Ilmastonmuutos.

Koska olen läpeeni kyllästynyt ilmastoskeptiseen tyhjän jauhamiseen ja loputtomasti jatkuviin kehää kiertäviin keskusteluihin, näin parhaaksi laatia laajemman kirjoituksen, jolla pyrin osoittamaan mahdollisimman kattavasti, mihin perustuu suhtautumiseni ilmastonmuutokseen.

Tarpeen vaatiessa linkitän tämän tekstin vastauksekseni. Muokkaan ja täydennän tekstiä oman kantani päivittyessä.

Kyseessä ei sellaisenaan ole mikään totuus, mikä pitäisi kiveen hakata kaikkien pällisteltäväksi - lähtökohtaisesti yritän valaista OMAA suhtautumistani ilmastonmuutokseen. Kukin suhtautukoot kirjoitukseeni tai ilmastonmuutokseen valitsemallaan tavalla - se ei minua kiinnosta. Siksi en ota vastaan kommentteja tämän tekstin osalta.

Ilmastoskeptikko ei ole skeptikko

Nimityksestään huolimatta ilmastoskeptikko suhtautuu hyvin valikoidusti ilmastonmuutokseen liittyviin kysymyksiin. Pääasiassa ilmastoskeptikko epäilee kaikkea mikä puhuisi ilmastonmuutoksen puolesta, mutta nielee kyselemättä kaikki ilmastonmuutosta vastustavat mielipiteet. Skeptisyys suhtautumisessa on kyseenalaista, ja olematonta silloin kun ilmastoskeptikko tarkoituksenhakuisesti korostaa mieleisiään tekstejä, tutkimuksia tai useimmiten tutkimusten yksityiskohtia irroittaen ne tällöin asiayhteydestään.

Termin etymologia on tarkkaan harkittu ohjaamaan harhaan, kuten on myös termin alaisten toimijoiden tekstien tarkoitus.

Tiede lehden toimittaja Marko Hamilo määritteli ilmastodenialismiksi sellaisen ilmastoskeptikkokerrostuman, jonka pyrkimyksenä on yksinomaan horjuttaa yleistä mielipidettä ilmastonmuutokseen. Hän ei suinkaan toiminut oman mielivaltansa varassa, sillä denialismi on ajattelutapana vanha - myös ilmastokeskustelun osalta.

Puhun tässä tekstissä ennen muuta ilmastodenialistisista vastaväitteistä. En pyri listaamaan tähän kaikkia ilmaan heitettyjä argumentteja, koska koen suurimman osan niistä olevan jo järjettömyydessään mahdottomia. Suuri osa ilmastonmuutosta vastustavista henkilöistä ei ole itse perehtynyt asiaan, vaan he nojaavat muualta kuultuun ja tukeutuvat salaliittoteorioihin, jotka esimerkiksi yrittävät ehdottaa kaikkien IPCC:n raporttia työstäneiden tutkijoiden olevan mukana yhteisessä salaliitossa taatakseen itselleen tutkimusvaroja. Tällaiset väitteet jätän omaan arvoonsa ja pyrin keskittymään vakavammalta vaikuttavimpiin väitteisiin.

Kirjoitukseni tarkoitus ei ole lytätä tervettä skeptismiä. Ilmastoskepsiksekssä kyse kuitenkin on pääasiassa ilmastodenialismista.

Ilmastonmuutoksen perusta

Ilmastonmuutosnäkemykseni perusta on kasvihuoneilmiössä ja siihen liittyvissä fysiikan ilmiöissä.

Tästä on pähkinänkuoressa kyse: Kasvihuoneilmiö on yli sata vuotta vanha "keksintö", joka lukuisten kokeiden ja testien myötä on osoittautunut tieteellisesti päteväksi teoriaksi. Kasvihuoneilmiö on mahdollistanut elämän maapallolla, koska se tasoittaa ja nostaa maapallon keskilämpötilaa. Ilmiö perustuu siihen, että auringon lämmittäessä ainetta (kuten maata) alkaa aine säteillä eri aaltoista valoa ja lämpöä, joka absorboituu kasvihuonekaasuihin, jotka edelleen emittoivat sitä ultraviolettivalona. Kasvihuonekaasut siis heijastavat osan maasta nousevasta lämmöstä takaisin maahan, eikä lämpö näin ollen haihdu avaruuteen. Ilmiö on saanut nimensä kasvihuoneen lämmittävästä ilmiöstä, ja aurinkoisella säällä voi ilmiöön käydä kasvihuoneessa omakohtaisesti tutustumassa - etenkin jos epäilee sen olemassaoloa.

Maapalloon vaikuttavan kasvihuoneilmiön toiminta perustuu kasvihuonekaasuihin, jotka toimivat kasvihuoneen lasikaton tapaan. Kasvihuonekaasu on kaasu, joka heijastaa maasta nousevaa lämpöä ultraviolettivalona ympärilleen - paljolti siis myös takaisin maahan. Kasvihuonekaasuista merkittävinpänä pidetään hiilidioksidia, siitä syystä, että se säilyy ilmastossa moninkertaisesti muita tehokkaampiakin kasvihuonekaasuja pidempään. Esimerkiksi vesihöyry on monin verroin voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, mutta se säilyy ilmastossa vain muutamia päiviä. Hiilidioksidilla taas kestää satoja vuosia poistua ilmastosta. Käytännössä se hiilidioksidi, jota kasvit eivät käytä hajoaa hiljalleen muiksi molekyyleiksi. Noin puolet imeytyy lopulta meriin. Prosessi kestää satoja vuosia.

IPCC:n raportit tukevat ja perustuvat kasvihuoneilmiölle ja muille fysiikan ilmiöille. Ne selittävät ilmastonmuutoksen takana olevia mekanismeja sekä esittävät havaintoja ja todisteita sen etenemisestä. Raportin räikeimmät virheet ovat liittyneet Tanskan maa-alamittauksiin ja virheelliseen ennusteeseen siitä, että Himalajan jääpeite sulaisi vuoteen 2035 mennessä. Jälkimmäisessä kyse oli tahallisesta väärentämisestä, jonka tarkoitus oli painostaa maailman hallituksia. Mainitsemisen arvoista on myös kahden tutkijan (Jones ja Mann) välinen julkisuuteen vuotanut sähköpostikeskustelu, jossa ilmenee heidän tahallaan väärentäneen tutkimustuloksiaan.

