Mikko joutuu tuomiolle. Mikko menee vankilaan.
Päästyään pois Mikko aloittaa uuden elämän. Hänestä tulee pidetty ja arvostettu, ja hän on päättänyt muuttaa maailmaa. Kallonsa murtanut mies näkee Mikon esiintymässä. Hän kertoo, mitä Mikko oli tehnyt.
Mikko joutuu taas tilille. Häneltä kysytään miksi?
Mikko vastaa sanomalla, että hän on rangaistuksensa suorittanut, että asia pitäisi antaa olla. Niin sanovat hänen kannattajansakin. Mutta kaikkien huoli ei taitu. Aikansa samaa hoettuaan Mikko herpaantuu - sanoo jo vihaisena, enempiä ajattelematta, että "jos koko pamputettu mies olisi pysynyt omassa kylässään, ei mokomaa juttua olisi edes tapahtunut".
Juhani oli heikko poika. Hän oli hintelä ja kirjaviisas - oikea opettajan lemmikki. Tuntien välillä häntä kiusattiin. Haukuttiin, heitettiin lumella ja häntä kaadeltiin. Juhani ei ymmärtänyt miksi.
Kerran yksi kiusaaja löi Juhania niin, että Juhanin silmä meni mustaksi. Opettaja näki tapahtuman ja puuttui siihen rankasti. Hän oli jo pitkään kiusaajia torunut, mutta nyt oli menty liian pitkälle.
Opettaja pani kiusaajan pyytämään Juhanilta anteeksi koko luokan edessä, ja vielä lisäksi määräsi kiusaajalle jälki-istuntoa.
Yksin hiljaa rangaistusta istuessaan kiusaaja syytti kaikesta Juhania: jos Juhani ei olisi siinä koulussa ollut, ei mokomaa juttua olisi koskaan tapahtunut.
Se ei jäänyt viimeiseksi kerraksi kun kiusaaja Juhania löi ja sen jälkeen Juhania syytti anteeksi pyytämisen nöyryytyksestä ja jälki-istunnosta. Joka kerran hän löi Juhania kovempaa.
Vuodet vierivät.
Nyt Juhani on aikuinen. Kiusaajan kohtalo on tuntematon, eikä Juhania ole lyöty, haukuttu, heitetty lumella tai kaadettu moneen vuoteen. Enää Juhani kantaa vain arvet.
Juhani seuraa Mikkoa ja kuuntelee esikuvaansa. Mikko sanoo: "jos koko pamputettu mies olisi pysynyt omassa kylässään, ei mokomaa juttua olisi edes tapahtunut".
Juhani kuulee sanat ja löytää niistä oikeutta.
- Herra Silinteri ja Maailmanlopun Tehdas.
Nimet eivät viittaa oikeisiin ihmisiin.
Tämä on kyllä mielenkiintoisella tavalla häiritsevää tekstiä. Sitä en kyllä pysty mitenkään hahmottamaan, miten tämä liittyy silintereihin ja muihin herroihin. Tai edes itse tarinaan, josta en tiedä mitään.
VastaaPoistaEi aukea juttu mutta ei se kai haittaa. Syntyypä taiteellinen vaikutelma - vieraannutusefekti :)
VastaaPoista