Ala-könnin Erkki ja Väisäsen A.O.

A.O Väisänen oli ensimmäinen talonpoikaistaustainen kansanmusiikin tutkija. Hän oli oikeastaan koko Suomalaisen kansanmusiikin tutkimuksen alulle panneen Ilmari Krohnin oppilas yhdessä Armas Launiksen kanssa. Siinä missä Krohn oli systemaattinen Helsinkiläinen tutkija, oli Väisänen jotain kovin muuta, mutta ei silti mikään vastapari: Väisäselle tarttui osansa Krohnin systemaattisesta tutkimustavasta ja myöhemmin hän tuli parannelleeksi Krohnin teoriota paljon.

Väisäsellä oli monta rautaa tulessa. Hän oli legendaarinen nuotintaja, joka yhdellä kuulemalta suoraan veteli nuotit viivastolle. Hän oli myös melkoinen kielinero, joka ilman sen parempia opintoja - pelkällä korvakuulolla oppi viron, venäjän ja setukaisten kielen. Hän suomensi venäläisiä ja virolaisia runokokoelmia ja julkaisi ehkä ainoiksi jääneet kaksi setukaisenkielistä kirjaa. Siinä sivussa hän oli Helsingin kansankonservatorion johtaja ja vaikutti myös kalevalaseurassa.

Väisänen nuotinsi ja julkaisia omilta tallennusmatkoiltaan mm. mordovalaisia, hantien, masien, ruotsin saamelaisten sekä saojedien sävelmiä. Mutta kantele oli hänelle rakas - se ja runolaulut. Hän julkaisi sävelkirjoja kantelellee ja jouhikolle, sekä muutenkin suuren määrän artikkeleita. Musiikit hän tunsi hyvin paitsi arkistoista, myös keruumatkoiltaan ja niinpä hän omasi erittäin laaja-alaisen tietämyksen.

Mutta vikansa oli Väisäselläkin. Hänelle tallenteilla ei nuotintamisen jälkeen ollut mitään arvoa, ja niinpä iso osa siitä mitä ei enää koskaan kuula voitu hävisi. Väisänen ei tullut ajatelleeksi myöhempiä sukupolvia, jotka eivät koskaan kuulleet sellaista soittoa, joka Väisäselle lienee oli lapsesta asti ollut tuttua. Elonsa ehtoopuolella hän alkoi vaikuttaa kalevala seurassakin muinaisjäänteeltä ja kun hänen innostuksensa konservatiota kohtaan alkoi hiipua - muiden projektien keskellä - jätti hän jälkeensä höperön mielikuvan. Väisäsen kokoelmat olivat pitkin kirjallisuuden seuran tiloja vielä 22 vuotta kuoleman jälkeenkin.

Väisänen oli merkittävä tutkija, ja on sääli, että hänen jälkikuvansa tuli niin huonoksi.

Työ oli jäädä vallan kesken ellei se olisi jäänyt yhden miehen harteille: Erkki Ala-könni oli paitsi Väisäsen ystävä, myös hänen ja Krohnin oppilas. Ala-könni olikin aikasmoinen ukko. Hän teki ehkä mittavimman työn Suomalaisen kansanmusiikin keräämiseksi ja sen asemaa parantaakseen.

Ala-könni kulki Suomea ristiin rastiin ylhäältä alas ja etelästä itään. Hän keräsi uransa aikana yli 10 000 tuntia materiaalia - siis niin paljon, että jos päivätyönään sitä kuuntelisi läpi, menisi siihen viisi vuotta! Sen lisäksi Ala-könni otti matkoiltaan lukemattomia kuvia. Hän yhdisti musiikin ihmisiin - elettyyn elämään, ja antoi sille merkityksen, jollaista kansanmusiikilla ei koskaan tutkimuksessa ennen ollut.

Tutkijana hän kirjoitti paljon kansanmusiikista: siitä mitä ja millaista se on, ja päätyi parantelemaan Väisäsen teorioita ja käsityksiä paljon. Eikä Ala-könni jäänyt tutkimaan asioita vain yhdeltä kantilta - hän tutki musiikkia, tanssia ja sosiaalisia ilmiöitä.

Mutta vaikka jo tutkimustyö oli vertaansa vailla, ei Ala-könni jäänyt pelkästään siihen. Hän oli mukana monenlaisessa järjestötoiminnassa ja auttoi perustelemaan kotiseutumuseoita. Pelimannit olivat hänelle rakkaita ja hän nautti nähdessään perinteen elävän. Suurimpina saavutuksiaan Erkki Ala-könni oli perustamassa Kaustisten kansanmusiikkijuhlia. Hän kannusti soittajia ja elvytti oikeastaan koko pelimannikultuurin.

Ei mikään pieni saavutus sekään.

Sen lisäksi hän yhtenä oli puuhaamassa 5-kielistä kanteletta koulusoittimeksi ja perustamassa kansamusiikki-insituuttia, jonka johtokuntaan hän sittemmin kuului. Hänen ansiostaan Tampereen ylopistolla on kansanmusiikin professuurin virka,  jota hän ensimmäisenä hoisi. Ala-könni ei valtaa ja virkoja haalinut - hän puhui kansanmusiikin puolesta ja teki työtä sen eteen.

Erkki Ala-könnin perintö on valtava. Hän avarsi suomalaista kansanmusiikkitutkimusta merkittävästi ja sai perinteen elämään. On mahdoton kuvitella millaisessa jamassa kansanmusiikin tutkimus - kansanmusiikista itsestään puhumattakaan - Suomessa olisi ilman Ala-könniä. Paljon olisi jäänyt ainakin taltioimatta. Nyt se olisikin jo aivan liian myöhäistä.