Virheistään ja epärehellisistä tutkijoistaan huolimatta ei IPCC:n viimeisimmänkään raporttin tuloksia ole valtaosin ole kyseenalaistettu. Neliosaisessa raportissa (englanniksi) on yli 2000 sivua ja sitä on ollut laatimassa tuhansia tutkijoita. Kaikki maapallon johtavat tiedeyhteisöt ovat olleet mukana sitä laatimassa. Raportti kävi läpi kaksi kommenttikierrosta, joiden aikana 650 alan asiantuntijaa jätti siitä 30 000 kommenttia. IPCC:n raportit ovat kaikkien aikojen laajimman globaalin tason tutkimustyön tulosta - ja koko onkin vakuuttava: varsinkin viimeisimmästä IPCC:n raportista voi turvallisin mielin sanoa, että se on suurin tieteellinen projekti, jonka ihmiskunta on koskaan tehnyt - etenkin riippumattomin varoin. Raportin uskottavuutta on ollut syytä kyseenalaistaa mitättömän pieneltä osin: löydetyt virheet ovat laskettavissa yhden käden sormin, eikä viheillä ole ollut merkittävää vaikutusta muihin tutkimustuloksiin. Virheiden - tahallisten ja tahattomien - määrä on olematon raportin järkälemäiseen kokoon ja kattavuuteen nähden.

Oleellisinta on se, että mitään muuta lähellekään IPCC:n raportin mittaluokan tutkimusta ei yksinkertaisesti ole tehty. Vaikkei mikään siinä lukeva siis kiveen hakattu totuus olekaan, on se ehdottomasti laajin ja kattavin käytössä oleva ilmastotieteellinen tukimus. Ja tulosten suunta on yhtenevä: ilmasto lämpenee - vaikkei yhtä mieltä ollakaan siitä, kuinka paljon ja mitkä lämpenemisen vaikutukset ovat.

Raportti on vapaasti saatavilla IPCC:n kotisivuilta.

IPCC:n ilmastopaneeli sai Nobelin rauhanpalkinnon (yhdessä Al Goren kanssa) vuonna 2007. Raportti osoittaa monilla tavoin, kuinka ilmasto on jo lämmennyt ja pyrkii parhaansa mukaan ennustamaan edelleen lämpenemisen vaikutuksia maatieteellisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti.

Denialistien luonteesta

Denialismi on monin paikoin ongelmallinen ajattelutapa, koska se pyrkii näyttämään muulta kuin se on. Denialisti yrittää osallistua keskusteluun asiantuntijan saappain. Nämä kotitekoiset tiedemiehet omalla huonolla käyttäytymisellään luovat penseän ilmapiirin, jossa on entistä vaikeampaa yrittää tarjota uusia näkökulmia jo ennestään monimutkaiseen asiaan.

Skeptisyyteen kuuluu oppiminen ja ymmärtäminen (ainakaan skeptisyys ei sulje pois niitä), mutta denialisti kieltää kaiken. Tässä näiden välinen oleellisin ero. Ilmastodenialismin tarkoituksena on horjuttaa tieteellisinä totuuksina pidettyjä faktoja, ja tämän myötä murtaa uskottavuutta tieteeseen. Tieteessä kaiken voi aina kyseenalaistaa, ja sen denialisti tekee häikäilemättä - ja useimmiten ilman päteviä todisteita, mutta ammattimaisesti.

Kun maapallo alkoi tieteellisin havaintojen varassa näyttää enemmän pallolta kuin lätyltä, ajatus tyrmättiin, koska se uhmasi Raamatun antamaa käsitystä ja täten uhkasi kirkollisten toimijoiden valtaa. Tuolloin tiede vielä tehtiin kirkon alaisuudessa.

Kun alkoi tieteellisen tutkimuksen valossa olla entistä selvempää, että tupakanpoltolla ja syövällä on yhteys, hätiin värvättiin tutkijoita horjuttamaan uskoa moisiin tutkimuksiin. Koska todistusaineisto ei ollut kiistatonta, ei tupakan ja syövän välille voitu vetää yhtäläisyysmerkkiä. Ja se riitti: vaikka viivytystaistelun ovatkin häviämässä, tupakkayhtiöt rahastavat yhä myrkyllään - eivät tosin lainkaan niin paljon kuin vielä 20 vuotta sitten. Paljon onkin tänä aikana muuttunut: nyt tuskin enää löytyy montaakaan lääkäriä, jotka väittäisivät, ettei tupakalla ole terveyshaittoja ja etteikö kytemisestä muodostuvien PAH-aineiden ja syövän välillä olisi yhteyttä. Tupakkayhtiöiden teettämiä tutkimuksia ei enää ole tahtoa edes julkaista.

Tupakkayhtiöiden värväämät denialistit toimivat monin tavoin samoin, kuin ilmastonmuutosta vastustavat. Sekään ei ole sattumaa, sillä taustalla tehdään tismalleen samanlaista työtä. Siinä missä tupakkyhtiöt pelkäsivät rahahanojen sulkeutumista jos tukapan vaarallisuus tulee julki, ilmastonmuutoksessa samaa pelkäävät öljy-yhtiöt ja paljon päästöjä tuottava teollisuus. 2000-luvun alussa amerikkalaiset öljyjätit vastustivat edessä olevia kalliita muutoksia esittimällä tieteellisiä todisteita siitä, ettei dieseliä voi valmistaa lyijyttömänä. Tämä tapahtui siis silloin, kun Suomessa oli jo ajettu kymmenkunta vuotta lyijyttömällä dieselillä.

Oli keskustelu kuinka järkiperusteinen tai tiedekeskeinen hyvänsä, lopulta denialisti kieltää kuitenkin kaiken. Mikään todiste ei ole riittävä - ei yksinkertaisesti voi olla, sillä denialistille tärkeintä ei ole tieto, vaan voitto. Kun keskustelussa alkaa ilmetä kaukaa haettuja vertauksia tai terveellä tavalla tieteeseen suhtautumista aletaan kutsumaan uskonnoksi, on keskustelu syytä lopettaa. Kokemuksesta voin kertoa, että taso ei siitä enää parane.

Ilmastodenialismissa usein on kyse Bourdieun kulttuuripääomateorian ilmentymästä: koska valtaa ei ympärillä olevissä järjestelmissä ole, rakennetaan sitä omassa kultuurillisessa lokerossaan. Koska säännöt omaan lokeroon voi laatia itse, voi sieltä käsin täysin kyseenalaistamatta haastaa vuosia opiskelleet ja tutkimustyötä tehneet tutkijat netistä poimitun tiedon varassa. Ulkoapäin toimintaa voi olla vaikea ymmärtää - sitä helpompi on taipua uskomaan, että denialisti tietää mistä puhuu. Näin on kuitenkin vain erittäin harvoin: pääasiassa denialistin perustelut perustuvat valheelle ja vääristelylle - joko denialistin omalle, tai sitten jollekin toiselta denialistilta "totuunena" opitulle.

Yleisimmät argumentit ja niiden merkitys

Käyn läpi yleisimpiä väitteitä, joiden tarkoituksena on yksinomaan horjuttaa luottamusta tieteeseen ja sen piirissä vallitsevaan ilmastonmuutosta koskevaan yhteisymmärrykseen.

Listaan väittämiä niiden perusajatusten perusteella.

