Tappia myöden täynnä musiikkiteoriaa

Kyllä sitä saa musiikistakin vaikeaa, kun yrittää sitä paperille kirjoitettavien merkkien avulla selittää. Olen nyt lukenut musiikista niin paljon, että koko käsitys kansan- taide- ja populaarimusiikin käsitteet ovat pelkkää sumeaa mössöä päässäni. Yli-valmistautuminen kuvaa tunnetilaani parhaiten, tai kuvaisi, jos muistaisin kaiken maailman yksityiskohda, kuten henkilöt ja vuosiluvut. 

Artikkelit sekoavat päässäni. En muista missä mitäkin puhuttiin, mitä mikäkin käsittelee. Kaikki on niin monimutkaista, etten osaa edes aloittaa vastaamista: "selvitä musiikkinäytteen rakenne, erottamalla sen osat (kuten säkeistö ja kertosäe)". Kun jokin noin yksinkertainen on ensilukemalta täyttä hepreaa, mitä mahdollisuuksia on purkaa jotain vaikeampaa.

Aika käy vähiin.

Intervallit tuottavat jatkuvasti vaikeuksia. Niiden erot ovat selvät, mutta korva ei tahdo kuulla niitä. Yritän ehkä liian kovin, sillä erityistä hankaluutta tuottaa kvartti. Päätelmä perustuu siihen, että kvartti kuulostaa konsonoivassa ympäristössä dissonoivalta ja dissonoivassa ympäristössä konsonoivalta. Näin siis kaksi äänisenä. Tajusin muistavani tämän jostain myöhemmin eilen, kun ensin olin yrittänyt intervalleja tunnistaa. Korotukset ja vähennykset tuottavat niin ikään vaikeuksia.

Minulta puuttuu maltti. En ole varma ennen vastaamista, mutta vastaan vaan. Tiedä sitten miksi.

Tahdit ovat sentään onneksi helppoja - varmasti siksi niiden arvo pisteinä on vähäisin. Sointuasteanalyysikin menee, kunhan ei tarvitse sointujen käännöksiä merkata. 

Ennen pänttäämistä minun oli helppo purkaa musiikkia. Nyt se tuntuu lähes mahdottomalta. En tiedä mistä aloittaa, en mitä pitäisi selvittää. Ehkä pitäisi vain aloittaa jostain ja jatkaa hermeneuttista kehää niin pitkälle kuin se vie. Vaan kun en saa otetta. Mikään sanottava ei vaikuta analyyttiseltä.

Hassua kuinka on niin pitkään tehnyt jotain, mitä ei enää osaa kun sitä on opetellut.

Helvetin turhauttavaa.