Michael Bayn Transformers on tällainen elokuva. Ainutkertaiseksi elokuvan tekee se, että se vakuutti minulle niin pitkään olevansa hyvä elokuva, vaikka jo ensimmäisen katselukerran jälkeen epäilykseni teoksen surkeudesta heräsivät. Yrittäessäni analysoida, luodata ja irroittaa elokuvasta jotain, jolla voisin mitään arvottajaa puntaroida, päädyin ottamaan pienimuotoisesti pintaa raapien selvää herra Baysta. Kävi ilmi, että kyseinen herra on kovin ylpeä saadessaan elokuviinsa aina uusinta uutta - tai ainakin sellaista armeijan sälää, jota ei vielä ole kankaalla nähty. Jokainen Bayn elokuvia nähnyt tohvelinkuluttaja tuskin välttyy amerikkalaisen patriotismin havainnoiltakaan. Mitä enemmän Baysta sain tietooni ja mitä enemmän hänen kommenttiraitojaan kuuntelin, sen selvemmäksi kävi, että kyseessä lienee kaveri, jolle esineet ja varsinkin aseet ovat suurin perversioiden lähde.
Mutta jos näin on, niin eikö silloin herra Bay ole juuri oikea henkilö ohjaamaan elokuvan, jossa päärooleissa on valtavat taistelurobotit? Kysymys on hyvä. Vasta nyt, kun olen leffan neljännen kerran alusta loppuun katsonut, ymmärrän vihdoin ja viimein, miksi Transformers vaikutti niin hyvältä samalla kun sen surkeus osoitti katsojaa ja nauroi räkäsen ivallisesti: Pikkupojat rakastavat autoja, robotteja ja räjähdyksiä. Transformerissa on niitä kaikkia. Valitettavasti vain koko hoito aliarvioi katsojaa koko esityksensä ajan, niin monella tasolla, että hämmennyksessä roskalle antaa kaiken anteeksi.
Elokuvaa kannattelee lähes yksinomaan silmänilo. Megan Fox edustaa naispääosaa esittämällä rankkis-pimua, joka tietää kaikenlaista autoista ja jolla on asennetta. Todellisuudessa hänen roolinsa on näyttää hyvältä ja olla sanomatta tai tekemättä mitään järkevää. Elokuvan lopputohinoissa hänen hahmonsa virittään Bumblebeen hinausauton taakse ja painaa lusikan lattiaan. Sitten painellaan typeränä pitkin taistelukenttää vain, jotta ohjaaja saisi tekosyyn parille hyvälle kuvalle.
Kohtausta typerämpi on vain Josh Duhamelin esittämän sankarisotilaan karikatyyrin edesottamus, johon liittyy moottoripyörä, ase ja kova vauhti. Lopputuloksesta lienee voisi päätellä, että jenkin (varsinkin sotilaat) ovat immuuneja asfalti-ihottumalle ja kitkalle, ja ehkä kaikille muillekin fysiikanlajeille, jotka meidät tavalliset ihmiset (pahisten kätyreistä puhumattakaan) tuhoaisivat.
Jotain on kuitenkin otettu huomioon elokuvan käsikirjoitusta väännettäessä. Pressaa ei ole pantu pyssyn kanssa Mecchano-ukkoja kaatamaan. Ei, se rooli on varattu puolustusministerille. Olen usein miettinyt, miksi sellaiset kyvykkään näyttelijät, kuten Jon Voight, työntävät kätensä aina aika ajoin sontaan. Transformerissa Jon Voight sekoilee ministerinä sellaisin ottein, että hän olisi ollut teoksessa uskottava presidenttikin. Tosin, kuka tietää, vaikka alunperin käsikirjoituksessa hän olisikin näytellyt presidenttiä. Jossain vaiheessa jonkin tiimin jäsenen onnistui kuivatella heroiinista sen verran, että tällainen typeryys tuli korjattua. Uutta kuvamateriaalia ei kuitenkaan moisen takia kannata ottaa... Tai jotain.
Näyttelijöistä oikeana voittajana selvisi kuitenkin Shia LaBeouf (jonka kyllä kannattaisi oikeasti valita itselleen näyttelijänimi Charlie Sheenin, Nicholas Cagen ja Tom Cruisen tapaan), jonka hyvinkin kelpo suoritus Transformerissa on ennättänyt jo poikia muita rooleja.
Mutta palatkaamme takaisin silmänruokaan, jota edustavat myös toinen toistaan komeammat (ja aina merkillisen puhtaat) autot. Vai pitäisikö vielä täsmentää, että amerikkalaiset autot. Tekijoiden ajatusmaailmasta nimittäin vihjanee jotain myös se, että vain pellet ja merkityksettömät robotit valitsivat itselleen muun kuin amerikkalaisen kuosin. Tästä ei tietenkään voi syyttää elokuvan tekijöitä, vaan Trasformerien kehittäjiä. Herra Bayta ei kuitenkaan haittaa esittää ulkoamerikkalaisia autoja täysinä nuijina. Elokuvassa, jossa kaikki ovat jo vakiona nuijia, on se paljon.
Niin. Tiedän, tiedän. En saisi katsoa tällaisia elokuvia kiinnittäen huomiota järjettömyyksiin tai aukkoihin, jotka ymmärtäisin paremmin, jos hyväksyisin, että elokuva on oikeasti hyvä. Mutta kun se ei ole hyvä.
Tällaiset elokuvat saavat minut suunniltaan siitä yksinkertaisesta syystä, että ne voisivat olla niin paljon parempia. Aihe kiinnostaa minua. Toiminta, räiskintä, meteli ja meininki - pidän niistä kaikista, mutta kun toistuvasti jokainen vähääkään mielenkiintoinen juttu munataan täysin menemällä siitä mistä aita on matalin. Elokuvasta yritetään tehdä varma hitti, vaikka siitä markkinointiosaston työn johdosta väistämättä tulee sellainen. Kaikki särmät pyöristetään ja sorrutaan selittelemään kaikkea toisarvosta huonoin tekosyin, joita ei aina voi niellä edes kovalla tahdolla. Lopputulos on lattea, tasapaksu, ennalta-arvattava ja tylsä. Katsojaa aliarvioidaan. Siitä on imartelu kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos teksti on ajatusta nopeampi - älä vaivaudu.