Suomen perustuslaissa sananvapaudesta on säädetty näin: "Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. - -"
Puhutaan oikeudesta, ei velvollisuudesta.
Yleisradio uutisoi Yle-maksusta päätöksenä jo silloin, kun muut mediat vasta kertoivat, että tällainen esitys on tehty. Sittemmin Yle tarjosi jos jonkinlaista gallup-tulosta, joiden mukaan valtaosa suomalaisista pitää maksuideaa hyvänä. Ja nyt, kun viestintäministeri Lindén näki parhaaksi jättää koko asia ainakin toistaiseksi sikseen, Yle uutisoi asiasta omalla objektiivisella tavallaan näin: "Eduskuntaryhmien tahto saattaa kääntää Lindénin pään"
Yle-maksuidea myytiin hyväuskoisille ihmisille, joille luvattiin 50 euron säästö televisiolupamaksuista. Lohtu oli jo tuoreeltaan käymässä ohueksi, kun lähes lupauksena kaavailtu 175 euron vuotuinen maksu kotitaloutta kohden nousi 195 euroon ennen kuin lopullista päätöstä koko makusta edes ennätettiin tehdä.
Maksun suuruus kiinnostaa kiinnostaa kaikkia, vaikka suurin ongelma liittyykin siihen, miten eurot on tarkoitus kerätä. Mediamaksun myötä maksamisesta tulisi pakollista, siihen velvoitetaisiin kaikki kotitaloudet ja iso osa yrityksistä, ja maksamattomat maksut voitaisiin viedä perintään. Tällaisen maksun pakkomainen luonne muistuttaa ennen kaikkea tasasuuruista veroa, jonka kerääkin julkinen - mutta tulosvastuullinen - yhtiö. Samainen yhtiö näki aiheelliseksi laajentaa tarjontansa internettiin kysymättä mitään maksajilta. Yhtiön strategia on levittäytyä kaikkialle niin, ettei kukaan välty sen tuottamalta sisällöltä, ja tällä varjolla panna kaikki palvelusta maksamaan.
Väistämättä tulee mieleen digiverkko, joka niin ikään myytiin naiivisti esittämällä, että kaksisuuntainen digiverkko yhdistäisi tietokoneen ja television, lisäisi kanavien määrää ja toisi teräväpiirtolähetykset joka kotiin. Näistä lupauksista toteutui ainoastaan kanavien määrän kasvu - edes tarjonta ei merkittävästi kasvanut: olivathan uudet kanavat samojen yhtiöiden omistuksessa, joilla jo oli televisiokanava. Teräväpiirto jäi haaveeksi siinä missä digiverkon kaksisuuntaisuuskin.
Mutta jos Yle saa riippumattoman rahoituksensa, on vain ajan kysymys, koska digiverkon uudistusrumba alkaa. Silloin edessä on taas ainakin uusien laitteiden hankkiminen.
Tosin Yleisradiota ei voi ontumatta syyttää siitä, että Suomeen digiverkko tuli, sillä päätöksen teki hallitus ja digiverkon rakensi Digita. Yle vakuutti, että vanha verkko oli tiensä päässä ja että digisointi on taloudellinen ratkaisu ja ettei se ainakaan vaikuta TV-lupamaksuun. Mutta kyllä vain vaikutti - ei edes kasvaneen ohjelmatarjonnan vuoksi, vaan nimenomaan TV-verkon digitalisoimisesta aiheutuneiden kustannusten vuoksi.
Televisiosta voi luopua ja TV-luvan irtisanoa, mutta mediamaksulta ei välty kukaan. Yle-maksun tarkoituksena on riistää valinnan vapaus, sen oletuksen varassa, että kaikki katsovat televisiota ja käyttävät Ylen palveluita.
Alun perustuslakiviittaukseen palaten on pakko kysyä, onko tiedon vastaanottaminen Yleltä oikeus vai velvollisuus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos teksti on ajatusta nopeampi - älä vaivaudu.