1) Ilmaston lämpeneminen on pysähtynyt, sitä ei koskaan ole ollutkaan tai se on normaalia.
Väitteen yhteydessä usein on esittää monenkirjava valikoima graafeja ja käyriä, jotka on syytä jättää omaan arvoonsa. Vaikka graafit sinällään ovat vähintääkin havaintojen suuntaisia, ovat niistä tehdyt johtopäätelmät kaikkea muuta. Tässä muutama syy siihen: 1. mittaustapojen joukossa denialisti valitsee miellyttävimmän lopputuloksen perusteella, ja asettaa sen selkeästi luotettavimmaksi lähteeksi erinäisin perustein, vaikka ilmaston lämpeneminen on todettu yhdessä KAIKKIEN käytössä olevien mittaustapojen mukaan. 2. Usein denialistin esittämä graafi on tuotettu vain yhden alueen mittauksista, vaikka ilmastonmuutos koskee koko maapalloa. IPCC on ottanut huomioon kaiken käytössä olevan mittausdatan - niiltäkin alueilta, joissa lämpötila ei ole noussut. 3. Graafin mielivaltainen venyttäminen ja vertaaminen muihin, esimerkiksi esihistoriallisiin - oletettuihin - lämpötiloihin. Miljoonan vuoden lämpötilakäyrässä ihmisen ajasta ei piirry mitään - vastaavasti ilmstonmuutoksen typistäminen kymmeneen viimeiseen vuoteen ei riitä kertomaan mitään oleellista muutoksesta.

Huomionarvoisempaa kuin graafi itsessään on se MISTÄ se on peräisin ja MILTÄ alueelta se lämmönkehitystä kuvaa. Esimerkiksi Kiinasta tehtyjä lämpömittauksia on sovellettu sellaisenaan koko ilmastoa kattaviksi.

Havainnot ilmaston lämpenemisestä ovat niin luotettavat, ettei suurin osa denialisteista edes yritä väittää sitä vastaan. Sen sijaan he kääntävät huomion muiden muassa aurinkoon ja sitä myöden auringon sykleihin ja maapallon elliptiseen rataan. Väitteet perustuvat siihen, että aurinko toimii nyt aktiivisemmin ja/tai että maapallo kiertää nyt lähempänä aurinkoa, ja täten lämpötilan nousu on normaalia. Väitteet eivät ole täysin vailla todellista pohjaa, mutta ne perustuvat matemaattiselle laskennalle, eivätkä auringosta tehdyt mittaukset tue näitä väitteitä.

Lue myös graafien esittämisestä täältä ja täältä sekä äkkinäisistä päätelmistä.

2) Jäätiköt kasvavat: ilmasto on viilenemässä. 
Väite on pohjimmiltaan samaa luokkaa kuin omalla sääasemalla kerätyn raakadatan perusteella tehdyt päätelmät ilmaston tilasta. Grönlannin ja Etelämantereen jääpeitteen pinta-ala todellakin kasvaa, mutta jäämassa vähenee kiihtyvällä nopeudella (lisää). Jääpeitteen kasvu on ennakoitu ilmiö, joka liittyy ilmaston lämpenemisen aiheuttamaan jään virtauksen kasvuun.

3) Hiilidioksidi on elämälle välttämätön kaasu, eikä mikään saaste. 
Hiilidioksidin vaikutuksesta ilmastoon ei vallitse täydellistä yksimielisyyttä edes IPCC:n raportin laatineiden tutkijoiden keskuudessa. Tämä asia jää usein vaille huomiota, koska denialistit hyökkäävät järjestäen aina kaikkein suurimpia arvioita vastaan - eivät koskaan pienempiä tai edes keskiarvoja. Olivat apuna sitten omat tutkimukset, IPCC:n raportista lainattu tutkimusdata tai mitkä laskennalliset kaavat hyvänsä, väitteet rajoittuvat aina ainoastaan horjuttamaan hiilidioksidin merkitystä ilmastonmuutoksessa: yksikään tutkija, tutkimus tai koe, EI ole pätevästi osoittanut, etteikö hiilidioksidilla olisi merkitykstä ilmastonmuutoksessa.

Meuhkatessa hiilidioksidista, kaikkein oleellisin unohtuu: hiilidioksidi on vain yksi niistä kasvihuonekaasuista, joita ihminen puskee ilmastoon. Ote wikipediasta aiheella "maatalous"

Greenpeacen mukaan maatalous aiheuttaa 17-32 % maailman ja 14 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä (metaani, typpioksidi ja hiilidioksidi). Suurin osa päästöistä syntyy lannoitetun maan typpioksidista (N₂O) ja karjatalouden metaanista (CH₄). Pääsyyt maatalouden päästöille ovat liiallinen lannoitteiden käyttö, viljelymaan köyhtyminen ja eroosio, tehokarjatalous ja metsien raivaus viljelymaaksi. Metaanipäästöt vähenevät turvemaan kuivauksessa, mutta vaikutus jää paljon pienemmäksi kuin N₂O ja CO₂ -päästöjen lisääntyminen. 
Päästöjen vähennysratkaisuja ovat soiden vesitalouden palauttaminen kuivauksen ja ojittamisen sijaan, liikalannoituksen välttäminen, maaperän humuksen lisääminen, riisintuotannon metaanipäästöjen hillinta ja lihankäytön hillintä. Naudanlihakilon tuotanto auiheuttaa 13 hiilidioksidikiloa vastaavat päästöt, mikä on yhtä paljon kuin sadan kilometrin henkilöautomatka."

Ilman ihmistä ei olisi tehomaataloutta. Denialistien laskelmat perustuvat sille, että metsä kaataisi itsensä ja tilalle tulisi aavikko tai pelto, joka lannottaisi itsensä, suot ojittuisivat itsekseen ja että sääolot eivät vaikuttaisi eläimiin, jotka laiduntaisivat yhtä runsaslukuisina ympäri maapalloa, asuisivat navetoissa ja söisivät viljeltyä rehua ilman ihmisen osuutta asiaan.

4) Ei riittävää evidenssiä.
Aina voi vaatia lisää todisteita - jopa silloin, kun todisteita on jo riittävästi. Yhä paremman evidenssin (todistusaineiston) vaatimisen tarkoituksena on herättää epäilyä. Tämä toimintatapa perustuu siihen, että luonnontieteissä on aina olemassa mahdollisuus, että havainnoissa on virhe. Denialisti vaatii loputtomasti lisää ja parempaa evidenssiä huolimatta siitä, kuinka paljon sitä on jo annettu tai kuinka mitätön virheiden mahdollisuus olisikaan.

Tärkeää on huomata, että omilta tutkimuksiltaan tai väitteiltään denialistit eivät kuitenkaan perää käytännössä minkäänlaista evidenssiä. Siksi lisäevidenssin hankkimiseen ja tarjoamiseen kannattaa suhtautua varauksella. Denialisti kun ei odota todisteita eikä tarkempaa tietoa, hän vain yrittää kyseenalaistaa tiedettä. Ennen leikkiin ryhtymistä on syytä miettiä, onko denialistin kysymyksessä edes mitään järkeä tai hänen väitteellään ja sen myötä mahdollisesti esitetyillä todisteilla mitään pohjaa. Muutoin on riski päätyä keskustelemaan jostain ihan muusta, kuin siitä, mistä alunperin kyse oli.

