Voihan blogi!

Kiireessä osa tehtävistä asioista jää tekemättä. Kohdallani yksi sellainen on tämä blogi. On se sitten lukijalle menetys tai voitto - itse tunnen pienen laiminlyönnin piston sydämessäni. Jokatapauksessa kirjoitan tätä yliopiston alakuppilassa. Kello on 9:31. Heräsin aamulla 6:25 (kaikki minut tuntevat tietävät, että "entisessä elämässäni" en olisi herännyt). Piti ennättää junaan, mutta päätinkin tulla tänne autolla. Luento alkaa 10:15, mutta tulin hyvissä ajoin, jotta ennätän lukea(!) iltapäivän tenttiin. Kyllä, olen yhä sama Manu - tai ehkä sitten en. Manu 2.0?

Jostain ihmeen syystä minun on aina kahmittava roppakaupalla kaikenlaista tekemistä. Ennen koulua virittelin kirjoituksia ja pelejä, otin ruotsin tunteja iltakoulussa ja täytin kalenteria kaikenlaisilla tekemisillä. Kumma kyllä työhön en juuri välittänyt panostaa. Päinvastoin: mitä enemmän muuta tekemistä oli, sen pikemmin piti töistä suoriutua. Nyt on päädytty siihen, että työskentelen tavallisesti kahtena ja puolena päivänä viikossa. Pian - tai oikeastaan jo nyt - työskentelen vain kahtena päivänä, joista toisenakin joudun lähtemään jo hyvissä ajoin luennolle, joka jossain suuressa viisaudessa alkaa viideltä ja loppuu seitsemältä.

Kaikesta huolimatta koen (ainakin vielä) tämän kiireen ja tekemisen määrän jotenkin hyvin tyydyttävänä. Olenpa jo ennättänyt kirjoittaa Kupujen Aikaakin. Vaikka aika on jatkuvasti kortilla, ennätän paljon enemmän. Osaltaan tämä selittyy kulkemisella: Pidän junista, koska niissä on mukavasti aikaa lukea ja kirjoittaa. Kotona sellainen jää vähemmälle. Avokastakin kun haluan halia.

Kirjoitusblokki on murtumaan päin. Ehkä sen purkamiseen ei muuta tarvittukaan kuin pientä pakotusta, kuka tietää. Diskurssista toiseen siirtyminen tuottaa vielä vaikeutta. Blogi syntyy luonnostaa sellaiseksi kuin se milloinkin syntyy, kaunokirjallisuus ainakin sinne päin (se setvitään sitten oikolukuvaiheessa), tieteellinen kirjoittaminen - no kehittyy koko ajan, mutta lehtiartikkeleiden kirjoittamisessa on suuria ongelmia. Lähinnä kyse on sopivien aiheiden löytämisestä ja niiden oikeanlaisesta lähestymisestä. Taustalla enimmälti haittaa se, etten oikein saa otetta oikeanlaisesta diskurssista - tavasta, jolla kirjoittaa pitäisi. Minusta olisi erityisen hienoa kyetä kirjoittaman hyvinkin monipuolisia juttuja - lehtiin kuin muutenkin. Tavoitteenani on saada kieli haltuun niin hyvin, että voisin kirjoittaa eri nimimerkeillä tekstejä ilman, että lukija pystyisi tunnistamaan saman henkilön olevan niiden takana. Tämä on tällainen jatkuvasti läsnä oleva pohjavire, joka vaikeuttaa hommaa suunnattomasti. Olisihan se helppo vain kirjoittaa välittämättä mikro- ja makrotasoista, pelkästään sanoa mitä tahtoo ja siinä se. Mutta usemmiten se miten sanotaan merkitsee enemmän kuin se mitä sanoo.

Tahtoisin suoltaa pakinaa, koska se on todella hankala tekstilaji. Pakina ei sinällään ole mahdoton, mutta kuinka monta hyvää pakinaa on kukakin viimeaikoina lukenut?

Haasteita pitää olla.