Eilen havahduin päätelmään siitä, että karaoke ja Guitar Heron tapaiset ilmiöt tekevät vakavaa hallaa kansanmusiikille. Eivät ne toki pois mitään pyyhi, mutta uskoin niiden olemassa olollaan tukahduttavan uuden musiikin syntyä. Tämä päätelmä perustuu sille olettamukselle, että ihmiset käyttävät musiikkia ajasta ja paikasta huolimatta. Kun vielä sata vuotta sitten ei paljon tallenteilla ollut juhlimista, tuottivat ihmiset musiikkinsa itse. Soitettiin vanhoja tuttuja lauluja, kehiteltiin uusia, laulettiin ja tanssittiin. Nykyään tallenteiden aikakaudella, ei musiikkia tarvitse itse tuottaa. Ihmisellä ei tarvitse ja hyvin harvoin onkaan todellista ihmiskontaktia musiikin tuottajaan. Osallistuminen on kuitenkin passiivista sikäli, ettei kuluttajaksi nimetyllä musiikin käyttäjällä ole vuorovaikutusmahdollisuutta itse musiikkiin.
Karaoke ja GH:n tapaiset ilmiöt kuitenkin näennäisesti luovat illuusion vuorovaikutuksesta, ja juuri tähän illuusioon perustin ajatukseni niiden vahingollisuudesta: kun ihminen voi osallistua helposti, ilman aiempia taitoja, ei hänen koskaan tarvitse olla osa musiikin varsinaista tuottamista.
Nyttemmin kuitenkin kyseenalaistan oman johtopäätelmäni. Ensinnäkin, ei voi laskelmallisesti todeta kuinka monelta jää muu musiikkiharrastus karaoken ja GH:n takia. Yhtä hyvin moiset ilmiöt saattavat jopa kannustaa joitakin soittamaan oikeita soittima ja osallistumaan musiikin tuottamiseen. Mainitsin edellä, että "muu musiikkiharrastus". Siitä huolimatta, ettei kummallakaan ilmiöistä ole varaa luoda uutta esityksessä, ei ole syytä ylenkatsoa ilmiöitä vain, koska ne ovat tallenteellisia luonteeltaan. Molemmissa musiikki on voimakkaasti läsnä, se on välttämätön ja sen tahdissa toimitaan. Ei voida siis sanoa, etteikö kyse karaokessa tai edes Guitar Herossa olisi kyse musiikkiharrastamisesta sen vähempää kuin musiikin harrastaminen voidaan erottaa esim. tanssista. Kolmannekseen, on perin konservatiivinen ja elitististä ajatusperää oleva uskomus, että musiikiin osallistumisen pitäisi olla vaikeaa tai että se edellyttää harjaantuneita taitoja. Jopa triangelia soittava lapsi päiväkodissa osallistuu musikin tuottamiseen, eikä häneltäkään perätä erityistä osaamista soittotaitojensa suhteen.
Tässä vaiheessa, kun ei voida itseisarvoittaa em. ilmiöiden seuraksia, on syytä erottaa karaoke ja Guitar Hero toisistaan.
Karaokessa kyse on ennen muuta sellaisen kappaleen laulamisesta, jonka laulaja tuntee jo entuudeltaan. Sen johdosta varsinainen kappalevalikoima on erittäin suppea (verrattuna musiikkiin yleensä), sovitukset ovat hyvin yksinkertaisia ja valikoima keskittyy vain pienelle musiikkilajialalle.
Guitar Hero taas on peli. Siinä ennen muuta on tietty tavoite ja tietty tapa, jolla tavoite saavutetaan. Guitar Herossa ei harrastalla ole käytännössä mitää valtaa siihen, millaisen äänen ja mihin kohtaan kappaletta hän voi sen sähkökitaraa muistuttavalla pelivälineellään päästää. On kyse pelkästään siitä, että pelaajan on tehtävä pelivälineellään tietty toiminto tai toimintosarja, jotta peli päästää siihen ennalta ohjelmoidun äänen. Illuusio osallistumisesta on kuitenkin erittäin voimakas ja sitä korostetaan pienillä vapauksilla tuottaa ääniä tietyssä kohdassa.
