Luvassa on jurnutusta lapsiperheistä, mikä tarkoittaa sitä, että lapsillisten ihmisten on syytä lopettaa lukeminen tähän, ettei tarvitse sitten kommenteissa avautua.
Hämeenlinnassa on tullut itkua niinkin epäreilusta asiasta, kuin että kunnallisen lasten hoitopaikan anomuksessa kysytään vanhemmilta, että onko heillä autoa käytössään. Eihän se nyt millään riitä, että kunta kersoille hoitopaikan tarjoaa, vaan että hoitopaikan pitäisi olla vielä ihan kodin vieressäkin - se kun lähipalveluksi on laskettu. Erityisen epäreiluksi asian tekee se, että ihmisiltä oikeasti kysytään joustavuutta sen verran, että voisivat toimittaa kakaransa hoitoon ihan itse.
Lapsiperheet on omituinen asia, sillä yhteiskunnan tukemista sosiaalisista ryhmistä juuri lapsiperheet saavat ehdottomasti eniten. Se ei tietenkään riitä mihinkään, vaan lapsiperheiden nimissä ollaan aina vaatimassa enemmän ja enemmän. Tuntuu olevan täysin riittävä syy lynkata ihminen, joka erehtyy julkisesti sanomaan, että lapsiperheet saavat jo tarpeeksi jotakin.
Lapsilisät on hyvä esimerkki. Kyseessä on tuki, joka suurin piirtein tungetaan taskuun lapsen myötä. Kovin moni ei lapsilisästä kieltäydy, vaikkei sitä edes tarvitsisi. Onhan tästä ollut puhetta, että kovempituloisilta lapsilisä leikattaisiin. Puhetta toki, muttei tekoja. Sen sijaan hallitus antoi yrityksille jalansijan yliopistoihin ja laukaisi humaanisen arvostrategian muuttumisen taloudelliseksi arvostrategiaksi. Yritystä oli pakottaa ulosoton uhalla koko kansa rahoittamaan Ylen toiminta ja halua oli tuhota luovuuskin uudella tekijänoikeuslailla. Taloudelliset ongelmat ratkaistiin keksimällä yrittäille verotili ja siirtämällä arvolisäveron eräpäivää 15. päivästä 12. päivään.
Mutta lapsilisään ei koskettu, eikä kosketa - puhumattakaan muista lapsiperheille suunnatuista palveluista ja tuista.
Järjettömin asia lapsilisässä lienee se, että sitä nuoremmista lapsista sitä saa vanhempia sisaruksia enemmän. En oikein ymmärrä miksi se on näin, sillä eikö juuri ensimmäinen lapsi tule kalliimaksi, koska on ostettava kaikkea roinaa pinnasängyistä rattaisiin?
Samaan aikaan kun vanhustenhoidosta säästellään, eläkkeiden ostovoima heikkenee (ideksisidonnaisuudesta huolimatta), työttömien asema heikkenee ja kulttuuri- ja hyvinvointipalveluita leikataan, saavat lapsiperheet oikeutetusti vaatia kunnalta lapsilleen kuljetuksen hoitopaikkaan - vaikka pihalla oma auto lämpiää vebastolla käyttövalmiiksi.
Jos minä alkaisin tukkimaan kauppojen käytäviä kulkemalla reteästi keskellä käytävää, nyrpeästi tönimään muita ja mulkoilemaan Manuttomia paheksuvasti - tai alkaisin hypistelemään ja kuolaamaan kaikkia ulottuvilleni osuvia tavaroita, huutamaan ja parkumaan julkisesti ja käyttämään kertakäyttövaippoja, niin mahtaisiko päivittäistavarakauppaketju rakentaa yksin minulle tarkoitetun Manuparkin etuoven viereen?
Verorahojenjako - loistava paikka vetäistä litroittain herneitä nenäonteloihinsa.
VastaaPoistaKas tässä nenäliinä. Puhalletann ulospäin välillä :)