Mitä miehen ystävät hänestä kertovat?

Toivottavasti eivät mitään!

Havahduin pohtimaan häirintää, sen muotoja ja yleisyyttä edellisen blogaukseni kirvoittamien kommenttien myötä. Ovatko ne häirintää? Ja jos niin missä määrin? Ainahan julkinen puhe on kirvoittanut kommentteja puolesta ja vastaan. Mutta onko iänsivuun kommenteissa toistunut vain saman teeman loputon kertaaminen? Missä on taistolainen aika, jolloin debateissa vielä kieli kukoisti?

Jos jätetään lehtikirjoittelu sivummalle, on ajatus nettikommentoinnista mielenkiintoinen sikäli, että esimerkiksi Facebookissa kommentoiti on hyvin tavallista, ja usein varsinkin ryhmissä se on vieläpä verrattain tasotonta. Blogissa tilanne on jokseenkin toinen, koska blogissa vallitsee toisenlainen diskurssi kuin Facebookissa. Samalla tavalla kuten Hesarin ja Suomi24:n keskustelupalstat ovat omansa avopotilaiden hoitokertomus.

Molemmat, niin Facebook kuin mikä tahansa julkinen blogi, ovat sosiaalisia medioita. Koen mekittävimmän eron olevan siinä, että Facebook koetaan enemmälti yhteiseksi, jossa käyttäjä on vain osana. Blogi taas on huomattavasti henkilökohtaisempi; haluan sen olevan itseni näköinen, haluan siellä käsiteltävän itselleni tärkeitä asioita ja haluan sen olevan - kommentteja myöden - siisti ja asiallinen.

Kun tekstin alle alkoi ilmestymään - ehkä jokseenkin odotettujakin - kielteisiä kommentteja, ei ensimmäisenä tullut ajateltua kaikkein ilmeisintä: miksi ne ovat anonyymejä. Vaikka blogini on hakukoineiden löydettävissä, ei satunnaisia lukijoita juurikaan vieraile, koska olen hyvin laiska lisäämään tekseihini tunnisteita - enkä niitä lisännyt puhumaani postaukseenkaan. Käytännössä blogiani lukevat silloin tällöin vain osa tuttavistani ja korkeintaan pieni kourallinen Facebookin kautta sen löytäneitä henkilöitä. Olisikin melkoinen sattuma, että kirjoittaessani typeryydestä ilmastodenialismin ja maahanmuutorkitiikiksi naamioituneen rasismin kautta, blogilleni eksyisi joku minulle tuntematon kavereineen ja alkaisi pommittamaan tekstiäni kommentein - sinällään minun on vaikea uskoa, etteikö purnaamista olisi löytynyt myös vanhemmista aiheista, mutta jostain syystä nyt aasin selkä katkesi.

Minä kirjoitan lehtikirjoituksia myöden mielipiteeni omalla nimelläni ja esiinnyn aina omilla kasvoillani. Miksi siis kommentoida anonyymisti?

Kysymyksen asettelu ei ole sattumaa - eittämättä kommentoijat lukevat tämänkin tekstin.

Surkuhupaisinta lienee on se, että ensinnäkään kommenttien taustalla ei oikeastaan voi olla kukaan muu kuin jokin aiemmista tutuistani. Toisenkseen, kommenttien diskurssi jatkaa siitä mihin se on toisaalla jäänyt ja kolmannekseen, tunnistan kommentoijien kirjoitustyylin.

Miksi siis kommentoitte - "Enkelten & Kaupunki" - anonyymisti?

Viimeisen vuoden aikana on uskoni yksilön ilmaisuvapauteen ollut jatkuvasti jonkinlaisella koetuksella. Niin pitkään kuin muistan, olen aina ollut valmis puolustamaan sananvapautta melkeinpä millaisin uhrauksin tahansa. Olen useasti saanut kuulla, kuinka ihailtavin piirteeni on usko siihen, että kuka tahansa pystyy kehittymään aina. Siksi on minusta erityisen surullista ja haikeaa, että huomaan ajoittain olevani täysin valmis rajoittamaan tasavertaista sananvapautta. Aristokratia vaikuttaa kutsuvalta - koska pari kolme viikkoa sitten kuulin kärjistetyn lausahduksen sen puolesta. Usko ihmisten ja mielipiteiden tasavertaisuuteen voi minussa huonosti.

Omituisinta on kuitenkin se, että tätä uskoa ei ole jäytänyt sitä vastustavat tahot, vaan sen turvin toimivat henkilöt. Se saa minut ajattelemaan, että ehkä ilmaisuvapauden rajoittamisen taustalla onkin useimmiten ollut enemmänkin järkipitoiset kuin valtaan liittyvä syyt. Se on saanut minut myös epäilemään, ettei kasvu ja kehitys välttämättä ole kaikkien kohdalla mahdollista - ajattelutapa, joka on ollut ehkä kaunein ja omin persoonallisuuteni piirre.

Mutta voi tietysti olla, että olen vain väsynyt taistelemaan. Ehkä mieli muuttuu kun saan levättyä.

Sillä välin kuitenkin olen jo ryhtynyt rajoittamaan kommentoitia. Facebookissa näin parhaaksi ensin potkia osan kavereistani pois ja perustaa erillisen "trollilistan" jolle passitan kaikki ne, jotka seinäsottailullaan pilasivat hyvätkin keskustelut, hyökkäilivät arvojani vastaan ja karkoittivat muut kaverini. Trollilistalaiset eivät näe muistiinpanojani tai tilapäivityksiäni. Siellä olevia henkilöitä en haluaisi syystä tai toisesta tyystin poistaa kavereista, ja ehkä heitä vielä joskus palautan muiden joukkoon.

Blogissani ainoaksi mahdollisuudeksi näin ottaa käyttöön ennakkosensuurin - ainakin toistaiseksi. Tuntuu jotenkin järjettömältä, että välttyäkseni junnaavilta, tuhanteen kertaa kuulluilta, sitkeästi samaa tarjoilevilta kommenteilta, olisi minun kirjoittettava sellaisia mielipiteitä joita lukijat haluavat lukea. Tämä on minun blogini, jossa kirjoitan omista mielipiteistäni ja omasta elämästäni. Menkööt apinat roikkumaan naapuripuun oksille - tänne ne eivät ole tervetulleita.

Vallankäyttöä tämäkin.

Ilmastonmuutosdebattiakaan ei olla käyty vielä loppuun: Aion julkaista blogissani kattavan ilmastonmuutosta ja siihen liittyviä arvo- ja merkityskerroksia käsittelevän kirjoituksen, jonka tarkoituksena on kertoa miksi MINÄ tavallani ilmastonmuutokseen suhtaudun.