Denialisti yrittää hämmentää kaikin keinoin, ja siinä hän onnistuu helposti, jos hänen kanssaan erehtyy keskustelemaan näennäisen järkevästi: Terve järki on luonnollinen, mutta vaarallinen asia. Ei ole kaukana aika, jolloin lapsen ruumiillinen kuritus oli terveen järjen mukaista. Kaiken voi aina kyseenalaistaa - jopa arkipäiväiset ja itsestäänselvät asiat.

Ilmastonmuutosta tutkitaan kaikilla luonnontieteen kentillä. Tutkimus on mittavaa ja eri kentillä tehdyt havainnot tukevat toisiaan niin laajasti, ettei erehdyksen varaa käytännössä ole. (ICPP: raportit luonnontieteelliset menetelmät, empiirinen tutkimus, empirismi)

Tähän liittyy myös tieteellisiin lainalaisuuksiin vetoaminen. Ei ole tavatonta, etteikö ilmastonmuutoksen perättömyyttä yritteittäisiin osoittaa esimerkiksi termodynamiikalla tai mustan kappaleen ideaalilla. Tästä jos mistä erottaa huuhaan, sillä ilmastonmuutosta ei ole voitu kyseenalaistaa minkään pitävänä pidetyn teorian mukaan. Termodynamiikan yksinkertaisilta kuulostavia pääsääntöjä on helppo soveltaa, kun jätetään termodynaaminen systeemi määrittelemättä. Niinikään maapalloa ei voi pitää mustana kappaleena, koska se ei emittoi kaikkea siihen kohdistuvaa energiaa, ja toisekseen energiaa tuotetaan myös maan päällä (puhumattakaan sulasta ytimestä).

Kun kotitekoinen tiedemies alkaa esittää kaikkea vastustavia näkemyksiään tieteellisiin lainalaisuuksiin nojautuen, on keskustelu syytä jättää sikseen, koska tällöin osapuolena on hullu, joka ei ymmärrä fysiikasta mitään, tai sitten paljon koulutuksen saaneita tutkijoita oppineempi ja viisaampi henkilö. Kummassakaan tapauksessa yhteistä tajunnan pintaa tuskin löytyy.

5) Gallupien mukaan usko ilmastonmuutokseen on laskussa.
Väitteellä yritetään ennen kaikkea luoda tuntua ryhmäpaineesta, ja sen myötä yritetään vaikuttaa henkilön uskomuksiin. Oleellisinta on kuitenkin harhaanjohtava kysymyksenasettelu: ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys. Se on ilmiö, joka tapahtuu huolimatta siitä kuinka paljon siihen ihmiset uskovat.

Kappaleen alussa osoitin gallupin avulla, kuinka ilmastonmuutoksesta vallitsee konsensus. Lienee paikallaan korostaa, että en väitä ilmastonmuutoksen olevan tosi, koska asiantuntijat ovat sitä mieltä, vaan osoittaa, että kyseessä on asia, josta valtaosa asiantuntijoista on yhtä mieltä, ja täten sille on syytä antaa ansaitsemansa painoarvo. Asiantuntijoiden muodostama käsitys asiasta kuin asiasta luonnollisesti painaa monin verroin enemmän kuin maallikoiden - tai maallikon.

6) Tiedelehdet ovat osana salajuonta, koska ne eivät julkaise valtavirrasta poikkeavia ilmastoskeptisia tutkimuksia.
Tiedelehdet eivät julkaise ns. ilmastoskeptisiä tutkimuksia niiden laadun takia. Markkinatalouteen perustuvan journalismin yhtenä perussääntöjä voidaan pitää sitä, että juttujen on myytävä. Koska miltei kaikki yleistä mielipidettä vastustava on aina jossain määrin mediaseksikästä ja siksi journalistisesta näkökulmasta katsoen kiinnostavaa, ei ilmastodenialistinen näkökulma loista poissaolollaan vakavasti otettavien julkaisujen sivuilta sen takia mitä se edustaa, vaan sen takia, ettei se ole vakavasti otettavaa tiedettä.

Juuri olemattoman tieteellisen perusteiden takia ilmastodenialistista tutkimuksista uutisointi on jäänyt lähinnä päivälehtien kuriositeetiksi. Esimerkiksi Turun Sanomat uutisoi taannoin Turun yliopistolla tekeillä olevasta tutkimuksesta näin:

"-- Tutkimusta johtaneen professori Jyrki Kauppisen mukaan ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi selittää vain 5–10 prosenttia maapallon havaitusta lämpenemisestä.– Ilmasto kyllä lämpenee, mutta ei kasvihuonekaasujen takia, Kauppinen sanoo.
Hänen mukaansa YK:n alaisen ilmastopaneelin eli IPCC:n tähänastisissa ennusteissa onkin kertaluokan kokoinen virhe.
– Kansainvälisen ilmastopaneelin laskema arvo on yli kymmenen kertaa suurempi kuin meidän laskemamme tulos, Kauppinen kertoo.
Hän aikoo julkaista tutkimustuloksensa Nature-lehden kesäkuun numerossa.
Ilmastopaneelin käsityksen mukaan ilmaston lämpeneminen on lähes kokonaan ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen seurausta. Kauppisen mukaan ilmasto kestääkin paljon enemmän päästöjä kuin IPCC:n raporteissa on annettu ymmärtää.
– Minusta on kyse suoranaisesta väärentämisestä, Kauppinen sanoo.
Hän ei ole ensimmäinen IPCC:n kriitikko. Paneeli on joutunut itsekin myöntämään virheellisiksi muun muassa Himalajan jäätikköjen sulamista koskevat ennusteensa.
Kohua aiheutti viime vuonna myös Climategateksi kutsuttu tietomurto, jonka seurauksena IPCC:n keskeisten tutkijoiden sähköposteja vuoti julkisuuteen. Kirjeenvaihdon perusteella pyrkimyksenä oli ollut leimata ja eristää ilmastonmuutoksesta toisin ajattelevat tiedemiehet."

Oleellista on lähinnä se mitä ei sanota: Kauppinen ei ole ilmastotutkija, vaan kyseessä on pian eläköityvän professorin ensimmäinen ilmastonmuutokseen liittyvä tutkimus, jota ei vielä ole edes kirjoitettu. Naturelehden julkaisupolitiikan ehtona on, ettei siinä julkaistavista tutkimuksista saa ennen sitä julkaista juttuja muissa medioissa. Jää siis tutkimus - sikäli jos tai kun se nyt ensin valmistuu - Naturessa julkaisematta.

Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä median tavasta uutisoida. Ajatus siitä, ettäkö journalimsi olisi "totuuden peili" on auttamattomasti vanhentunut käsitys. Journalismi on bisnestä, siinä missä uutisointi Kauppisen tutkimuksestakin virheineen.

