Kun pelaajia on vähintään kolme, kostautuu liika ylimielisyys välittömästi, eikä selän kääntäminen ole koskaan hyvä idea - ei edes silloin kun osan pelaajista on yhteen hiileen puhallettava ylivoimaisen vastustajan edessä.
Paras taktiikka lienee kätkeä voimakkuudet ja iskeä kovaa, mutta vasta oikealla hetkellä. Toisaalta, voimilla pullistelulla voi houkutella vastustajat ansaan, heittää kaiken heidän tekemänsä takaisin.
Pakkaa tehdessä ei voi pitkään ylenkatsoa sitä seikkaa, että on varauduttava niin hyökkäämiseen kuin puolustukseenkin. En olisi uskonut, että kompromissien tekeminen on niinkin vaikeaa, vaikka kaikista tällä hetkellä käytettävissä olevista korteista on valittava neljännes. Pelaajahahmon rakentaminen tapahtui jokaisella melko luonnollisesti hyvin samantaisella tavalla: runkona oli se, mitä pelaajahahmon pitäisi tehdä - voimakkuuden kehittäminen oli tietoinen valinta. Sen idean ympärille syntyi pakka.
Ironista oli se, että meistä hänellä, jolla oli aluksi eniten ylimääräisiä valittuja kortteja, oli lopulta ehkä tasapainoisin pakka. Menestys pelistä kielinee tästä. Samanaikaisesti pakka, johon rakentaessa ei ylimääräisiä kortteja tullut, oli kieltämättä teknisesti tehokkain. Silti menestys jäi verrattain ohueksi. Paljon tähän vaikutti vaarallisuuden mielikuva, kävelinhän itse ensin tyynen rauhallisesti vain ohi, kun ajattelin suurimman vaaran vaanivan muualla. Kun peli alkoi kehittyä, huomasin olleeni väärässä. Olin ajautunut pahasti jumiin kahden pahan väliin. Oli myöhäistä tehdä se ensi-isku, jonka mahdollisuuden ohi kuljin. Tein mitä tehtävissä oli: hyökkäsin sitä kohti, jota vastaan minulla oli edes pieni mahdollisuus vahinkoa tuottaa. Uhraus oli suuri, mutta suunnitelmani toimi. Kun en enää ollut heikoimmassa tilanteessa ja voimasuhteet olivat selvinneet, oli helppo kääntyä. Viesti oli mennyt perille: yksin emme ylivoimaiseen tilanteeseen päässeelle mahtaisi, mutta yhdessä kyllä. Jos olisin sen sijaan jäänyt kahden pahan väliin, muutenkin heikompana, olisi minut poistettu pelistä jo pelkästään koska olin tiellä.
Olen hämmästynyt pelin psykologisesta aspektista. Tuollaisen systeemin tietoinen rakentaminen kysyisi melkolailla tietotaitoa ja aivoja. Mutta nyt kun se on siinä, voi siitä tietoisesti pitää kiinni ja sitä hienosäätää.
En tiedä muista, mutta omasta mielestäni Singularis Duo on kaikista toimivin kaikkiin aiempiin versioihinsa nähden. Peli on yksinkertainen, nyrkkisääntöjen varaan rakennettu kokonaisuus, joka on helppo ymmärtää. Suurin osa informaatiosta on korteissa. Säännöt on suoraan niistä luettavissa. Sääntökirjan (jota ei edes ole vielä laadittu) selaukselle ei ole ollut tarvetta.
Muutamien korttien tekstejä pitää hieman muuttaa tai täsmentää. Muutokset eivät ole erityisen suuria, mutteivät pelkkää kosmetiikaakaan. Peli kysyy myös tarkkuutta: mm. taivutukset on luettava oikein, tai muuten toiminta voidaan ymmärtää väärin. Tämä korostaa ennenkaikkea sitä, kuinka tärkeää on, että korttien tekstit ovat täsmälleen oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos teksti on ajatusta nopeampi - älä vaivaudu.