Sillai jännästi väliinputoojan olo

USA:ssa oli presidentinvaalit, jotka voitti tyyppi, jonka kukaan ei uskonut voittavan. Paitsi uskoi, muttei mediassa. Paitsi vähän sielläkin, mutta marginaalissa. Ja sitten kun iso D (ei Danny) otti ja voitti, niin alkoi ihmettely.

Itse ihmettelen lähinnä sitä, että ihmiset itkivät, halusivat muuttaa Kanadaan tai muutenkin menivät johonkin shokkiin. Ei kaikki, mutta se esille nostettu osa. Se, jonka media klikkien takia nosti esiin. Sitten oli jotain mielenosoituksia. Ja näsäviisasta märinää puolin ja toisin. Että Trump uhkasi sitä sun tätä, jos häntä ei valtia, mitä demarit nyt sitten tekevät. Että Trump sanoi vaaleja järjestetyiksi, ennen äänenlaskua.

Näsäviisasta huumoria, leikkisää nokittelua. Sellaista, mistä itse ainakin pidän meemien muodossa, ja muutenkin.

Sitten on niitä tosikkoja, jotka eivät aina erota tällaista huumoria siitä tosiasiasta, että Trumpista nyt tuli presidentti. Jossain jo huudeltiin, että tarkistuslaskennan jälkeen Trump sai enemmän ääniäkin.

Jenkkien valitsijamiessysteemi on vanhanaikainen ja pitäisi muuttaa, sanovat. No, ei siinä ole mitään ongelmaa ollut, silloin kun oma ehdokas on mennyt sen ansiosta läpi, mutta nyt on. Koska vuosi 2016. Vaikka jenkit hälyttävässä määrin eivät usko evoluutioon saati ilmastonmuutokseen. Joka neljäs ei edes tiedä, että maa kiertää aurinkoa. Mutta koska Trump voitti, on järjestelmä mätä.

Tosiasia on kuitenkin se, että kaikki ovat tienneet jo kauan ennen näitäkin vaaleja, kuinka systeemi siellä toimii. Jos ei tiennyt, niin aika turha siitä on itkeä tässä vaiheessa. Trump voitti rehellisesti, vallalla olevien sääntöjen puitteissa, ja siitä on turha kitistä. Miksi vastustaja ei pelannut yhtä hyvin kuin Trump, on lienee vastustajan ongelma. Trumpia äänestäneet ihmiset eivät ole sen tyhmempiä, kuin Clintonia äänestäneet. He eivät äänestäneet väärin. Se, että valtaosa Trumpin äänistä tuli valkoisilta ei tarkoita mitään muuta kuin tähän kategoriaan kuulumattomien laiskaa äänestysintoa. Ehkäpä olikin niin, että nämä ihmiset eivät ole laiskoja, vaan Clinton ei kiinnostanut heitä sen enempää kuin Trump. Ehkä he jättivät äänestämättä, koska sopivaa ehdokasta ei ollut. Ja se on sitten taas ehdokkaiden oma vikansa. Ei kansan.

Media joutuu nyt miettimään puolueettomuuttaan ja gallubeja on syytä säätää, jotta ne vastaisivat populismin tuomiin haasteisiin. Kansaa on turha syyttää.

Minä sanon tämän kaiken vasemmalle kääntyneenä ja Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaana. Tällä hetkellä on Suomessa sellainen vire, että oikein odotetaan, koska Perussuomalaiset liimautuvat Trumpiin kiinni. USA:n politiikan tahdotaan jakaa suomalaista politiikkaa. Vasemmisto tyrmäävää Trumpin voiton ja näkee uhkia ja mörköjä milloin missäkin. Oikeisto välttelee samaistumista Trumpiin, mutta kuitenkin sympatiseeraa tilannetta.

Tällainen asemien haku on paitsi lapsellista myös typerää. Jenkkien vasemmisto on aika hemmetin kaukana suomalaisesta vasemmistosta. Eikä se repuplikaanien ja täkäläisen oikeiston yhdistäminen samaan toimi sen paremmin.

Kun Trumpin valinta varmistui, tuli minulle sellainen tunne, että tämä saattaakin olla aika hyvä asia. Kyse oli puhtaasta intuitiosta. Ennen vaaleja olin varma, että Clinton voittaa, koska menin siihen samaan jekkuun, johon suurin osa maailmasta tuntui menevän. Itkun sijaan minä huvituin. Nauroin itselleni, ja aloin ymmärtämään kuinka nerokkaalla tavalla Trumpin kampanja toimi.