Lue myös Ilmatieteen laitoksen vastine. Hyvät aakkoset yleiseen medialukutaitoon saa lukemalla Mikko Lehtosen Merkitysten Maailman.

7) Rahaa on jo kulutettu miljardeja turhaan vouhotukseen!
Tämän tapaisten väitteiden keskeinen sisältö on se, että ilmastonmuutosta vastaan ei pitäisi taistella ainakaan mittavin panostuksin. Käytännössä tämä tarkoittaa lähinnä sitä, ettei missään tapauksessa pitäisi säätää lainsäädäntöä päästörajoituksien osalta: tiukentuvat päästörajoitukset kohdistuvat eritoden teollisuuteen, joka niiden myötä joutuu tekemään mittavia uudistuksia tuotantolaitoksiinsa. Työn maksaa teollisuus - ei kansa.

Tavallista kuitenkin on köyhyyden ja muun inhimillisen kärsimyksen poistamisen vertaaminen taisteluun ilmastonmuutosta vastaan. Idea on vedota tunteisiin ja antaa käsitys, että panostamalla ilmastonmuutosta vastaan, ei resursseja jää taistella käsillä olevien, inhimillisten ongelmien puolesta. Varsinaisesti tilanne on käänteinen: liian nopeasti tapahtuva ilmastonmuutos uhkaa maapallon ruokatuotantoa ja infrastuktuureja, ja sitä myöden uhkaa nostaa ruoan hinnan moninkertaiseksi ja aiheuttaa ennennäkemättömät pakolaismäärät.

Kysymys, jota kunkin sopii miettiä on, että miksi juuri sinä kuvittelet kuuluvasti siihen marginaaliseen ihmisryhmään, joka pystyy itsensä ja perheensä ruokkimaan vielä silloin, kun ruoka maksaa kymmeniä kertoja enemmän ja siitä pahimmillaan soditaan?

Ilmasto on kaikille yhteinen asia. Päästöjen vähentäminen koskee lähinnä teollisuutta - ei juurikaan tavallista kansalaista. Siksi ilmastonmuutos ei tule kansalle kalliiksi, vaikka kuinka peloteltaisiin työttömyydellä ja hintojen nousulla.

8) Ilmastonmuutoksella pelotellaan ihmisiä.
Väitettä yleensä seuraa jonkinlainen esimerkki turhaksi osoittautuneesta uhasta. Väitteen keskeinen idea on herättää ajatuksia siitä, että jos kerran jokin aiempi uhka (kuten maahan osuva asteroidi) osoittautui vääräksi, osoittautuu tämäkin. Tosiasiassa kukaan ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan. IPCC varoittaa suunnasta, johon ihminen toiminnallaan maapalloa vie - ei se väitä, että niin tulee ehdottomasti tietyllä tavalla käymään. Kyse on varautumisesta olemassa olevaan riskiin. Käyttäytymismallista, joka on ihmisen esi-isineen pitänyt hengissä jo vuosituhansia.

Hyvä esimerkki jälkikäteen viisastelusta oli kun Eyjafjöllin tulivuoren syöksemä pölypilvi esti lentoliikenteen muutamiksi päiviksi. Kun yksikään kone ei pudonnut, eikä kukaan kuollut, alkoi netin syövereistä tulla esiin arvostelua sen suhteen, että lentokielto oli suhteettoman pitkä - ehkä jopa täysin tarpeeton: kyseessä oli vain valvontaelinten vallan osoitus. On helppo ajatella, että jos koneita olisikin putoillut, ei valvontaelimiä syytettäisi ainakaan liioittelusta. Lentokieltoa (ainakin jälkijunassa) vastustaneet esittivät kaikenlaisia laskelmia siitä, kuinka kalliiksi kielto tuli (etenkin lentokonepolttoainekauppiaille) - ikäänkuin se raha olisi tullut suoraan kenen tahansa taskuun. Mutta kysyä sopii, kuinka paljon euroissa tai dollareissa maksaa ihmishenki? Entä sitten kuka niistä lentokoneet ilmaan pakottaneista pampuista olisi konetta itse mennyt lentämään?

9) Argumentointivirheet.
Näistä yleisin lienee on ilmastouskovaikseksi kutsuminen ja vertaaminen uskonnolliseen uskoon tai pyhien tekstien lukemiseen. Tärkeintä on aina muistaa, että denialisti EI ole skeptikko: skeptiset näkemykset eivät ole denialistien saavutuksia, eikä ilmastonmuutokseen uskominen tee kenestäkään uskovaista.

Toinen yhtä yleinen virhe on tieteen henkilöistäminen: Kuka tahansa keskustelua vähääkään seurannut osaa nimetä kaksi IPCC:n tutkijaa, mutta harvoin enempää. Jones ja Mann on denialistisissa piireissä ylennetty parista tutkijasta koko ilmastonmuutoksen pääarkkitehdeiksi. Tietämättömyys kertoo asenteesta enemmän kuin tietämys. Myös ilmastodenialistien kannalta mieluisia tutkimuksia tehneet henkilöt tahdotaan nostaa jalustalle.

Kehäpäätelmät ovat yleisiä ja niissä denialistit kompuroivat parhaiten: se, että IPCC olisi väärässä jostain asiasta, ei tarkoita, että denialistit olisivat oikeassa. Mikään todiste ei ole tarpeeksi, ei myöskään denialistien todisteista.

Lue lisää argumentointivirheistä.

Lukemistoa:

Ilmastonmuutoksen teoriaa

CO2 - sitoutumaton ilmastonmuutosta käsittelevä verkkolehti
Skeptikon päiväkirja - aidosti skeptinen blogi

Open Mind - kärkevämpi ilmastonmuutosblogi

Harhaluuloja ilmastonmuutoksesta - vihreä blogi

Skeptical science - todellinen tietoisku

+ sivuilla olevat linkit.

Denialistien suosimaa:

Watts up with that - ilmeisesti ihan denialistien ykkössivustoja.

Ilmastonmuutos - maailman suurin huijaus? - lukuisasti linkkejä muiden sivuille.

Lopuksi

Ilmastonmuutos voi tietysti osoittautua vääräksi hälytykseksi - ja voin vakuuttaa, että olisin kovin tyytyväinen myöntäessäni olleeni väärässä. Mutta vaikka se siksi osoittautuisikin, ei se olisi millään tavalla denialistien tähän asti tarjoamien väitteiden ansiota - ei ainakaan tieteellisen tutkimuksen puolesta.

Kaikista ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista tärkeintä ei ole se miten ilmasto lämpenee ja kuinka paljon ihminen on siihen syypää. Varmaa on, että osansa ihminen siihen vaikuttaa: jo nyt ihminen on toimillaan pilannut lukemattomia ekosysteemejä, kuten järviä ja metsiä, ja selvää on, että kun ilmakehään pumpataan myrkkyjä, myös kaasukehän - ilmastomme - ominaisuudet muuttuvat. Tärkeintä ilmastonmuutoksessa on se, miten ihminen ja luonto pystyvät sopeutumaan muutokseen, johon pitäisi kulua tuhansia vuosia, mutta mikä nyt uhkaa tapahtua sadoissa vuosissa.