Yhteistä näille molemmille ilmiöille on se, että osallistujaa kontrolloidaan: molemmissa on tarkkaan määrätty koska osallistujan pitää toimia ja millä tavalla. Yhtälailla molempia yhdistää se, että osallistujaa tehokkaasti vakuutellaan siitä, että hän on osana musiikin tekemisessä. Tämä pitänee tietyssä mielessä paikkansa, koska reaktiot vaikuttava lopputulokseen, mutta keinot lopputuloksen muokkaamiseen ovat erittäin rajatut ja ennalta määrätyt.
Sivuuttaa ei voi myöskään sitä ylittämätöntä faktaan, että Guitar Hero ja varsinkin karaoke ovat riippuvaisia jo tuotetusta ja tunnetuksi tulleesta musiikista, eli siis musiikin tuottajista. Vaikka ne pyrkivätkin luomaan mielikuvaa osalistumisesta, ovat ne erkaantuneet luomistyöstä jo silloin, kun on valittu mistä kappaleista valmistetaan pohja harrastajan esiintymiselle.
(Tietyssä määrin musiikin tuottaja siis asettuu korkeammalle merkittävyyttä arvoitettaessa, mutta tämäkin koskee vain niitä musiikin tekijöitä joiden kappaleet valitaan yleisön esitettäväksi. Tosin tässäkin tilanteessa Guitar Heron tai karaoken medium käyttää valtaa esiintyjään valitessaan kaikista mahdollisista kappaleista vain tietyn osan. Valintaa ei kuitenkaan voi tehdä mielivaltaisesti, sillä niin Guitar Heron kuin karaokenkin suosio perustuu pitkälle niihin kappaleisiin, joita ne mediumiinsa valitsevat. Kappaleiden tulee olla yleisön keskuudessa tunnettuja ja ainakin jokseenkin suosittuja. Näin siis yleisölläkin on valtaa Guitar Heroa ja karaokea kohtaan. )
Ystäväni, joka harrastaa molemia näistä ilmiöistä, ilmaisi asian näin: "Guitar Hero on tällaiselle tyypille kuin minä, joka ei osaa soittaa mitään, paras ja ainoa keino kokea esittämisen fiilis. Sen fiiliksen takia sitä tehdään".
Kuvaus on erittäin osuva: fiilis osallistumisesta ja esittämisestä. Varsinkin, kun esiintymiseen liitty yleisö, tai Guitar Herossa pelikaveri "bändinä".
Unohdan helposti sen, että kaikki eivät koe musikkia niin tärkeänä kuin toiset, eikä kaikista musiikkia jollain tavalla harrastaneista, päädy musiikkia tuottamaan kuin pieni osa. Huomaan arvojeni törmäävän usein karaokea ja Guitar Hero harrastajien kanssa, koska näissä harrateissa syntyy helposti käsitys osaamisesta. Ei tarvitse pitkään istua karaokebaarissa kun on jo todistanut sen, kuinka kehnoa voi laulanta ollakaan. Samat henkilöt laulavat lauluja toisten perään ilman minkäänlaista taitoa - ehkä juuri fiiliksen takia: miksi opetella laulamaan kunnolla, kun ei tarvitse. Vastaavalla tavalla joku Guitar Hero pelaaja käyttäytyy kuin kitaransoiton ammattilainen, vaikkei välttämättä koskaan ole oikeaa kitaraa käsitellytkään. Joiltakin harrastajilta taas menee termistö sekaisin: Guitar Heroa ei pelata kitaralla, vaikka ohjekirjassa niin väitetäänkin.
