisi sen aiemman Singulariksen meiningin mukaan, niin sitten se olisi siinä - jälleen kerran.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos teksti on ajatusta nopeampi - älä vaivaudu.