Ensimmäistä vaaliväittelyä katsoessani mieleeni tuli jatkuvasti, että tämä on jokin sketsi. Trump vastaili huonosti, hän ei ollut perehtynyt asioihin ja Clinton vei häntä kuin pässiä narussa. Vai veikö? Trump piti meteliä, vetosi tunteisiin ja esiintyi ylimielisesti faktoihin ja vastustajaansa kohtaa. Kesti aikansa tajuta, että niin, Trumpin esiintyminen sopii täydellisesti hänen ydinsanomaansa, joka oli muutos. USA:n taloustilanne on ollut pitkään huono. Ihmisiä ei kiinnosta enää faktat, jotka ovat alkaneet vaikuttaa syiltä pitää tilanne ennallaan - tässä ajassa huonona. Jos Clinton olisi voinut ja esittänyt maahanmuuttokritiikkiä ja vedonnut faktoihin, Trump olisi vastustanut asiaa ja möyhännyt. Trumpin sanoma on, että tämä ei voi jatkua näin. Ja se oivallus perustui nimenomaan tuohon ajatukseen: ei voi jatkua näin. Se toi hänet ja hänen äänestäjänsä yhteen. Ei rasismi, misogynia, muuri Meksikon rajalle. Ei oikeastaan mikään Trumpin sanoma, vaan hänen asenteensa jolla hän kohteli kaikkia vastustajiaan jo esivaaleissa. Trump veti huolella yli. Hän tiesi persoonansa sopivan vastustamaan kaikkea sitä, mitä hänen vastustajansa edustivat. Ja se tuki hänen viestiään muutoksesta. Siitä, että moni kokee sisällään, etteivät asiat voi jatkua näin.

Kun näin Facebookissa ensimmäisen vaalien jälkeisen haastattelun (ensimmäisen, jonka minä näin), intuitioni sai melkoisen vahvistuksen. Epäilemättä Trump tekee typeriä lausuntoja ja huonoja ratkaisuja - ihmisenpaska kun on, mutta nyt, vaalien jälkeen, ensinnäkin mukaan on tullut argumentteja, mutta ne ovat myös yllättävän kestävällä pohjalla.

Ole tässä sitten vassari pitämässä Trumpia ainakin parempana vaihtoehtona, kun muut vassarit eivät pidä. Vähän on sellainen väliinputoajan olo, mutta samapa se kai. Yksi asia muiden joukossa, eikä mitenkään ylitsepääsemätön varmaan kenellekään.

Ps. Bernien olisi pitänyt päästä ehdolle. Trumpin karsima ja koko muutoksen hakeminen olisi räjähtänyt reisille, koska myös Bernien viesti kuului, ettei näin voi jatkua. Sen takia hän ei varmasti ehdolle päässytkään.

Liian kiltti ihminen

Kyllä. Minulle sanottiin, että olen liian kiltti ihminen. Aika absurdi väite siinä mielessä, että olen joskus aikamoinen mulkku ja räävin päätäni sosiaalisessa mediassa milloin mistäkin. Jos jotain, niin en luonnehtisi itseäni liian kiltiksi. En edes kiltiksi. Sellaisen kuuleminen kuitenkin sai minut ajattelemaan.

Jonkin aikaa sitten eräs Forssalainen toimija pisti minulle yksityisesti viestiä, että se tuskin enää järjestää tiettyjä tapahtumia negatiivisen palautteen takia. Ajattelin, että kyseessä on ehkä jokin tilapäinen väsymys, koska nämä tapahtumat ovat olleet todella miellyttäviä, ja kaikesta päätellen niihin osallistuneet ihmisetkin ovat niistä pitäneet. Yritin olla kannustava, mutta tapahtumien kohtalo ei selvinnyt. Selvää on, että niitä järjestämään tarvitaan omia saappaitani suuremmat.

Kun minua kutsuttiin liian kiltiksi, tulin ajatelleeksi, että minä ja tämän toisen tahon pääarkkitehdit olemme siinä mielessä samanlaisia, että meitä on helppo lähestyä, haluamme järjestää juttuja, joista ihmiset saavat iloa ja olemme alttiita auttamaan muidenkin jutuissa useimmiten. Tarjoamme jopa apua helposti.

