Olen Qwarrulainen

Olin pitkään kovin huolissani Pimeän Jälkipolven loppuosasta, jonka koen jollain tavalla vauhdittomaksi ja suoraan sanottuna vähän tylsäksi. Miksi en sitten tehnyt sitä mielenkiintoisemmaksi? Koska asia ei ole aivan niin yksiselkoinen.

Pimeän Jäkipolvi on tirologian ensimmäinen osa, kuten olen useasti jo selventänyt. Alkuperäinen Abyssus pääsi paisumaan lähes 500 sivuiseksi teokseksi, jonka läpikäymisen totesin liian raskaaksi. Ratkaisuna pätkin sen kolmeen osaan.

En voinut liiemmin ensimmäistä osaa muutella, koska palojen on sovittava yhteen. Yritän tässä kertoa yhden tarinan, jonka ympärille kytkeytyy muita tapahtumia, kohtaloita ja juonenkäänteitä, siitä huolimatta, että teen sen kolmessa osassa. Juonikuvio ei alunalkaenkaan ole yksinkertainen, ja vaaditaan aikamoista päättelykykyä, mikäli lukija aikoo ennalta päätellä mistä oikeastaan on kysymys.

Toinen osa on nimeltään Tuhoava Luonteeltaan. Nimi ei ole sattumaa, eikä myöskään se, että ensimmäiset sivut ja kappaleet ovat täynnä taistelua ja turpiin vetoa - näin sanoakseni. Alkuperäisteoksessa latasin odotuksia tähän osaa, jossa vihdoin taistelun nälkäisille tarjoilen purtavaa. On ikävää, että jaoin sen osiksi juuri tästä, mutta jostain se oli tehtävä. Kesken taistelun loppuminen olisi paljon ontuvampi ratkaisu, ja toisaalta aiemmin katkaisu jättäisi muutaman clifhangerin muodostumatta.

Kompromissina sanottakoon, että hyvä siis näin.

Kun eilen kävin Tuhoavaa Luonteeltaan läpi ja lueskelin paikoitellen myhäillen, kuinka Yksilö voimillaan panee päreiksi kaiken eteen tulevan, eikä kukaan pysty tekemään asialle mitään, aloin jälleen miettimään kuinka paljon väkivaltaa olen vieläkin kirjaan säilyttänyt. Abyssuksen esiversiossa jokaisessa luvussa kuoli joku, tai ainakin sai kunnolla köniinsä. Siitä lähtien jokaisessa versiossa on jatkuvasti ollut vähemmän väkivaltaa. Tässä, oliko järjestyksessään 5. tai 6. - en muista, väkivalta on jo riittävän harvaa, jotta puhtaaksi toiminnaksi voisi kirjaa kuvailla. Mutta sitten kun sitä on, se on rumaa ja - kuten eilen totesin - sitä luulisi olevan riittävästi.

No riittävyydestä voi olla montaa mieltä. Moni varmasti pettyisi kirjaa lukiessaan, jos kuulisi minun ensin noin sanovan. Yhtälailla moni varmasti kokisi kirjan hyvin väkivaltaiseksi. Tässä piilee analysoinnin vaara: kysymys on subjektisesta kokemuksesta. Ja juuri tämän takia jätän kirjoittamatta lukijalle tai selittelemällä jälkisanoilla. En halua latistaa kokemusta kertomalla miten juttu pitäisi tulkita - jokainen tehköön sen itse omalla tavallaan.

Kun siis sanon, että väkivaltaa on kaiketi riittävästi, myös tarkoitan sitä.

Qwarrun universumi on muutenkin täynnä väkivaltaa. Voisipa jopa ajatella, että Qwarrun maailmassa galaksi on jättimäinen viidakko, jossa vain vahvin pärjää. Rasismi on aina pinnalla: rodut ovat erilaisia ja se myös tiedostetaan. Kukaan ei yritäkään kieltää Chandauoiden tai Proata'Em-Borien geneettisiä piirteitä, jotka tekevät heistä omalla tavallaan ylivertaisia muihin nähden.

Sota on hyvin julmaa: siviiliväestö pommitetaan kuoliaaksi ennemmin kuin siirretään pois. Kukaan ei tahdo pakolaisia alueilleen, koska he ovat toista rotua, joilla saattaa olla omat toiveensa ympäristöstään.

Täysi anarkia ei kuitenkaan ole valloillaan. Jöötä pitää rankasti bodattua YK:ta vastaava Kilta, jonka valtaisa kalusto turvaa rauhaa omalla tehokkaalla tavallaan. Kilta on paras keksintö rauhan suhteen, mitä koskaan on tehty. Se koostuu Tunnustetuista roduista, jotka ylläpitävät koko järjestelmää ja joilla kullakin on Killassa yksi diplomaatti. Sisällä vallitsee jonkinlainen demokratia, mutta koska Kilta on vanha, vallitsee siellä myös sekava sääntöviidakko ja eriskummallinen byrokratia. Kilta toimii yhä kuin paras mahdollinen koneisto - kunhan sitä osaa käyttää oikein. Muutoin se on tahmea ja aikaansaamaton.

Ja jotta sen oikeamielisyys tulisi takuulla kyseenalaiseksi, tuhannet tunnustamattomat rodut jäävät täysin siitä paitsi. Killan silmissä vain Tunnustetuilla on merkitystä. Jos Tunnustettujen välille tulee sota, tulee Kilta anomuksen jälkeen pysätyttämään sen. Tunnustamattomilla sen sijaan ei ole mitään merkitystä, eikä edes mahdollisuutta anoa Killalta apua.

Qwarru on siis kylmä ja ankara paikka - mutta ei täysin armoton ja vailla lämpöä. Niin myös väkivalta on kiinteä osa sitä - vaan ei se merkitsevin.

Qwarrun maailmassa ei paljon ole sattumaa, kuten ei kolmannen osan nimessäkään: Kaikki Kaaoksen Lapset.