Mitä miehen ystävät hänestä kertovat?

Toivottavasti eivät mitään!

Havahduin pohtimaan häirintää, sen muotoja ja yleisyyttä edellisen blogaukseni kirvoittamien kommenttien myötä. Ovatko ne häirintää? Ja jos niin missä määrin? Ainahan julkinen puhe on kirvoittanut kommentteja puolesta ja vastaan. Mutta onko iänsivuun kommenteissa toistunut vain saman teeman loputon kertaaminen? Missä on taistolainen aika, jolloin debateissa vielä kieli kukoisti?

Jos jätetään lehtikirjoittelu sivummalle, on ajatus nettikommentoinnista mielenkiintoinen sikäli, että esimerkiksi Facebookissa kommentoiti on hyvin tavallista, ja usein varsinkin ryhmissä se on vieläpä verrattain tasotonta. Blogissa tilanne on jokseenkin toinen, koska blogissa vallitsee toisenlainen diskurssi kuin Facebookissa. Samalla tavalla kuten Hesarin ja Suomi24:n keskustelupalstat ovat omansa avopotilaiden hoitokertomus.

Molemmat, niin Facebook kuin mikä tahansa julkinen blogi, ovat sosiaalisia medioita. Koen mekittävimmän eron olevan siinä, että Facebook koetaan enemmälti yhteiseksi, jossa käyttäjä on vain osana. Blogi taas on huomattavasti henkilökohtaisempi; haluan sen olevan itseni näköinen, haluan siellä käsiteltävän itselleni tärkeitä asioita ja haluan sen olevan - kommentteja myöden - siisti ja asiallinen.

Kun tekstin alle alkoi ilmestymään - ehkä jokseenkin odotettujakin - kielteisiä kommentteja, ei ensimmäisenä tullut ajateltua kaikkein ilmeisintä: miksi ne ovat anonyymejä. Vaikka blogini on hakukoineiden löydettävissä, ei satunnaisia lukijoita juurikaan vieraile, koska olen hyvin laiska lisäämään tekseihini tunnisteita - enkä niitä lisännyt puhumaani postaukseenkaan. Käytännössä blogiani lukevat silloin tällöin vain osa tuttavistani ja korkeintaan pieni kourallinen Facebookin kautta sen löytäneitä henkilöitä. Olisikin melkoinen sattuma, että kirjoittaessani typeryydestä ilmastodenialismin ja maahanmuutorkitiikiksi naamioituneen rasismin kautta, blogilleni eksyisi joku minulle tuntematon kavereineen ja alkaisi pommittamaan tekstiäni kommentein - sinällään minun on vaikea uskoa, etteikö purnaamista olisi löytynyt myös vanhemmista aiheista, mutta jostain syystä nyt aasin selkä katkesi.

Minä kirjoitan lehtikirjoituksia myöden mielipiteeni omalla nimelläni ja esiinnyn aina omilla kasvoillani. Miksi siis kommentoida anonyymisti?

Kysymyksen asettelu ei ole sattumaa - eittämättä kommentoijat lukevat tämänkin tekstin.

Surkuhupaisinta lienee on se, että ensinnäkään kommenttien taustalla ei oikeastaan voi olla kukaan muu kuin jokin aiemmista tutuistani. Toisenkseen, kommenttien diskurssi jatkaa siitä mihin se on toisaalla jäänyt ja kolmannekseen, tunnistan kommentoijien kirjoitustyylin.

Miksi siis kommentoitte - "Enkelten & Kaupunki" - anonyymisti?

Viimeisen vuoden aikana on uskoni yksilön ilmaisuvapauteen ollut jatkuvasti jonkinlaisella koetuksella. Niin pitkään kuin muistan, olen aina ollut valmis puolustamaan sananvapautta melkeinpä millaisin uhrauksin tahansa. Olen useasti saanut kuulla, kuinka ihailtavin piirteeni on usko siihen, että kuka tahansa pystyy kehittymään aina. Siksi on minusta erityisen surullista ja haikeaa, että huomaan ajoittain olevani täysin valmis rajoittamaan tasavertaista sananvapautta. Aristokratia vaikuttaa kutsuvalta - koska pari kolme viikkoa sitten kuulin kärjistetyn lausahduksen sen puolesta. Usko ihmisten ja mielipiteiden tasavertaisuuteen voi minussa huonosti.

Omituisinta on kuitenkin se, että tätä uskoa ei ole jäytänyt sitä vastustavat tahot, vaan sen turvin toimivat henkilöt. Se saa minut ajattelemaan, että ehkä ilmaisuvapauden rajoittamisen taustalla onkin useimmiten ollut enemmänkin järkipitoiset kuin valtaan liittyvä syyt. Se on saanut minut myös epäilemään, ettei kasvu ja kehitys välttämättä ole kaikkien kohdalla mahdollista - ajattelutapa, joka on ollut ehkä kaunein ja omin persoonallisuuteni piirre.

Mutta voi tietysti olla, että olen vain väsynyt taistelemaan. Ehkä mieli muuttuu kun saan levättyä.

Sillä välin kuitenkin olen jo ryhtynyt rajoittamaan kommentoitia. Facebookissa näin parhaaksi ensin potkia osan kavereistani pois ja perustaa erillisen "trollilistan" jolle passitan kaikki ne, jotka seinäsottailullaan pilasivat hyvätkin keskustelut, hyökkäilivät arvojani vastaan ja karkoittivat muut kaverini. Trollilistalaiset eivät näe muistiinpanojani tai tilapäivityksiäni. Siellä olevia henkilöitä en haluaisi syystä tai toisesta tyystin poistaa kavereista, ja ehkä heitä vielä joskus palautan muiden joukkoon.

Blogissani ainoaksi mahdollisuudeksi näin ottaa käyttöön ennakkosensuurin - ainakin toistaiseksi. Tuntuu jotenkin järjettömältä, että välttyäkseni junnaavilta, tuhanteen kertaa kuulluilta, sitkeästi samaa tarjoilevilta kommenteilta, olisi minun kirjoittettava sellaisia mielipiteitä joita lukijat haluavat lukea. Tämä on minun blogini, jossa kirjoitan omista mielipiteistäni ja omasta elämästäni. Menkööt apinat roikkumaan naapuripuun oksille - tänne ne eivät ole tervetulleita.

Vallankäyttöä tämäkin.

Ilmastonmuutosdebattiakaan ei olla käyty vielä loppuun: Aion julkaista blogissani kattavan ilmastonmuutosta ja siihen liittyviä arvo- ja merkityskerroksia käsittelevän kirjoituksen, jonka tarkoituksena on kertoa miksi MINÄ tavallani ilmastonmuutokseen suhtaudun.

Typeryyden nyanssit

"Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestäkään aivan varma."

