Menetelmä kertoo soinnun muutoksen vaikutuksesta, sen merkittävyydestä.
Sointukulkua voidaan analysoida myös formaalisesta musiikkianalyysistä johdetulla menetelmällä, jossa intervalli merkataan roomalaisilla numeroilla. Näin voidaan analysoida kulkua helposti huolimatta mistä sävellajista ja millä sävelasteikolla se soitetaan.
Sitten on vielä Schenkel analyysi, jonka avulla kappaleesta etsitään keskeisimmän ja merkittävimmät - koko muuta kulkua ohjaavat kohdat. Lopputulosta kutsutaan reduktioksi. Schenkel analyysia voidaan käyttää esim. etsittäessä saman säveltäjän teoksista tiettyä kaavaa tai toistuvaa systeemiä, sekä edellisten muunnoksia. Menetelmällä voidaan etsiä yhtenäisyyksia myös eri esittäjien kappaleista tai miksei vaikka eri etnisten ryhmien perinne- ja kansanmusiikista.
Lieneekö kukaan tehnyt joiuista schenkel analyyseja...
Jokseenkin on tiedot hatarasti kasassa - minkä huomaa vaikka nimien puutteesta, sekä ylimalkaisista linjauksista. Mitä ilmeisimmin kuitenkin, jotain on jo juurtunutkin.
Sointu määräytyy toonikaksi, subdominantiksi ja domintatiksi perussävelen mukaan.
VastaaPoistaKyseessä on (sointu)funkioanalyysi, jolla voidaan seurata lähinnä sointukulkua. Normaalisti kulku alkaa toonikasta, etenee subdominanssiin ja sieltä edelleen dominanssiin, jossa se tapaa purkaantua takaisin toonikaan. Soinnun asteesta riippuu miksi se on näistä kolmesta laskettavissa.
Purkaantumaton sointukulku kuulostaa keskeneräiseltä, "jää kesken".
kun soinnuissa puhutaan dominanssista, tarkoitetaan septimisäveltä, joka on kokonaisen sekuntin alempana kuin toonika.
Melodiassa taas puhutaan dominantista, joka on puhtaan kvintin päässä toonikasta. Tätä kutsutaan myös huippusäveleksi ja tämä toonikan ja dominantin (priimi-kvintti) suhteelle perustuu duurin ja mollin ero.