Monet arvostelijat tekevät sen tähdin (tai pääkailloin, tai peukaloin)
Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä toistensa kanssa, ja usein erimielisyys saattaa syntyä jo yksittäisten elementtien vaikutuksesta. Tällaisia elementtejä voivat olla näyttelijät, käsikirjoitus, ohjaus... mikä hyvänsä elokuvan osa. Näin tietysti tapahtuu, koska tällainen arvostelu on täysin subjektiivista. Objektiivisuutta ei saavuteta edes sillä, että nostetaan esille aiempia teoksia, sillä esiin nostaja kyllä valitsee mieleisin tai ajatuksilleen sopivimmat esimerkit.
Pohdin jo kasaan jonkinlaisen analyysi työkalun, jolla elokuvaa voisi arvioida:
1. Tekninen laatu (johon sisältyy myös näyttelijätyö)
2. Pyrityn ja toteutuneen tuloksen kohtaaminen
3. Koherenssi.
Lyhyesti puran nämä kolme kohtaa.
1. Teknisellä laadulla tarkoitetaan sitä, kuinka varsinaiseen filmaukseen liittyneet tehtävät on hoidettu. Tämä poissulkee kaiken sellaisen pohjatyön ja muut esivalmistelut, joiden hoitaminen ei välittömästi näy filmillä. Sen sijaan tässä paneudutaan siihen, minkä tasoisesti teknisesti filmaus on onnistunut. Huomion arvoista on erityisesti efektien laatu, valaistus, värisävyjen yhtenäisyys ja klaffivirheet. Näistä suurimman työn aiheuttanee klaffivirheet, kuten kuvasryhmän tai varusteiden näkyminen heijastyksina, asentojen tai rekvisiitan muuttuminen leikkauksien välillä ym. Mitä vähemmän virheitä, sen laadukkaampi elokuva teknisesti.
2. Kun selvitetään kuinka hyvin tekijät ovat onnistuneet kokemuksen siirrossa, on selvitettävä elokuvan taustoja. DVD aikakaudella extrat tarjoavat tähän hyvän mahdollisuuden. Elokuvan tulisi toimia ilman taustatietojakin, mutta toisinaan taustatiedot voivat auttaa ymmärtämään jotain kohtaa, joka ei täysin ole auennut. Elokuvaa voi laaduttaa sen mukaan, kuinka hyvin elokuvassa itsessään on olemassa tekijoiden tavotteiden viittauksia ja kuinka hyvin ne toteutuvat.
3. Koherenssilla tarkoitan sanan varsinaisen merkityksen lisäksi myös rytmiä, jolla elokuva etenee. Huomiota tulee kiinnittää ennen muuta silloin kun rytmissä tai kokonaisuudessa muuten huomaa jotain poikkeavaan viittaavaa. Rytmittömät ja hajonneet kohdat voivat heikentää elokuvan laatua.
Järkeenkäypää eikö totta?
Ja täyttä pas--a. Vaikka tämän analyysityökalun avulla voitaisiin purkaa elokuva osiin, tarkastella osia ja vetää niistä johtopäätelmiä, ei se kerro yhtään mitään koko elokuvasta, ei sen vaikutuksesta pieneen tai suureen yleisöön, saati yhteen ihmiseen. Koko työkalu analysoi jotain ihan muuta, kuin sitä minkä takia elokuvaa mennään katsomaan. Eikä sen lisäksi yksikään analyysityökalu koskaan voi määrätä miten ihmisen tulisi elokuva kokea.
Kokeminen on aina subjektiivista. Sanotaan, ettei mielipiteistä voi keskustella, mutta juuri niistähän keskustellaan. Ei kukaan toistele faktoista. Ei kukaan sano kaverille, että "kylläpäs punainen on kovin punainen". Eikä kaveri vastaa: "On se punainen. Kappas kivi. Se on kova". Sen sijaan tuttavat voivat käydä kiivastakin keskustelua esim. juuri nähneensä elokuvan katselukokemuksistaan.
Toivoisimpa vain, että varsinkin leffakriitikot jättäisivät subjektiivisuutta vähän kauemmaksi ja kertoisivat enemmän elokuvista. Itse en ainakaan koe kovin tarpeelliseksi lukea arvosteluja, joissa elokuvasta ei kerrota mitään, siitä kerrotaan liikaa, tai jos arvostelu on jatkuvaa kamppailua sanojen ja kieliopin kanssa. Viihdearvoa kiinnostavampana en pidä ylimalkaista särmää, jonka johdosta koko juttu asiansa puolesta on liian tyrmäävä. Vähiten minua arvostelu kuunnostaa, jos arvostelija antaa lähes jokaiselle leffalle 3-4 tähteä viidestä. Vaikka on myönnettävä, että tähdistä kuitenkin on se hyöty, että jos ne ovat arvostelun lopussa, tietää ainakin, ettei kyseisen arvostelun asia-arvo kovin kummoinen ole. Ketä oikeasti kiinnostaa, että millainen elokuva on jonkun tuntemattoman mielestä? Eikö kritiikin tarkoitus juuri ole kertoa teoksesta, sen sijaan että se pureskellaan valmiiksi?
