Kulttuuri turmelee

Viikonloppuna kuulin, etten osaa kirjoittaa - tai sitäkin varmempi tämän asian kertonut henkilö oli siitä, ettei minulla ole ainakaan mitään sanottavaa, mikä voisi ihmisiä kiinnostaa. Tämä oli seurausta siitä, että otin tuttavani - paikallisen, yleisöäkin keränneen kolumnistin - puolen väittelyssä, jossa hänen kirjoitustaitojaan vastaan hyökättiin. Ajattelin, että pienestä humalasta huolimatta, pitäisi asia varmaankin nähdä korrektisti.

No ei sitä sitten niin nähty. Toinen oli sitä mieltä, ettei suostuisi toiselle kirjoittamaan, ja toinen, ettei suostuisi kirjoituksia edes lukemaan. Kaikki ovat siis tyytyväisi, mutta miksi riita.

Kyse ei ollut kirjoitustaidoista, sen enempää kuin julkaisun laadusta, vaan siitä, että valtaa on joutunut käsiin, jotka eivät tiedä mitä sillä tehdä. Ensinnäkin kolumnistituttavani käyttää valtaa olla kirjoittamatta muihin kuin yhteen tiettyyn julkaisuun. Tämä ei suoraan tarkoita, että hän pitäisi muita julkaisuja huonona (näin ainakin uskon), vaan enemmänkin siitä, että hänellä on kanava, joka täyttää hänen tarpeensa ja joka hänestä tuntuu hyvälle. Hän saa kirjoittaa mitä hän haluaa, ja se julkaistaan. Nyt kun hänellä on siis valtaa valita, hän myös harjoittaa sitä valtaa (vaikka varmasti harjoitti samaa valtaa jo ennen kuin valinnan mahdollisuutta edes oli).

Toisaalta valtaa käyttää myös kilpaileva media, joka eväisi kolumnistituttavaltani kaikki mahdollisuudet kirjoittaa julkisesti. Tämä johtunee paitsi siitä, että ko. kolumnisti edustaa eri arvoja kuin tämä toinen julkaisu, mutta myös asenteista: "kilpailevaa mediaa" johon tuttavani kirjoittaa ei toisessa lehdessä pidetä edes kilpailijana, vaan täysin mitättömänä.

Ja tällainen viesti välittyy lehdeltä, joka useaan otteeseen on mainostanut itseään paikallisena ja kaikenlaisen kulttuurin lehtenä. Ei riitä, että lehti yrittää ottaa kaikkipuolisen kannan kulttuuriin ja ympätä kaikki sisäänsä - ikään kuin ottaen kulttuurin omakseen. Sen pitää vieläpä aloittaa hyvän ja huonon kulttuurin jaottelu. Viis kulttuurillisesta dualismista, joka meillä täällä Suomessa on vahvana vaikuttanut aina säätyläisyydestä lähtien: lyödään kaikki samaan pataan vain.

En kuitenkaan loukkaantunut siitä, että kirjoitustaitojani ja asioitani tuolla tavalla arvostellaan: miten niitä voisi arvostella, jos ei ole koskaan ensimmäistäkään kirjoitustani lukenut. Tiesin heti, että en "saa" kirjoittaa kulttuurilehteen, koska en ole julkkis - edes niin turha, kuin kyseisen lehden "Forssalaista alkuperää" tai Forssassa joskus käynyt se-ja-se. Ymmärrän kyllä hyvin sen, että lehteä voi harmittaa se, että päästi kolumnistituttavani luistamaan otteistaan, ja näin menetti paikallisen kirjoittajan, joka edusti toisenlaista kulttuuria.

Eniten minua ärsyttää kuitenkin se, että ihmiset, jotka eivät selvästikään tiedä juuri mitään kulttuurista, perinteestä saati näiden taustalla olevasta historiasta, ovat olevinaan kulttuuritoimittajia. Kyseessä on ilmaisjakelu, joka rahoitetaan mainoksilla. Perustava idea on kertoa mitä alueella tapahtuu ja siinä sivussa mahdollisuuksien mukaan joistakin esiintyjistä. Toisinsanoen lehti on populaari ja sen journalismin tyyli lähinnä gonzoa. Se on siis jotain, jota "korkeakulttuuri" siinä missä "alakulttuurikin" vastustaa. Turha siis yrittää olla joviaali, selittää, ettei puolia ole otettu, kun se on kerran jo tapahtunut.

Yritin asiasta kertoa näkemykseni ja perustelut, mutta minua ei kuunneltu. Vallankäyttöä sekin. Surullista on se, että ihmiset niin helposti alkavat odottaa jonkinlaista palvontaa heti kun he saavat aikaiseksi jotain tunnettua. Olen itsekin siinä pisteessä seisonut, mutta sittemmin selvinnyt - kuten ovat useimmat tuttavanikin. Se on vain työtä tai harrastusta. Se on jotain mitä tekee. Palvonnan odotusten jälkeen kasvaa kiitolliseksi siitä, että on yleensä mahdollisuus niin tehdä. Ehkä vielä hekin ymmärtävä, että kulttuuri voi turmella jos sitä ei ymmärrä.

Silti ylpeys säilyy: enpä heti siihen lehteen tekstiä - saati kuvia - myötäisi julkaistavaksi.