Siinä on kuitenkin kääntöpuolensa: jeesaamisesta tulee helposti velvoite. On jotenkin OK, että meille soitetaan, kun joku hommeli on kärähtämässä käsille, ja meidän odotetaan sateentekijän tavoin korjaavan tilanteen. Ja useimmiten asiassa onnistumme auttamaan ainakin jollain tavalla. Itseäni en liian kilttinä näe, mutta nämä toisen tahon tyypit voisin hyvin nähdäkin. Auttamisesta tulee myös hyvä mieli - kunnes siitä tulee jokin edellytys.

Pommi perustettiin aikoinaan juuri alentamaan populaarikulttuurin ja -taiteen toteuttamisen kynnystä. Oli alusta lähtien selvää, että kun meitä on monta ja teemme talkoilla töitä muiden avustamiseksi, olisi paikallisen kulttuurin helpompi toimia. Ja tässä olemme onnistuneetkin - ei nyt siinä määrin, mitä aluksi unelmoitiin, mutta onnistuttu kuitenkin. Pommi on yhä kasassa ja toimimme elinvoimaisena, pienin askelin yhä laajemmalla kirjolla. Meillä on paljon sidosryhmiä, jotka tekevät paljon sellaista ilmaiseksi, mihin ilman verkostoa tarvittaisiin rahaa. Ja koska näitä juttuja tehdään ilmaiseksi kaiken muun ohella, niitä ei päätoimisesti pystytä tekemään.

Puheenjohtajan elementissä moni juttu kiertää kauttani, mikä luo omanlaisensa haasteen. Kun toimitetaan materiaalia yhteensopimattomassa muodossa, niin ennen sen välittämistä eteenpäin ilmoitan, että formaatti pitää olla toinen. Puhuttiin sitten painotuotteista, äänestä, kuvasta tai mistä hyvänsä. Kun näihin viesteihin ei vastata ja homma jää seisomaan sen takia, niin se on tietysti minun syyni, kun en ole saanut asiaa hoidettua. Toinen tyypillinen tilanne on se, että kysytään vaikka koska joku oikoluku tai taitto on valmis ja homma venyy, niin ei ensimmäisenä tule mieleen hätyytellä vapaaehtoista, joka tekee päivätyötään tai hoitaa firmaansa, että teepä nyt nopeammin ja paremmin tämä juttu. Ja jälleen, syy on minun. Kun se kolmion muotoinen palikka ei mahdu neliskanttisesta lävestä, niin kaikki on paskaa ja hommat hoidetaan leväperäisesti. Useimmiten minua ei haittaa ja keskustelemalla asia raukeaa. Joskus sitten taas se alkaa väsyttää ja tulisi mieleen lyödä hanskat tiskiin.

En ole kuitenkaan lyönyt. En saa omista käyttämistäni tunneista senttiäkään rahaa, en mainetta enkä kunniaa. Mutta en minä - tai kukaan muukaan sen takia tätä tee. Se on sellainen naiivi ajatus, että tahdotaan auttaa ja olla iloisia yhdessä, kun joku saa teoksensa myyntiin tai esille. Eikä saa tämä toinenkaan taho. Jos mitään, niin tähän on kulunut satoja euroja omaa rahaani - kuten myös varmasti on tämän toisenkin tahon kohdalla. En ole pyytänyt ketään jakamaan maksukakkua, eikä siihen ole kyllä kukaan tarjoutunutkaan. Jos Pommi keräisi vuosittaisen jäsenmaksun 10-15 euroa, niin kenenkään ei tarvitsisi omaa rahaa laittaa peliin. Vaan ei kysy, eikä ole kysymässä niin kauan, kun minä puheenjohtajana kikkailen. Ensinnäkään ei siksi, että säännöissä niin mainitaan ja toisekseen koska näin on alunperin luvattu ja siitä pidän kiinni.

Jeesataan, kun tarvitaan. Järjestetään tapahtumia. Autetaan aloittelevia ja kokeneempiakin. Pidetään kustannukset minimissä. Se on kilttiä. Jatketaan sitä sen jälkeen, kun kaikesta tästä tulee velvoite, ollaan puhelimen ääressä, järjestetään, soitellaan, kysellään, hoidetaan muiden asioita, kunnes alkaa vituttamaan ja otetaan siihen päälle vielä vähän haukkua ja vittuilua - se on liian kilttiä.