Eksytäänpä takaisin varsinaiseen aiheeseen: Ihmiset kokevat asiat eri tavalla - humanistit ja genetistit taistelkoot siitä minkä takia. (Genetisti tuskin on edes mikään sana, mutta ehkä merkitys kuitenkin välittyi). Tekisi mieli listata tähän kymmeniä huonoina pitämiäni leffoja, mutta jättäydyn siitä. Jos kerran huonoksi tai hyväksi jotain väitän, niin tahdon ainakin liittää mukaan kattavan perustelun miksi. Korkeintaan ehkä siinä yhteydessä voi analyysi työkaluja käyttää apuna. Teen sen omaksi huvikseni, ehkä joidenkin muidenkin huviksi. Teen sen aineistoksi, enkä tyrkytä niitä valtaa käyttäville medioille, kuten lehdille.
Hitto, en edes suostuisi arvostelua julkiseen mediaan kirjoittamaan. Kritiikin kylläkin.
Kattavan arvostelua ideaali on hyvä, mutta ihmisillä on nykyisin aivan liian lyhyt keskittymisrytmi. Hyvä, jos 50% ihmisistä jaksavat edes katsoa elokuvan/levyn/tms saaman arvostelu-asteikon. Arvostelujen kirjoittaminen on helvetin vaikeaa, koska niistä ei kannata tehdä liian pitkiä tai analyyttisiä, koska pian kukaan ei lue niitä.
VastaaPoistaMuuten olet kyllä aika pitkällä todellisuuden jäljissä. Liian paljon tekstiä, joka ei kerro mitään mistään on yhtä kamalaa, kuin musiikki, joka ei aiheuta minkäänlaisia tunteita. Se vaatii taitoa osata tehdä asiansa hyvin tai huonosti. Mitäänsanomatonta paskaa saa aikaiseksi ketä tahansa.
Tekstin idea oli todentaa kevyesti, että teoksen arvottaminen ja laaduttaminen analyysityökaluinkin on aina subjektiivista - kuten myös mielipiteeni siitä, että arvostelun subjektiivisuuden rajaa pitäisi kirjoittajan tarkkailla tai koko teksti menettää merkitystään.
VastaaPoistaSubjektiivisuuden takia hyvän ja huonon todentaminen käy kovin vaikeaksi, varsinkin jos yleisö on toista mieltä.
(kirj. huom)
Niinpä niin. Kun arvostelun viihdearvo on suurempi kuin asia niin miksi sitä kutsutaan arvosteluksi? Miksi se ei voi olla vaikka pakina?
VastaaPoistaJutun pointti on hyvä. Arvostelija tai kriitikko, ihan miten vaan, tekee kaikkensa jotta hänet otettaisiin vakavasti ja munaa sitten koko homman haukkumalla jonkin lukijan lenpijuttua ja sanoo vielä päälle ettei ole pakko lukea jos tekstistä pidä.
Joidenkin on vaan pakko päästä kuuluttamaan mielipidettään kaikille ja väittää sen olevan jotain muuta kuin mitä se on.
Ah, toverini juuri kirjoitti esseen, joka käsitteli aihetta, onko järkeväää kutsua sanomalehden ja taidelehden arvosteluja taidekritiikeiksi, vaikka niiden sisällöt, ne kirjoittavat asiantuntija ja iiden tavoittelemat yleisöt ovat täysin erilaisia. Hän keksi käsitteen "taideselostaja" kuvaamaan taidotonta sanomalehden taidekriitikkoa. Ei kuulosta mahdottomalta soveltaa samaa elokuva-arvosteluihin.
VastaaPoistaOn analyyttisempia kritiikkejä ja vähemmän analyyttisiä selostuksia. Omasta mielestäni tärkeintä on edes jonkinlainen lähtökohtainen puolueettomuus (ei elokuvaa voida arvottaa ennen näkemistä, vaikka sitä edeltävä kirja, tv-sarja, sen näyttelijät tai mikä tahansa etukäteen tiedossa oleva olisi kuinka hyvä), argumentointitaito ja ennen kaikkia näitä, oikeakielisyys. En anna tippakaan arvoa niille, jotka kirjoittavat julkisia tekstejä, osaamatta omaa äidinkieltään. Miksi kukaan julkaisee niin onnettoman huonosti kirjoitettuja tekstejä (muitakin kuin arvosteluja siis), ettei niiden sisältöä ymmärrä kielen puutteiden vuoksi?
