Pelitraileri isolla rahalla.

Kävin katsomassaq James Cameronin Avatarin. Katsoinpa vielä 3D version, koska jotenkin oletin, että kyseessä on elokuva, joka nimenomaan pitää katsoa 3D:nä, ja mikäpä olisi sen parempi ensimmäinen 3D -kokemus. Lyhyesti sanottakoon, että en suuremmin pitänyt juurikaan koko kokemuksesta.

Ensinnäkin, kyseessä ei ole mikään oikea 3D vaikka niin yritetään väittää. Katsoja seuraa elokuvaa kaksiulotteiselta kankaalta, johon projektoidaan kaksi päällekkäistä, eri suntaan polarisoitunutta kuvaa. Päässä pidetään laseja, joiden linssien polarisointi suorattaa toisen päällekäisistä kuvista ja näin siis molemmille silmille näytetään oma kuvansa, joissa olevat asiat ovat horisontaalisesti hieman eri kohdilla ja näin silmää hämätään antamalla vaikutus syvyydestä. Stereonäkö toimii tällä periaatteella, ja jos se toimii luonnossa, miksei siis keinotekoisesti elokuvasalissa.

No koska kuva katsotaan yhä kaksiulotteisesta kankaasta ja ennenkaikkea, koska elokuvan kuvaamisessa on käytetty pitkälle hioutuneita elokuvauksellisia keinoja, joilla katsetta ohjataan. Kuvaan 3D vaikutuksesta huolimatta ei voi kohdistaa katsettaan kuin teräviin kohtiin - tai voi tietysti, mutta epäterävät kohdat eivät tule teräviksi. Eri syvyydellä olevat asiat ovat kuitenkin kaksiulotteisia, ja lopulta näyttääkin siltä, että elokuva on koottu pahveista, jotka on vain aseteltu eri kohtiin jonkinlaista laatikkoa.

Suurin moka oli kuitenkin tekstityksessä. Suomalaiset ovat tottuneet keskitettyyn ruudun alarivissä kulkevaan, useimmiten kahden, korkeintaan kolmen rivin tekstityksiin valkoisella, mustareunausella fontilla. Avatarin suomentaja-neropatit kuitenkin turvautuivat amerikkalaisen keltaiseen tekstiin (ja varmasti myös fonttiin). Teksti oli jossain syvyystasossa - minkä idea oli varmasti olla mahdollisimman lähellä muita "tarkennussyvyyksiä". Tästä syystä teksti oli milloin vasemmassa reunassa, milloin oikeassa - joskus jopa keskellä ruutua - riippuen siitä oliko kankaalla samaan aikaan jotain "lähempänä" kuin teksti. Hieno idea - varsinkin, kun kohdistus toisinaan unohtuu, jolloin teksti jääkin syvyystasolla jonkin lähempänä olevan asian "taakse" näkyen kuitenkin esteettömästi. Silmä "tykkää lujjaa" mokomista perspektiivivirheestä. Silmälle oli niin raskasta kohdistella kilpaa ruudulla olevien asioiden ja tekstien välillä. Oli keskityttävä joko tekstiin tai elokuvaan. Sen jälkeen keltainen oksennus olikin enimmäkseen tiellä.

Elokuva itsessään nyt oli aika tyhjänpäiväinen pläjäys: lähes tunnin liian pitkä ja se näytti aivan pelitrailerilta, mikä sitten herättääkin kaikkein mielenkiintoisimmat motiiviteoriat:

Tietokonepelien budjetit lähestyvät elokuvien budjetteja, ja toisinaan jopa ylittävät niistä useimmat. Cameron korjaa tilanteen tekemällä elokuvan, joka tietojeni mukaan maksoi noin 230 miljoonaa dollaria - taloudellinen uhraus, joka saa taas pelien budjetit näyttämään rinnallaan mitättömiltä. Mutta miksi ihmeessä raha pitää käyttää digitaaliefekteihin, jotka saavat koko leffan näyttämään enemmän peliltä kuin elokuvalta?

Yksi Avatarin keskeisistä teemoista liittyy luonnonsuojeluun. Cameron on leffaa suunnitellessaan kyllä Dyyninsä lukenut - sen verran komiasti sankari ratsastaa hiekkamadolla, eiku siis lentoliskolla, eikä vanhat teemat aina Tanssii Susien Kanssa ja Viimeinen Samurai -elokuvistakaan ole unohtuneet. Sisältö oli heppoista ja niin ennalta-arvattavaa, ettei elokuva takuulla ketään päässyt yllättämään. Pysyypähän popparit paremmin laatikossaan. Pistää miettimään, kuinka suuri prosentti elokuvan budjetista mahtoi mennä käsikirjoittajien taskuun? Tuskin suuri. Cameron ei varmasti olisi imarreltu, jos hänelle kerrottaisiin, että monessa pelissäkin on parempi käsikirjoitus kuin tässä viritelmässä.

Myös luonnonsuojeluteema tulee mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa, kun oikeaa luontoa ei varmaankaan minuttiakaan ole elokuvaan taltioitu - eläimistä puhumattakaan. Näyttelijätkin olivat ruudulla suurimman osan ajastaan animaatioina. Kaikki on tehty tietokoneella, eikä mikään erehdy pitkään edes näyttämään muulta kuin yliluonnollisilta efekteiltä.

Ne neljä vuotta, jotka Cameron käytti Avatarin tekemiseen, olisivat kuluneet paremmin vaikka sukkia järjestellen.

Avatar ei ole täysin kehno elokuva - se on turha, mutta teknisesti viihdyttävä. Se on enemmän animaatio kuin leffa, mutta jos ei moiset pikkujutut haittaa niin mitä sitten. En usko että tämä wannabe-3D villitys on merkittävästi edeltäjäänsä kestävämpi. 3D tulee jäädäkseen sitten kun se on oikeasti kolmiulotteista: sitten kun esineiden ja henkilöiden taakse voi kurottaa katsomaan ja kun katseen voi kohdistaa minne tahtoo. Ai niin, mutta sellainenhan on jo. Sitä kutsutaan teatteriksi. Ei tekisi leffafriikeillekään pahitteeksi välillä käydä tutustumassa siihen ihmetykseen.

Elokuva elää sykleissä. Nyt on populaarissa jälleen attraktion aika, jolloin elokuvia mennään katsomaan ensisijaisesti teknisen toteutuksen - ei sisällön takia. Valitettavasti.