Näin lausahti Albert Einstein todistettuaan ydinpommin voimaa. Sen enempää Einsteiniin itseäni verraten, on pakko myöntää, että ihmisten typeryyden määrää ei voi kuin äimistellä.


Tämä teksti menee vääjäämättömästi kohti rasismia ja ilmastoskeptisyyttä, joita molempia tuntuu leimaavan sama konservatiivinen kankeus ja kyvyttömyys ymmärtää kokonaisuuksia. Olen keskustellut näistä asiosta paljon - kuunnellut ja ottanut kantaa kuinka luonnontieteellisesti pitävinä pidettyjä havaintoja on kierretty milloin minkäkinlaiselle mutkalle, kuinka tilastoja on tulkittu mielivaltaisesti, ja kuinka syitä omille uskomuksille on etsitty sieltä missä niitä ei ole. Milloin räikeitä virheitä yrittää oikaista, silloin saa kuulla olevansa "ilmastouskovainen", "kukkahattutäti", "rasisti" tai ihmisten "lokeroija". Kaikki nämä nimitykset kuullostavat aika merkillisiltä sellaisien ihmisten suista, jotka ovat valmiita heittämään kaikki "somalineekeriloiset" ulos maasta tai soveltamaan heille eri lainsäädäntöä kuin muille, tai jotka pitävät uskottavimpana öljy-yhtiöiden tuottamia ilmastotutkimuksia kuin vastaavia riippumattomien tahojen tekemiä.


Aikansa jaksaa toivoa, että kun tarpeeksi kauan ja vakuuttavasti yrittää kertoa, että väitteissä on meteorin mentäviä aukkoja, niin lopulta tulisi järki typeryyden paikalle. Kauan voi yrittää hevostakin opettaa laskemaan, mutta lopulta on vain myönnettävä, ettei sen ole sitä mahdollista oppia. Irvileuka väittää toista; esittelee todisteitaan ja väittää toista vielä senkin jälkeen, kun tiede on jo todisteet tehnyt tyhjäksi. 

"Terve järki on kokoelma ennakkoluuloja, jotka ihminen hankkii ennen kahdeksantoista vuoden ikää."

Einsteinin tuomio terveestä järjestä on lohduton - vailla humanistista toivoa siitä, että ihminen voi muuttua. Toki muutos on mahdollinen, mutta ei aina. Vannoutunut rasisti kärsii sosiopaattisista oireista. Hän on etenkin empatiakyvyn osalta pahasti tunnevammainen; kykenemätön käsittämään muiden tunteita ja asettumaan muiden asemaan. 

Rasismiin liittyy oleellisesti myös valta - tai tarkemminkin sen tuntu: oma mitätön elämä tuntuu paremmalta, kun on joku jota syyttää ja potkia kaikista pieleen menneistä asioista. Muita ihmisiä tai kohtaloa voi aina syyttää siitä, että on itse jämähtänyt omaan surkeaan tilanteeseensa. On paljon helpompi mutista, ettei koskaan ole saanut mahdollisuutta ja vetää vielä yksi tuoppi olutta, kuin tehdä jotain elämällään. On helpompi toimia ennakkoluulojensa perusteella, kuin yrittää ymmärtää niitä.

Terve järki taasen tuntuu olevan ilmastoskeptikoiden terävin miekka. Ei haittaa, että vedotessa vaikka termodynamiikkaan, oleellisin osa teoriasta jätetään huomiotta (tai sitä sovelletaan mielivaltaisesti), kunhan sanomaan saadaan terveen järjen tuntu, jota voidaan kuvittaa kivoilla kaavioilla. Ennen Jonesin ja Mannin välistä julkisuuteen vuotanutta sähköpostittelua, he olivat ilmastodenialistisesta näkökulmasta katsoen vain pari mitätöntä tutkijaa. Kun sitten paljastui, että he olivat kaunistelleet tutkimustuloksiaan, he ylenivät silmänräpäyksessä kahdeksi merkittävimmäki hahmoksi koko ilmastonmuutoksen osalta. 

Viis siitä, että ICCP:n raporttia on ollut tekemässä tuhannet tutkijat ympäri maailman: kun kaksi heistä vääristelee tietoa, voidaan naama peruslukemilla vakuuttaa, että koko tutkimus kaikkine kasvihuoneteorioineen on syytä heittää romukoppaan. Päälle voi vielä räkäistä, ettei ilmasto edes lämpene!

Sittemmin kun käy ilmi, ettei lämpenemistä voikaan kieltää, osa "skeptikoista" muuttaa kantansa sellaiseksi, että ilmasto kyllä lämpenee, mutta ei ihmisen ansiosta. Toinen raiteilta vähän kauemmaksi tipahtut koulukunta väittää yhä, että ilmasto viilenee, vaikka napajäätiköt ja Grönlantin jääpeite surkastuvat ja keskilämpötila on kiistatta nousussa.

Surkuhupaisinta koko asiassa on argumenttien taso. Aina voi järkeillä, että mihin verrattuna ilmasto muka lämpenee. Voidaan verrata nykyistä ilmastoa miljoonan vuoden takaiseen, ja vakuutella, että nyt on itseasiassa kylmä kausi, jota seuraa odotettu lämpimämpi kausi. Jotenkin tämän pitäisi sitten vielä todistaa, ettei ilmasto lämpene (?). Koeta siinä sitten selittää, että on aivan sama, vaikka viimeisen kuudenkymmenen vuoden keskilämpötilan muutosta verrattaisiin niihin olosuhteisiin kun maapallo oli vielä möhkäle hehkuvaa laavaa, on keskilämpötila silti noussut viimeisen kuudenkymmenen vuoden ajan. Jäätikötkään eivät kuulemma vähene, vaikka satelliittikuvat niin väittävät (nehän ovat väärennettyjä), ja vaikka nyt sulaa 100 000 vuotta vanhaa jäätikköä Grönlantista. Kansalliseepoksetkin voi ihan hyvin ottaa tosissaan, ja väittää, että Grönlanti on saanut nimensä siitä, että se oli niin vihreä silloin kun viikingit sinne menivät - tosiaan tuhat vuotta sitten. Sen sijaan, että jään ikäparadoksia selitettäisiin ulottuvuuksien välisellä jääpeitteen siirtymisellä avaruus-aikajatkumon poimulla (joka sopisi teemaan paljon paremmin), selitykseksi tarjotaan vain sitä, että "vihreä" on suhteellinen käsite. Tuhannen vuoden takaista lämmintä aikaa ei liene kukaan kiellä - harvemman silti luulisi väittävän satoja metrejä meren pinnan alapuolla olevan Grönlantin olleen tuolloin "vihreä".
   