Eli onko siis niin, että karaokea laulavat ja Guitar Heroa pelaavat ovat jotenkin alempaa kastia, mitä tulee musisointiin? No ei tietenkään. Haluaisin ehkä väittää, että ovat tietysti, mutta se johtuu omasta soittotaitoisesta pikkaumaisuudestani, josta on objektiivisuus kaukana. Vaikka itse hallitsen jollain tavalla muutaman soittimen käyttöä ja pyrin yhä enemmän oppimaan, ei se silti anna minulle valtaa arvottaa toisenlaisen musiikin harrastamista tai harrastamista jossa musiikki on mukana. On tärkeä myös miettiä mitä musisoimisella tarkoitetaan. Baarissa tanssiyleisö nauttii musiikista ja on osana sitä, vaikka ei musisoikaan. Mutta entä DJ joka päättää mitä baarissa soi. Entä siinä vaiheessa kun hän miksaa kaksi kappaletta yhteen? Entä jos hän samplaa eri kappaleista uuden kappaleen ja näin tekee jotain uutta, vaikka ei missään vaiheessa ole mitään samplea itse tehnyt? Raja on erittäin häilyvä, eikä sitä voida vetää ilman lopulta typeriksi osoittautuvia rajavetoja.
En minä osaa karaokea laulaa, en tohtisi, en uskaltaisi. Myöskään Guita Herossa en osaa soittaa niin hyvin kuin muut, jotka tuskin koskaan sähkökitaraan ovat koskeneetkaan, vaikka itse sellaista renkutan lähes päivittäin.
Pohjimmiltaan on kyse täysin erillaisesta osallustumisesta: käyttämisestä, kuten kuuntelu ja tanssiminen, mukana jammailu, sekä tuottamisesta, kuten soittamisesta ja esiintymisestä.
Kuten jo edellä toisessa yhteydessä mainitsin: rajat ovat häilyvät, mutta ne ovat siitä huolimatta olemassa. Jotain voinee päätellä otsikoinnistani, sekä siitä, että olen jo kahdesti maininnut harrastavani soittamista. Miksi tähän palaisin ja miksi huomaisit sen, ellei eri osa-alueita ja niiden välisiä rajoja olisi? Ehkä rajat on rakennettu diskurssein, ehkä se on peritöä aiemmista arvoista. Syystä tai toisesta ne kuitenkin ovat tosia.
Pääasia on kuitenkin, että musiikkia on ja siihen jollain tavalla suhtaudutaan. Tärkeintä on, että kukin voi itse päättää kuinka paljon, millä tavalla ja millaista musiikkia tuottaa tai käyttää. Vaikka karaokeen ja Guitar Heroon liittyy ulkopuolisen hallinna riski, ei se silti anna kenellekkään ehdotonta valtaa kuluttajasta. Lopulta ihminen itse päättä mihin osallistuu ja millä tavalla. Parempi ehkä illuusio onnistumisesta nykyisen tekniikan avulla, kuin täysi passivoituminen.
Kenenkään ei tulisi päättää musiikista, sen kuluttamisesta tai oppimisesta toisen puolesta - mitä "oikea musiikki" muka edes on?
No niin, vai semmoista mieltä sitä ollaan olematta mitään mieltä.
VastaaPoistaVoisin nyt ensinnäkin heittää tähän tiskille sen viimeisimmän tutkimuksen Guitar Herosta, jonka mukaan yli 30% GH:a pelanneista menivät kauppaan ja ostivat itselleen kepin. Joten se siitä sinun alemmasta kastista.
Se, että joku saa illuusion siitä, millaista on oikeasti soittaa keppiä yleidön edessä, ei tiedä todellisuudessa mitään siitä, millaista on oikeasti soittaa keppiä yleisön edessä. Enemmänkin se kuulostaa todella surulliselta.
Karaoke nyt taas on, kuten myös Guitar Hero, känniviihdettä parhaimmillaan. Helvetisti porukkaa ja vaikka lopputulos olisi mikä tahansa, porukka on yleensä liian kännissä välittääkseen siitä. Mutta mietipä, kuinka hauskaa on sillä karaoke isännällä, joka päivästä toiseen kuuntelee päin helvettiä menevää laulua?
Ilmeisesti Herra Kouhio ei ole millään tavalla perehtynyt musiikin tutkimukseen. Sen enempää en usko hänellä olevan kokemusta mediatutkimuksesta, tahi malttia perehtyä tekstiin ennen sen kommentoimista.
