Metsatöll

Parhainpia matkamuistoja ulkomailta on paikallinen musiikki. Ei mikään perinnemusiikki, johon usein kohdistuu valtavia ideologisia arvopaineita ja luonnottoman voimakasta kontrollia. Tarkoitan sellaista musiikkia, jota ihmiset oikeasti kuuntelevat - johon he kohdistavat suuret määrät affekteja. Jotain musiikkia, mikä on tehty siellä missä ihmiset sitä kuuntelevat. 

Melkolailla toisenlaisen musiikillisen maailman löytämiseksi ei tarvitse aina kulkea tuhansien kilometrien päähän. Tälläkin kertaa riitti, että kävimme Virossa, jossa Tallinnan keskustassa olevasta - pääasiassa turisteille tarkoitetusta - ostoskeskuksesta ostin pari Metsatöllin levyä. Jo itse ostospaikka kuvasi omalla rehellisellä tavallaan Viron tilannetta: Ulkoapäin tullut ahdistava ja alistava valta oli poistunut. Kontrastina kommunismille tilalle on noussut vahva länsimaalaistumisen tarve kaikkinen talouskasvun myötä tulevine ilmiöineen. Kansallisten traumojen syvyydestä kertoo oman, virolaisen identiteetin korostuminen. Tallinnan keskustassa kiertelevät jopa kielipoliisit, jotka vaativat virolaista oikeakielisyyttä paikallisilta kauppiailta. Murteellisia kirjoja ei viroksi saa julkaista. Historian huomioon ottaessa tämä ei juuri ihmetytä - ainakaan meitä suomalaisia. 

Kolhoosit on nyt purettu, leipäjonot kadonneet, ja valtion virastot, konttorit ja toimistot viety muualle. Keskustaan on rakennettu amerikkailaismallinen ostoskeskus, jossa kuulee puhuttavan englantia enemmän kuin venäjää, mutta jossa paikalliset eivät itse asioi. Ei voi olla ajattelematta missä määrin koko keskusta on kulissia - yritelmää sovittaa vanhaa virolaista historiaa vanhoinen kaupunkeineen uuteen ostoskeskuksien maailmaan. Traumat ovat suuret. 

Tällaisessa maailmassa ei tunnu lainkaan hullulta se, että minä - suomalainen turisti - ostan minunlaisilleni rakennetusta ostoskeskuksesta "viron Kotiteollisuutena" pitämäni levyn, joka ensikuulemalta kuulostaa juuri siltä: suht yksinkertaiselta länsimaalaistyyliseltä raskaalta rockilta, jota lauletaan viroksi. 

Kesti vuoden, ennen kuin musiikki vasta avautui minulle. Pelkästä raskaasta rockista kuoriutui yllättäen trashmetallia, perinnemusiikkia ja 1500-1600 lukulaisia tarinoita yhdistävä progressiivinen bändi, joka on saanut virolaisen perinteen elämään tätä päivää. Tämä musiikki ei häpeile, se ei uhmaa, mutta se on täynnä voimaa. Metsatöll antaa kuulua, että virolaisuus on voimissaan ja osin väkevämpi kuin koskaan. Eittämättä sillä on suuri merkitys virolaiselle identiteetille - ainakin osalle ihmisiä. 

Musiikillisen merkityksen mieleyhtymä Metsatöllin ja joiun välillä vaikuttaa ilmeiseltä: Myös joiulla oli ja on suuri merkitys saamelaiselle kulttuurille - tai saamelaiselle elämänmenolle. Asiaan vähän paneutuneena on helppo ajatella Metsatöllin edustavan samantapaista "alkuperävoimaa" ainakin joillekin ikäisilleni virolaisille. 

Mainitsemisen arvoista on, että Raua needmine on äänitetty 54 äänisen kuoron kanssa ja kõva kong DVD-levylle taltioitu Rabarockin keikka on minusta yksi parhaista ruudulta näkemiltäni keikoista. 

Metsatöllin soittajat ovat erittäin taitavia ja tyylitajuisia, ja soiton taustalla on selvä punainen lanka jota seurataan. Musiikkiin yhdistellään rohkeasti - siihen vieläpä erittäin hyvin sopivia - vanhoja kansallissoittima, kuten torupill (eräänlainen säkkipilli), kanteleita, huiluja, munnirautoja ja vaikka mitä.

Laajempaan analyysiin en nyt sorru. Ihmetelkää itse

Metsatöll - Minu Kodu

Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta Metsatöll saa suomalaisen sankarihevin kuullostamaan hölmöltä.