Vastapuolen kylvävistä perusteluista - siis huomaa, perusteluista - ehdoton suosikkini on tämä: "ilmaston lämpeneminen on paskapuhetta!" Lausahdus kiteyttää erinomaisesti kaikki ne typeryyden nyanssit, jotka kieltämiseen liittyvät. Aivan sama mitä tieteelliset havainnot näyttävät jos voi uskoa siihen, mikä mukavammalta tuntuu; kuten harhainen käsitys siitä, että suomen kansa yhdessä rysäyksessä tuli tänne jostain, ja että olemme aina olleet yhtenäinen kansa, jota vuoroin venäläiset ja ruotsalaiset ovat hallinneet, mutta joilta lopulta itsenäisyytemme otimme.

Vähänpä on väliä sillä, että jokainen suomalaisena pidetty suomalainen on alkujaan jostain muualta - että vielä reilut sata vuotta sitten maata hallitsi ylimistö, jolla ei ollut mitään tekemistä rahvaan kansan kanssa, että yhteinen kulttuurihistoriamme on peräisin kansallisromantikkojen kynistä - ei todellisista tapahtumista. Ennen keskusjohtoisuutta ja kansakouluja ei ollut edes varsinaista suomen kieltä: idässä puhuttiin venäjää, lännessä ruotsia ja siinä välissä jotain omaa vahvasti murteista mongerrusta, josta kielemme koottiin.
  

Ainoa "alkuperäinen" väestö Suomessa on saamelaiset ja heitä kutsutaan etniseksi vähemmistöksi. Tämä kansalliskuvan mukainen suomalainen kansa tuhosi leireillä kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka olivat liian punaisia ollakseen samaa kansaa. Omia veljiä ja siskoja. Ja käskyn antanut tuhoaja on ehkä suurin suomalainen sankari. Eräästä kiistellystä kaljupäästä en viitsi edes sen paremmin mainita.

Liittyi sokea usko sitten menneeseen, nykyisyyteen tai tulevaisuuteen, ei sen varassa pitäisi lähteä taistelemaan, kuten keskiajan kristityt ikään. Tärkeämpää kuin kinata siitä aiheuttaako ihminen 10% vai 80% ilmaston lämpenemisestä olisi tehdä jotain sille, että ihminen vaikuttaisi siihen mahdollisimman vähän. Maassa, jossa tutut ja puolisot raiskaavat 15 000 kertaa vuodessa, ei ulkomaalaistaustaisten tekemät 100 raiskausta ole se merkittävin ongelma.

Versus muut.

Lyön vetoa, että suuri osa blogaajista kirjoittaa kerran vuodessa merkinnän otsikolla "kevät". Jokin vuodenajassa muuttaa ihmistä. Ehkä se on valo, lumen sulamien ja luonnon herääminen - tai sitten kaikki se koiranpaska ja roska, joka lumen alta paljastuu. Vielä muutama vuosi sitten suorastaan hermostuin kuullessani ensimmäiset pikkulintujen laulut.

Syksy: se sopii minulle paljon paremmin. Tai niin ainakin luulin. Viime syksynä havahduin siihen, kuinka äkkiä mieli voi vetää mustaksi. Masennuksen kanssa taistelu on jo niin tuttua kauraa, ettei siihen sen enempää kiinnitä enää huomiota: Kun masentaa niin masentaa - kun ei niin ei. Vasta kun sain kädestä pitäen opastusta, aloin ymmärtämään, että lähestyvää pimeyttä vastaan on turha taistella. Kysymys on vain seratonitasapainon horjumisesta, jonka voisi oikaista lääkkeillä, mutta joka korjaantuu itsestäänkin, kunhan sille vain antaa aikaa.

Nyttemmin se inhoittavin vuodenaika - kevät - tuntuu toisenlaiselta. Lintujen laulu on oikeastaan aika mukavaa, eikä minulla enää valoakaan vastaan niin paljon ole kuin ennen, joskin asiaan saattaa vaikuttaa myös entistä paksummat verhot.

Kirjoitin eilen yöllä kahden tienoille. Päätteeksi käväisin vielä Facebookissa naureskelemassa älyllisesti rajoittuneiden kommentoitia rasismista ja ilmastonmuutoksesta. Sängykyyn päästyäni katselin Star Trek Entrepriseä ja sammutin toosan lopulta vähän ennen puoli neljää. Kello soi yhdeksältä - toiset ystävistäni pitävät niin myöhäistä heräämisaikaa lööbailuna, mutta pitäkööt. Eilinen oli hyvä päivä.

En ole vielä paneutunut pääsykoekirjoihin. Käytän ehkä tekosyynä sitä, että luettavana on tismalleen samat kirjat ja kappaleet jotka jo viime vuonna luin kolmeen kertaan, ja joista tein silloin myös hyvät muistiinpanot. Esseevastauksia luonnehdittiin erinomaisiksi, mutta musiikkiteorian osaamiseni vuosi rankasti. Kirjojen lukemisen sijaan olenkin kuluttanut aikaani musiikkiteoriaan perehtyen. Kirkkosävelajit, tupletit, intervallit, tahdit ja soinnut ovat jollain tavalla hanskassa - paljon paremmin kuin viime vuonna, mutta parannettavaa riittää vielä paljon.

Olen koko ikäni kuullut, että minun pitäisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Epävarmuuden kukoistaessa "kaikkien" on helppo luulla olevan oikeassa, mutta itsevarmuuden myötä - kun alkaa tuntemaan paremmin peilistä irvistävän kaverin - alkavat muiden neuvot vaikuttamaan ontoilta. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. En ymmärrä miksi väkisin on rakennettava päänsisäisiä aitoja ja kuluttaa suunnaton määrä energiaa pitämällä jokainen juttu omassa lokerossaan. Sitä sitten kutsutaan itsekuriksi - maagiseksi voimaksi, jonka avulla kuvitellaan selviävän mistä tahansa: arjesta, laihduttamisesta, alkoholismista. Vuosi toisensa jälkeen kieltäen ja uudestaan yrittäen: sama kehä pyörii murtumatta.

Neuvot kuullostavat typeriltä ihmisten suista, jotka koskaan eivät saa mitään aikaiseksi.

Jättäessäni omaan arvoon muiden neuvot ja kieroutuneet käsitykset itsekurista, olen lyhyessä ajassa saanut aikaan paljon enemmän, kuin vuosiin yhteensä: Singularis on valmiimpi kuin koskaan, Qwarru etenee hyvää vauhtia - kuten vuorollaan kaksi muutakin teosta, pänttääminen tuottaa tulosta ja työn tekeminen kannattaa mukavasti. Ohessa olen äänitellyt minuuttikaupalla omia kappaleita, ideoinut uudelleen galaksinvalloituspeliä, opiskellut ruotsia, jättänyt lihansyönnin (kahden vuoden jälkeen voinee sanoa, että myös onnistunut luopumaan tupakasta), korjannut ruokavalioni terveellisemmäksi, laihtunut 6-7 kiloa parissa-kolmessa kuukaudessa, saanut uusia tuttavuuksia ja juopotellut.

Tehkää te, yhteen asiaan kerrallaan keskittyvät, mitä pystytte, niin minä teen mitä haluan.

Ehkä sittenkin olen kevätihminen.