VastaaPoistaEnsinnäkään yleisöä, käyttäjiä, soittajia tai osallistuja ei voida ajatella homogeenisena massana, eikä näin ollen väittää karaoken tai Guitar Heron olevan känniviihdettä. Lapset jotka jälkimmäistä kotonaan pelaavat vanhempien läsnäollessa ovat harvemmin kännillä. Yhtä vähän alkoholi kuuluu itsearvoisesti karaokea säännöllisesti harrastavien harrastukseen, eikä karaokelaulanto aina, tai paikasta riippuen edes usein, mene ns. päin helvettiä.
Toisekseen, kun heittelet tiskiin näitä tilastojasi niin liitä mukaan lähde, jos haluat niillä olevan jotain relevanssia. Onko tilastosta syytä uskoa, että he jotka ostavat marketista kitarasetin, harjoittelevat niin paljon, että oppivat soittamaan, ja että siitä tulee harrastus? Vai jääkö kitara komeroon ensimäisen kuukauden aikana?
Kolmannekseen, älä vääristä kirjoittamaani kommenoimalla jotain, mitä en ole kirjoittanut. Esiintymisen yhteydessä puhuin fiiliksestä, enkä harhaluuloista. Kun kyseessä on täysin eri asiat. En myöskään väittänyt Guitar Heroa pelaavien olevan alempaa kastia.
Tekstissäni puran havannoin kansanmusiikin tutkimukseen liittyvää artikkelien sarjaa Iski Sieluihin Salama - kirjasta, ja tästä syystä (vaikka pari julkaisua sitten väitin siitä jättäytyväni) näen tarpeelliseksi oikaista keskustelun kulkua.
(kirj. huom.)
Se, että joku saa illuusion siitä, millaista on oikeasti soittaa keppiä yleidön edessä, ei tiedä todellisuudessa mitään siitä, millaista on oikeasti soittaa keppiä yleisön edessä. Enemmänkin se kuulostaa todella surulliselta.
VastaaPoistaVirkkeen sisältö on se, että illuusion saaminen ei tiedä kepin todellisesta soittamisesta mitään. Tietäminen taas on aina sidoksissa henkilötekijään. Noinniinkuin suomen kielessä.
Känniviihdettä tai ei, viittasi Kouhiokin siihen, että musiikki, joka ei herätä tunteita, on turhaa musiikkia. "Känniviihteeksi" luokiteltu karaoke tai yhtä lailla Guitar Hero lienee yhtä lailla tunteita herättävä kokemus kuin vitun outo underground-musiikkikin. Kysymys on siitä, että ihminen on aina yksilö. Jokaisella yksilöllä mieltymykset ovat yksilölliset, ja subjektiiviset. Se, että Kouhio ei tavoita tunteita karaoken tai Guitar Heron kautta kertoo siitä, että tunteita saavuttaakseen hänen ei niitä kannata harrastaa. Se, että ei jostakin pidä tai jokin ei jollekin sovi, ei ole riittävä peruste tyrmätä sitä. Noin nopeasti kärjistäen: jos korsetti ei sovi sinulle niin ovatko kaikki korsetit mielestäsi paskaa, vaikka ne kenties naisesi päällä näyttäisivät kuinka hyvältä?
Ja herra Kouhion edellämainittua sitaattia edelleen kärjistäen: "Se, että joku katsoo elokuvan ihmisten tappamisesta ja sen kautta saa illuusion siitä, millaista on tappaa ihmisiä, on - ei välttämättä väärin, vaan surullista. Se, että teemme jotain, minkä todellisesta luonteesta meillä ei ole aavistustakaan, luokittelee meidät auttamattomasti säälittävien, mielenköyhien ja turhien elämänmuotojen joukkoon."
Kyllä meistä silloin ihan jokainen on säälittävä, mielenköyhä ja turha elämänmuoto. Mutta sen sijaan, että se olisi mielestäni surullista (jolla taas luokittelisin ihmisiä säälittävien etc...), se on mielestäni ihmissuvulle kuuluvaa täysin normaalia käytöstä. Tuskin meille olisi koskaan kehittynyt mielikuvitusta, ellei sillä olisi elämässämme tärkeä rooli. Kuvittelepa itse elämä ilman kuvitelmia: omalla kohdallani se tarkoittaisi surkeaa työtä, ehkä elämäni loppuun asti, loputonta koulutusta ja lähes varmaa tietoa siitä, että koulutuksen jälkeenkin tulen työssäni olemaan tyytymätön. Sen sijaan, että kuuntelisin musiikkia, antaisin sen viedä mukanaan ja elää omaa elämäänsä pääni sisällä, sen sijaan, että tulkitsisin ja ajattelisin lukiessani tekstejä tai katsoessani elokuvia, näkisin vain sen, mitä kuvassa on tai kuulisin vain sen, mitä sanotaan.