Kun liityin perustajajäsenenä LC Jokivarteen, niin löysin toisenlaisen tavan toimia. Lions Clubeja pidetään elitistisenä paskana, joiden porukka on sisäsiittoista ja varakasta väkeä. No. Ei ole. Ei ainakaan Jokivarsi. Erityinen kiitos on annettava Keijo Wäärille, joka pyysi minut kokoukseen, kun somessa ennen klubin perustamista tyypilliseen tapaani kyseenalaistin tarpeen vielä yhdelle paikalliselle klubille. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että olen sellaisten ihmisten ympärillä, jotka edustavat kaikenlaisia ja kaikenlaisissa tilanteissa olevia henkilöitä. Meitä yhdisti ja yhdistää se, että haluamme tehdä hyvää ja auttaa. Koko porukka on mahtavan motivoitunutta, eikä ilman Jokivartta olisi onnistunut esim. Vorsssan Tulirotkon huutokauppa. En tällä kehulla moiti mitään muuta porukkaa, jossa olen mukana, mutta toimintaympäristö, josta itseni löysin, avasi silmiäni monessa suhteessa hyvällä tavalla. Odotukset toisistamme ovat realistisia, ja se on motivoivaa, koska ne odotukset eivät aina sitä ole.

Esimerkiksi se ei ollenkaan ole hyväksyttävää, että joskus kännissä avaudun naamakirjassa. Mitä sitten? Kyllä, käytän alkoholia ja kyllä käytän Facebookkia. Ihan niin kuin olisin ainoa ihminen maailmassa, joka nämä asiat sotkee. Kun sanon jotain, mikä ei miellytä, niin olen juoppo. Kun sanon jotain, mikä miellytää, olen hyvä jätkä - huolimatta olenko kirjoittanut mitäkin selvinpäin tai kännissä. Kun olen vittumainen jostain syystä, olen luonnevikainen tai henkisesti sairas. Kun minulta tarvitaan jotain, olenkin taas jotain ihan muuta. Ja kyllä, olen avoimesti kertonut kärsiväni kroonisesta masennuksesta, jonka takia minulla on pysyvä lääkitys, jolla masennus on muutaman vuoden pysynyt poissa. Siksi arvostan ihan hemmetisti sellaisia läppiä, että syö lääkkees tai kupita vähemmän, siinä vaiheessa että jossain kohtaa leikkaa kiinni.

En minä valita siksi, että olen usein tällaisessa tilanteessa, koska olen itse harkitusti ja alitajunnallisesti tähän ajautunut ja kyllä minä tilanteestani pidän. Ihminen kun vaan olen, niin joskun, ehkä joskus kannattaisi itse kunkin (itsenikin) ajatella, että siellä vastaanottavassa päässä on myös ihminen, joka ehkä on väsynyt tai jolla on huono päivä. Näitä juttuja tehdään teitä varten. Ei siitä mitalleja odotella, mutta kuten kertomani tahon tilanteessa: kannattaako sillä negatiivisella palautteella oikeasti tuhota juttuja, joihin on ollut mukava osallistua? (Tulirotkoon tämä ei koske. Se onnistui yhä paremmin tänä vuonna.) Jos mitään, niin kannattaisi ottaa itse enemmän härkää sarvista ja soitella vähemmän muiden perään, jotka säntäävät jeesaamaan. Koska ei kukaan loputtomasti sitä jaksa.

Tämän tekstin lukee moni ihminen, jotka kuvittelevat, että tämä on kohdistettu juuri heihin. Monikaan näistä ihmisistä ei edes tiedä toistensa olemassaolosta, mutta aivan varmasti tulee tästäkin paskaa palautetta, naureskellaan, että olisin muka liian kiltti. Muistutetaan mitä olen missäkin sanonut ja tehnyt. Teille kaikille, jonka sormia syhyttää päästä kommentoimaan, voin suoraan sanoa ettei tämä koske ketään erityisesti. Tämä on koonti, ja jos joku tästä itsensä löytää, niin se on sitten ihan omaa turhamaisuuttaan.

Ja kyllä. Lääkkeet on otettu ja vesiselvänä tämän kirjoitin.