Meillä on runsaasti soittimia, ja vieläpä sellaisia, joiden juuret ovat hyvinkin kaukana toisistaan. Brasilialaisia soittima edustavat Berimbau ja Reco-Reco. Näiden molempien juuret ovat afrikassa (Reco-Recon on näistä "alkuperäisempi"). Berimbaun rinnalla kulkee Caxixi - marakassin tapainen rytmisoitin, jota pidetään Berimbaun kieltä lyövässä kädessä.
Wikipedia väittää, että Berimbau on vanhin tunnettu kielosoitin, mutta tähän väitteeseen kannattaa suhtautua skeptisesti. Berimbaun on brasilialainen soitin, jonka afrikasta tuodut orjat kuljettivat tieto-taitona mantereelta toiselle. Se ei kuitenkaan ole vailla lukuisia esikuvia, joita afrikkalaiset käyttivät kylissään jo kauan ennen valkoisen asioihin sotkeutumista. Berimbau on eittämättä vanhimpia kielisoittimia, joskaan se ei kielosoittimien tapaan ole melodinen- vaan rytmisoitin. Sen lisäksi se syntyi sellaisenaan vasta Brasiliassa kun orjat harjoittivat taistelutaitojaan naamioimalla koko homman tanssiksi. Aseena käytetyt kepit niin ikään naamioitiin soittimiksi. Myöhemmin kun orjia oli paennut isänniltään niin paljon, että viidakkoon alkoi muodostua pieniä mustia yhteisöjä, muodostui kaikista tansseista ja taistelutavoista Capoeirana tunnettu taistelutanssi, jota Berimbaulla rytmitetään. Mustilla ei ollut aseita, viidakkoveitsiä korkeintaan, joten Capoeiraa harjoiteltiin ja orjia jäljittävät valkoiset päihitettiin lähitaistelussa. Reco-Reco lukeituu muihin "baterian" soittiin, jotka niin ikään ovat rytmisoittimia. Melodia tulee soolo- ja ryhmälauluasta.
Sen lisäksi Capoeiraan liittyy vanvasti Pandeiro, joka tunnetaan myös nimeltä tamburiini. Näitä meillä on kaksi, kuten itsasiassa myös Berimboita (joista toisesta on kieli ja kaikukopan lanka poikki). Caxixieja löytyy kolme, mutta Reco-Recoja on vain yksi. Capoeiraan kuuluu myös Atapaque (iso rumpu) ja Agogo (lehmänkello) joita kumpaakaan meillä ei ole.
Bandeiron jätin etäämmäksi Capoeirasta, vaikka se on oleellinen osa sitä. Syy tähän on siinä, että niin Bandeiro, jota tästä eteenpäin kutsukaamme Tamburiiniksi, kuten myös Bongorummutkin ovat kokeneet jonkinlaisen länsimaalaistumisen. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka ne eivät mitään länsimaalaisia soittimia olekaan, on ne silti hyväksytty länsimaissakin yleisiksi soittimiksi. Bongorummuiksi yleistäminen saa varmasti asiaan perehtyneen helpolla huomauttamaan, ettei niitä voi yleistää, ja huomaisi kenties myös mainita, että kun tavallinen pulliainen puhuu Bongorummuista, hän tarkoittaa lähes poikkeuksetta Bongarumpuja. Itse en tiedä kuinka Bongorummut ovat levinneet, mutta sen tiedän, että ne ovat levinneet turkista latinalaiseen amerikkaan. Periaate on sama: kaksi rumpua (feminiininen ja maskuliininen) vierekkäin, ja niitä hakataan käsin. Paikasta ja perinteestä riippuen, on rummut isompia tai pienempiä, kalvojen vireys vaihtelee, kuten myös niin kalvojen kuin muunkin rakenteen materiaalit. Sama pätee hyvin pitkälle myös Tampuriiniin. Yleistys on siis paikallaan.
Bongorumpuja meillä on yhdet. Toinen kalvo on murtunut.
Paikallisemmat perinnesoittimetkaan eivät loista täydellisellä poissaolollaan, sillä löytyy meiltä myös kaksin kappalein kanteleita. Toinen on saksalaista alkuperää oleva "Quitar Zither". Kantele yhtä kaikki. Sävelten sammutuslevy siitä puuttuu, ja yli puolet kielistä (jotka nekin pitäisi vaihtaa). Soitin on ehdottomasti meillä olevista vanhin, 4. polvessa suvussa. Ääni siinä on hyvinkin kaunis, varsinkin kun ottaa huomioon sen kunnon. Yritän saada sen kunnostettua, kunhan kerkiän. Mutta varsinaisen aarteen lisäksi, lötyy nurkista myös Kaustisella kehitetty 5-kielinen kannel. Oma ei tämä soitin ole, mutta laina-aika on todennäköisesti hyvin pitkä...
Kanteleen levinneisyydestä on olemassa ristiriitaisia tietoja. Tämä ehkä johtunee siitä, että samalla (tai samantapaisella) soittimella on monia nimiä. Niin Lyyra kuin Harppukin muistuttavat paljon Kanteleen toimintaperiaatetta (jokin nimetty ero näillä kaikilla kuitenkin oli). Ääni on näissä soittimissa erillainen, mutta idea hyvinkin samantapainen. Taitaakin olla niin, että kun Suomessa puhutaan kanteleen levinneisyydestä, puhutaan viisikielisen kanteleen levinneisyydestä - eikä Kaustisella kehitetystä, vain muinaiskanteleesta. Jokatapauksessa, Kannel on helppoudellaan kutsuva soitin. Viisi kieltä on riittävästi, eikä yhtää liikaa aloittelijalle. Ja sitä paitsi, Kanteleessa on vanha, kauniin ääni.
Varsinainen popilaarimusiikki, on sekin instrumentteina edustettuna. Asuinneliöitä syövät sähkökitara, bassokitara, rumpusetti ja sähköurut. Urkuihin en juuri viimeaikoina ole kajonnut, sillä kitara on vienyt huomioni. Basso on taas nousussa ja digi-rummut kuuminta hottia. Luulempa, että rummuista olen tähän asti löytänyt omimman soittimen. Ei silti, eipä nuo muutkaan täysin rauhassa vanhuuttaan kulu.
Meillä on bändillinen soittimia, mutta ei bändiä. Enkä kylläkään ole yhteenkään soittimeen koskaan kajonnut, jotta bändiin voisin mennä, tai sellaisen perustaa.
Onko tässä tekstissä mitään opetusta?
Ei, mutta soittimien hommaaminen ei koskaan ole tyhmää, ja kaikki mistä saa äänen on mukavaa.