Eli en ymmärtäisi esimerkiksi käyttämäsi sanan "surullinen" ivallista ja ihmisiä luokittelevaa sävyä. Tekstien kirjoittaminen olisi tarpeetonta, koska niissä ei kuitenkaan voitaisi sanoa muuta kuin ympäröivässä todellisuudessa juuri sillä hetkellä olemassaolevia asioita.
Ja luulisin, että näiden blogimerkintöjen, yhtälailla kuin kommentointimahdollisuudenkin, tarkoitus ei ole lytätä ketään tai osoittaa jotakin maailmankatsomusta tai uskomuskenttää oikeammaksi kuin toista. Tarkoitus on keskustella sivistyneesti (kun sekin on ihmissuvulle ominainen, pitkälle kehittynyt ja sosiaaliset suhteet mahdollistava tapa) erilaisista asioista.
Toki voidaan miettiä, millaisen mahdollisuuden keskusteluun antaa alkuperäinen blogimerkintä. Eikö merkinnän tekijä käytä agenda setting -valtaa, siis määrittele sen, mistä saamme ja voimme puhua? Onko rajaava vallankäyttö oikein? Eikö sivistyneessä keskustelussa pitäisi kunkin osallistujan käyttää omaa valtaansa kuten parhaaksi näkee?
Miten kiinnostavia ajatuksia alkoikaan pyöriä mielessäni...
Sivistynyt ei välttämättä kuulu minun sanakirjaani, mutta kärjistetty sieltä löytyy. Lähes jokaisesta lauseesta, ainakin useimmiten. Kärjistäminen on helppoa ja sillä saa aikaiseksi tunteita ja mielipiteitä. Jos kaikki vain kiltisti kulkisivat jalkakäytävillä ja ylittäisivät kadun vain vihreillä, ketään ei koskaan jäisi auton alle?
VastaaPoistaSe, että jos joku loukkaantuu turhaan hieman ylikärjistetystä kommentista, on enemmänkin kyseisen loukkaantujan kuin kirjoittajan ongelma. Tietysti, minulla on tunnetusti ollut ongelma artikuloida ajatusmaailmaani muiden ihmisten ymmärrettävään muotoon.
Se, että osaa nauttia Guitar Herosta tai Karaokesta, ei tarkoita sitä, että kuitenkaan pitäisi kuvitella itsestään liikoja. Kyllä molempia harrastetaan myös selvinpäin, mutta jos osaa laulaa, niin karaoke on useimmiten täysin väärä paikka käyttää tätä taitoa. Tähän voisinkin lainata erään keskustelun aiheesta:
- Menenpäs vetämään karaokea.
- En tiennytkään, että osaat laulaa.
- En tiennytkään, että sillä on jotain tekemistä karaoken kanssa.
Guitar Hero taas on hauskaa viihdettä ja valitettavasti en nyt muista enää artikkelia, josta luin tuon kyseisen 30% -tiedon, mutta sellainen jossain bittiavaruudessa kuitenkin leijuu. Se, että tuleeko heistä oikeita muusikkoja vai ei, tuskin ketään voi sanoa. Ymmärrän myös sen, että jos haluaa nähdä illuusion soittamisesta, niin näin olkoot katsojan silmät pimennossa, mutta todellisuudessa oikean kitaran soittaminen vaatii hieman jotain muuta, kuin vain sen, että sen ottaa syliin ja alkaa rämpyttämään värien mukana. Guitar Hero luo illuusion asiasta, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Se, että onko illuusio sitten juuri oikea sana kuvaamaan sitä, mitä fiiliksiä guitar heron pelaaminen antaa, onkin eri asia.