Ja taas päästään kaikkia Suomen medioita vaivaavaan epidemiaan kielitaidottomuudesta. Voisin jatkaa aiheesta vuosia: siitä, miten mielestäni on väärin, että Yleisradio kerää meiltä tv-vastaanottimien omistajilta lain suojissa rahoituksensa ja sillä rahoituksella se suorittaa julkisen palvelun tehtäväänsä palkkaamalla suomea taitamattomia paskapäitä höpöttämään kanavilleen: lähinnä olen kyllästynyt Ylex:än, jonka mainostentäyteinen sisällötön ohjelma on yhtä lailla julkisilla varoilla tuotettua kuin asiallinen ajankohtaisjournalismi muilla kanavilla. Yhtä lailla vihani saavat ne elokuva- ja tv-sarjahankkeet (esimerkeiksi voisin mainita vaikkapa Mooseksen perinnön sunmuut maalaiskomediat, elokuvalliset käden paskaan iskennät Dark Floorista lähtien), joiden en näe millään lailla osallistuvan julkisen palvelun tehtävän täyttämiseen. Ja vaikka Ylen uutistoimitus onkin maan korkeatasoisimpia, on minusta silti maksajan pettämistä antaa lupamaksurahoillamme tuotettua uutismateriaalia ilmaiseksi toisten medioiden käyttöön (näin ei tosin onneksi ole vielä, mutta Ylen pääjohtaja, Jugner suuri, on väläyttänyt tätä mahdollisuutta. En voi ymmärtää miksi, sillä varmasti jokainen kriittisen ajattelun taidolla varustettu julkista palvelua rahoittava henkilö alkaa tällaista keskustelua seuratessaan miettiä, kenelle hän haluaa maksaa, ja päätyy tulokseen, että mainosrahoitteinen kanava tuottakoon itse uutisensa. Miksi lupamaksun maksajan pitäisi maksaa uutisista, joita tuotetaan yksityiselle taholle?)
Jotenkin näen julkisen palvelun jonkinlaisena sivistyksen ja sisällön tuottajana, en paskaan rahojansa (toisten rahoja) syytävänä auktoriteettina.
Jaaha, taas mentiin kolmeasataa metsään. Agenda setting -valta ei näköjään ole minuun toiminut, koska tekstini sisältö tuntuu karkaavan milloin minnekin, muuallekin kuin agendasetterin antamiin uomiin. ;)
Mielenkiintoista on se miten määritellä "ammattitaitoinen" kriitikko. Koulutuksen määrä ei yksin voi ratkaista. Niin moni korkeasti koulutetutkin on täysi dorka saadessaan vähän sananvaltaa. Vastaavasti joku täysin kouluttamaton saattaa olla suuren yleisön mielestä ammattitaitoinen. Vaikka Jone Nikula esimerkiksi, jonka ammattitaitoisuuden käsitys on varmasti peräisin esiintymisestä Idolsin tuomarina. Mutta jos se suuren yleisön mielestä on ammattitaitoa niin eikö sen silloin pitäisi sitä olla?
VastaaPoistaEi sekään oikein ole jos joku eliitti päättä kuka on oikeammassa kuin toiset.
Leffaselostaja? Kuulostaa osuvalta. Mutta kuten kirjoittaja varmaankin pyrkii tekstissään osoittamaan, on tämäkin subjektiivinen kysymys.
Tietoteoriassa puhutaan konsensusteoriasta. Yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa siis totuuden määrittelyä, jonka mukaan se, mikä suuren yleisön mielestä on totta, on totta. Konsensusteoriasta voi olla montaa mieltä: jos suurin osa kansasta on sitä mieltä, että inflaatio on yli 10 % vuodessa, vaikka se virallisesti on vain 2,5 %, niin voidaanko suuren yleisön mielipidettä pitää totuutena? Eikö ole kuitenkin järkevämpää jättää koko asia ja johtopäätösten vetäminen niille, joilla on tuntemusta, tietoa ja kokemusta asiasta?
VastaaPoistaÄlykkyyttäkin on monenlaista, eikä sitä ole mahdollista mitata koulutuksen määrällä. Timo Soini on paljon korkeammin koulutettu kuin minä, mutta mielestäni täysi idiootti. Ammattitaitoisen kriitikon määritelmä lienee subjektiivinen, annoin omani jo yllä. Olen samaa mieltä (mielestäni Suomen parhaan elokuvakriitikon) Tapani Maskulan kanssa siitä, että elokuvan harrastaja ja elokuvan katsoja ovat kaksi eri asiaa. Toiseen vaaditaan ymmärtämystä ja kykyä nähdä syvemmälle, toiseen vain laaja valikoima leffoja. Itseään kriitikoksi kutsuvan ihmisen pitäisi mielestäni myös osata tehdä ero näiden kahden asian välillä, ja pystyä määrittämään, onko itse harrastaja vai katsoja.
Leffaselostaja? Kuulostaa osuvalta. Mutta kuten kirjoittaja varmaankin pyrkii tekstissään osoittamaan, on tämäkin subjektiivinen kysymys.
Kun tehdään journalismia, kirjoitetaan juttuja (vaikkapa kritiikkejä), on kohteena jokin kuviteltu yleisö. Kuviteltua yleisöä ei todellisuudessa ole olemassa vaan tämä massa koostuu joukosta yksilöitä, joilla jokaisella on omat subjektiiviset käsityksensä maailmasta ja todellisuudesta. Onko mitään järkeä puhutella näitä yksilöitä yhtenä yleisönä? Varmaankaan ideaa jostakin yhteisesti määritellystä ammattitaidosta ei ole olemassa. (Voiko konsensusteoriaakaan siis olla, jos voidaan kiistää koko suurten yleisöjen olemassaolo?)